Huhhuh, en olekaan pitkiin aikoihin kirjoittanut. Kaikkea on ehtinyt tapahtua. Ihan liikaa oikeastaan, Päälimmäisenä nyt se, että kulta, josta täällä puhunut olen, on nykyään exä. Joo. Ei se jaksanu enää mua ja mun sairautta. Se oli sille liikaa. Pahin on ohitettu jo. Oon onnellisempi kuin pitkään aikaan. Oon saanu elämääni paljon enemmän sisältöö ja päässy eroon siitä mistä nykyään jopa kehtaan puhua. Tosiaan polttelin paljon pilveä. Hävettää sanoa, oikeesti. Mut pointti olikin nyt se, etten mä enää tarvii mitään vitun aineita saadakseni jotai nautintoo täst elämästä. Sillon mä ajattelin että mitä elämä on edes ilman sitä. Mut voin sanoa, että maailma on avartunu aivan sairaasti. Nyt näkee selvästi. Kaiken. Elämän, todellisuuden. Se ei oo enää sitä sumussa elämistä, et joka päivä vaa poltetaa, maataan sohvalla ja syödään. En saanut sillon mitään aikaseksi. Ahdisti, seisoin kokoajan varpaillani. Kuumotti. Pelkäsin että en enää pääse töihin, jos jään kiinni. Onneksi tää ero tuli ja herätti mut. Ilman sitä olisin vieläkin siinä tilanteessä, etten nää elämässä mitään muuta. Nyt mä nään, nyt on parempi. Se koko parisuhde tappo mut. Mul on ikävä, mut mä oon hengissä. Mua itkettää ne hyvät muistot, mut mun ei tarvii enää pelätä joka vitun päivä, et mä menetän. Mun ei tarvii kattoo enää sitä ryyppäämistä, mikä sai mut helvetin ahdistuneeksi. Mun ei tarvii enää tulla kotiin, jossa haisee joku ihan muu ku koti. Mä saan syödä terveellisesti, polkee sillonku haluun, laihtua. Mä saan tehdä ihan mitä itte haluan, mun ei tarvii enää kävellä varpaillani. Mä oon vapaa ja yksin. Enkä koskaan uskonut et se tuntuis näin hyvältä. Kaikki tää mun kodissa muistuttaa kaikesta hyvästä, myös pahasta, mut jostain syystä työnnän ne huonot muistot nurkkaan. Muistan vaan hyvät ja tulee ihan sairas ikävä, Mut näin on parempi. En tuu pääsee yli vielä pitkään aikaan, koska joka päivä ne muistot tulee mieleen. Sen kasvot, hymy, silmät. Kaipaan vaa iha jokasta asiaa siinä. Paitsi niit parii, mut on nii pal enemmä sitä hyvää,. Kirjotin tätä monta päivää sitten. Oon yrittäny kirjottaa tosi monta kertaa. Mut en oo vaa jaksanu. Eilen kuulin asian, jota en olis halunnu välttämättä kuulla. Se satutti. Se itketti. Ahdisti. Pisti pään vielä enemmän sekasin. Onneks mut saatii tajuu, et se oli parempi niin. Tein eron jälkeen tosi tyhmän asian, mikä sai mut melkeen tappamaan itseni. Mä kirjottelin itsemurhakirjeitä ja pelkäsin etten oikeesti jaksa enää. Menetin paljon, mut enää harmittaa vaa se yks henkilö jonka siinä menetin, koska se kenestä ennen välitin, todella paljon sai mut saatana ihan raivon partaalle. En tajuu häntä. En ymmärrä sen ajatuksen juoksuu. Miten se voi edes olla tollane, miten kukaan voi. Melkeen mikään asia ei mua yllätä, mut en iha aluks ois siitäkään uskonut. Mut ihmiset on tyhmii. Emmä tuomitse, kaikki tekee tyhmyyksii, kaikki tekee väärin. Mäkin oon tehny ja sillon eron jälkeen tein myös ja mut tuomittiin. Vituttaa, koska en haluu kenellekkää pahaa ja sit mut vittu tuomitaan ja melkeen menetin uskon elämään, itkin ja paruin, toivon että auto ajais mua päi ja tappais mut mahdollisimman tuskallisesti. Mä ansaitsen tän. Onneks tää yks henkilö teki siit vitusti helpompaa. Tuomitkoon, ei mua enää huvita olla ja nähdä. Menettäminen ei oo kivaa, mut mun on enää liian vaikeeta luottaa. Ei ainoastaan siihe vaa ihan kaikkiin. Mä kuljen silmät auki, korvat höröllä oottaen taas sitä millon mut tuomitaan ja millo mul valehdellaa ja millo vittu mä teen taas jotai sellast et koko maailma romahtaa. Se romahtaa aina välillä. Se romahti eilen. Mut josse oliski menny toisin. Jossen oiskaa niin tehny. Mis mä olisin. Edelleen siel syväs paskassa. Vai oisko kaikki toisin.. en usko. Mua kaduttaa se et mä satutin. Kahta tosi kivaa ihmistä. Se sattuu joka päivä, niinku kaikki muutki paskat teot, jota en voi antaa koskaan itelleni anteeks. Oon kiukkunen, oon vihanen. Oon helvetin surullinen, enkä oikeesti tiiä miten tuun pääsee eteenpäin ku menneisyys tavoittaa. Pystynk mä ikinä rakastumaan? Mist mä tiedä ettei seki hajoo ihan palasiksi. Mist mä tiiän, et kukaa kestää mua. Ihmiset on naimisis 40 vuot ja eroavat. Mä olin yhes kolme vuot, kihlois, asuin senkaa. Se hajos. Miten pystyn koskaan luottamaan. Miten pystyn ikinä menee eteenpäin. Ykski sanoo, et 7 vuotta meni, enneko pystys yhtää