Epätoivo valtaa jälleen

Mä en tiiä oikee mitä kirjottaisin eikä ees huvittais. Enne on ees tää huvittanu, mut nyt vittu.. Ei täst tuu loppuu ja ahdistus on hetken pois ja taas palaa. Tänää on ollu huono päivä. Aamul heräsin vähä enne herätyst jumalattomaan toisenpuoleiseen päänsärkyyn. Siit sit yritä kömpii ylös.. No pääsin kuitenki mammal asti ja siin taas lösähdin nukkumaa, vaik ois tosiaa ne kemian läksyt tartten tehä. Ihanvitunsama. Ku sielt heräsin, päänsärky oli vähä hellittän, mut kouluun kävellessä se tul takas.. Ja koko päivä särkeny sit pää, vaik tosiaan aamul otin migreenilääkkeen ja illal kuussatase. Taidan purra hampaitani yhtee yöl. Nice. Onneks äiti lupas varaa mul hammaslääkärin, koska en kestä yhtää enempää. Oon miettiny jo aiemmi tätä ja iskäl on kans ni nyt otan selvää. Aamul oli sit hissaa ja se meni iha seminopee. Sit kuvis. Sit musikaali. Musikaali oli tosiaan jees. En nähny viimevuotist, ku olin osastol, ni en osaa sanoo oliks sitä paremp. Muttakuitenki ihasama. Ärsyttää, ku täytyy aina vinkuu joltain tupakka. Tai ei tosiaankaa aina. Mutku vihaan sitä hajuu, tunnen itteni epämukavaks enkä jaksa sitä, ku pitää piilotel hajuu. Oonha lopettanu vakituise polttamise, mut silti ärsyttää. Tänää ärsytti, ku olin just polttanu tupakan ja yks kaveri, mitä pitkää aikaa en oo nähny, tulee vastaan. Halataan ja tietty se haisto. Mutku vittu en mä polta.. Nyt saa riittää si. Ei se kuitenkaa pidä.. Itsekuri on nii huono ja se näkyy syömisisssäki.. Tuntuu turhalt ees yrittää, ku tiiän, et oon paska.. Niin paska, etten onnistu.. Suuri vitutus. Itsemurhafantasiat pyörii päässäa enkä pääse ajatuksista eroon. En jaksa enää viiltelyä ja peittelyä. Haluan vaan pois. Ajatuksissa pyörii kuinka helppoa poismeno olisi mun lääkkeillä. On ketipinorii, lamictalii, seroquel prolongii. Iskälle on määrätty myös kunno unilääkkei, ja vahvoi kipulääkkei sen selkään. Ajatuksissa pyörii itsemurhakirjeen lauseita. Kyyneleitä ja viimeisen kerran vuodatetut veret. Mielessä pyörii läheisten itkua ja huutoa. Mielessä pyörii liikaa, kuinka paljon ihmiset ihmettelisi. Miten suku, ystävät, kulta suhtautuisi. Mielessä pyörii lopulta vaan kaikki se, mitä sillä saisin aikaan.. Olen muutenkin tehnyt liian monia virheitä. Olen ollut monesti liian itsekäs. Olen aiheuttanut liikaa paskaa.. Liikaa pahaa.. Pettänyt perheeni. Pilannut perheeni. Olen toivoton..

Mut on lyöty maahan, revitty hiuksista ylös.

Ja lyöty uudestaan.

Mua on satutettu tuhanteen kertaan.

Mä en tiedä mitä teen. Ketipinorit ei auta ahdistukseen. Tai voi olla. En tiedä. Mikään ei tunnu miltään. Ei vaan tunnu. Puhuminen kullalle ei auta. Äitille valittaminen on turhaa. Raivoamisella ei saa mitään aikaan. Tänäänkin pitkästä aikaa olen sanonut ääneen olevani väsynyt. Olen raivonnut. Haukkunut kaikki pystyyn. Noniin, saatko sitten mielihyvää toisten mielipahasta? - En. Tiedän olevani idiootti, muttakun en voi mitään. Taas olen huomannut kadehtivani onnellisia hyvinvoivia ihmisiä. Tänään kadehdin suunnattomasti musikaalissa esiintyviä ihmisiä. Eniten niitä kauniilla äänellä laulavia. Niitä, joista hehkuu aitous. Että ne rakastaa tehdä sitä. Ne nauttii siitä.. Haluaisin sen tunteen kokea pitkästä aikaa. Yritin läksyjen lomassa laulaakin. En vaan osaa.. Ja samalla tajuan, ettei laulukielto tule päättymään vielä.. Ei seuraavalla lääkärikäynnillä.. Herättelin vähänaikaa sitten vielä siihen toiveita. Mutta se on turhaa. Ääneni rasittuu äkkiä. Joudun pinnistämään saadakseni kunnolla selvää, kirkasta ääntä. Enkä saa sitä siltikään, kun ehkä ekan säkeen verran. Petyin itseeni taas ja jo miljoonannen kerran tänään silmäni kostuivat. Ne kostuvat taas. Parin kerran tirauttanut parit kyyneleet. Siihen se on jäänyt. En pysty enää itkemään. Vuodattamaan kyyneleitä vuolaasti ja kunnolla.. Itkeminen helpottais.. Mutku ei... Ei tunnu, et mikään helpottais. Viiltää ei jaksa. Ei jaksa. Sängynpohjalla onkin tosi jees maata ahdistuksissaan. En jaksanut polkea tänään kunnolla. Poljin reilu puol tuntii, mut ykkösel eli kaikkein löysimmäl. Noh, ees jotai liikuntaa..

Ei pitäny olla mitään sanottavaa, mut täs taas oon. Sain purettuu sydänt, mut täs taas oon. Istun huonossa ryhdissä suupielet ommeltuna alaspäin. Mitättömältä tuntuva teksti taas kirjoitettu ja mitättömin tuloksin ihmisille vähän olosta kerrottu. Nojaa. Mitä väliä. Koulujutut stressaa ihanliikaa. Äikkä ja fysiikka ja kuviksen kuva-analyysi.. Hei oikeesti. Sanokaa nyt, et tää on vitsi. Auttakaa.. Onneks huomen poli.. Vai onks sekää enää onneks..

- Kaksoissielu