mihinkää. Miten mä sit pystyisin mihinkää koskaa, koska oon niin paljon herkempi ku se ihminen. Liian herkkä. Kaikki muistuttaa. Joka paikka. Itkettää vaa iha vitusti ko haluisin sut takas. Miks mä menin kaiken pilaamaa. Ois vaa parempi kun en ois kuullu tätä... Kumpa mä en ois ollu siellä. Kumpa mä oisin ollu selvinpäin ja kumpa mä vaan en ois näin saatanan epävakaa. Nyt mun pitää valita terveys vai koulu, enkä tiiä kumman mä haluun enemmän. Oon niin perfektionisti etten kestä jossen ehi lukemaan kokeisiin tai tekemään läksyjä, mut emmä kestä tälläsenäkää. Mutku mä vaan oikeesti mietin, et miten en pystyn edes jatkamaan, ku en kestä niit asioi mitä mä oon tehny. Oikeesti mä en voi antaa itelleni anteeks. Mä en pysty uohtaa. Joka päivä ella kuiskaa, et miten mä kehtaan edes olla tääl maailmassa enää. Se kysyy multa, miten mä voin olla näin paska. Se kertoo ne samat asiat aina uudestaan, miten sä pystyit, mitä sä ajattelit. Se käskee lähtemään. Ethän sä voi olla täällä. Sanoo et on ihan oikein et mä kärsin. Ois oikee jos mut raiskattais ja painettais maahan. Ois oikee ku mä vaan kuolisin pois. Oot ruma, oot läski, oot hirvee ihminen ja ansaitset kaiken paskan. Sä oot viallinen, huono, paha. Tää on mulle oikein, kärsi paska kärsi. Mun syömisongelmat on taas tullu takas ja vuorottelen kaiken paskan välillä. Ahistaa ku söin tänää liikaa. Söin jätskin. Petin itteni ja muut. Munha piti laihtuu ja näyttää et mäkin osaan jotain. Ootan sitä päivää ku ahistaa liikaa ja oksennan. Odotan sitä päivää, ku lihoon taas 100kg. Oon vaa niin viallinen ja epäonnistunu ni en iha oikeesti tiiä mitä tehän. Voivittu. Mite tää meni taas tälläseks. Viimeks oli niin hyvä olo. Mut en vaa ois halunnu kuulla sitä. Se itkettää niin vitusti etten saa sitä loppumaan. Miks mä kuulin sen. Mä tykkän täst mun elämäst ku saan työntää ne kaikki nurkkaan. Ajatella kaikkee muuta. Polkee ja elää terveellist elämää, mut joka kerran mä epäonnistun.
Mun rintaan koskee. Mua sattuu. En tiiä mikä mul on. Tuntuu taas silt et kuolisin. Jos kuulet tän, auta mua. Jos sä oot siel. Kerro mulle miten mä saan mun synnit anteeksi. Vai voiksä tehä sitä, ku mä en oo uskonu. En jaksa enää kirjottaa. Lähen röökille ja alan polkemaan. Ehkä siit tulee parempi olo.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Epävakaa persoonallisuushäiriö
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut. En oikeastaan vaan oo jaksanu änkeytyä koneelle. Nyt mulla ei muutakaan tekemistä ole kun kullallakin on kaveri. Taino mähän siihen ensin tutustuin, mutta kulta on vaa niin paljon parempi. Niil on paljon yhteistä ja kaikkee.. No kyl mäki ennemmin kullan valitsisin kuin itteni. No kuitenkin.
Mulla oli psykologiset testit juuri ja tuloksissa näkyi vaikeuksia tunteiden säätelyssä. Olin ensin aivan sokissa, koska nämä kuuluvat epävakaaseen. Mun diagnoosi ei siis muuttunut, mutta jos nyt oikein ymmärsin ni epävakaata ei voi diagnosoida näin nuorena, vaikka kuitenkin olen jo täysi-ikäinen. Eli nyt oon siin rajalla. Epävakaata, kaksisuuntasta.. Saan taas elää epätietoisuudessa, niin että joka päivä mietin mikä mulla on. Vaikka olenkin aika varma tuosta epävakaasta.. Ne oireet täsmää vähän liiankin hyvin. Kun luin ihmisten kokemuksia siitä, tuli melkein itku, kun tajusi: joku muukin tuntee näin. Se oli aivan ihmeellistä. Luulin, että mä oon ainut tällänen ihminen. Mut nyt tiedän, etten ole.. Ensin en halunnut päästää kaksisuuntaisesta irti ja siitä tuli itkupotkuraivoa ensin psykologilla ja sitten hoitoneuvottelussa. Nyt mä olen miettinyt ja tajuan, että emmä voi pitää kaksisuuntasta mun diagnoosina, jos se kert on väärä. Ihmettelen silti miksi normaalit masennuslääkkeet veti ihan ylikierrosille. Ensin johti syvään ojaan ja seuraavalla kerralla melkeen jokeen ja sitten lepositeisiin. Voihan nekin olla päällekkäin, mutta en oikein usko. Oon luullu kolme vuotta, että mulla on kaksisuuntainen. Mut on lääkitty täyteen pillereitä, vaikka parhaimmillaan se olisi voitu hoitaa terapialla.. Ei se tarkoita, etten mä olisi lääkkeitä tarvinnut. Ehkä olisinkin. Entiedä.
Mietitte varmaan mistä "olen aika varma", että mulla sellainen on. En ole varma kuinka hyvin sen osaan selittää, sillä asiat mun mielessä ovat tosi monimutkaisia. Tuntuu, että sitä tunnetta ei pysty kuvailla. Oirekuvan perusteella olen kuitenkin saanut niihin jotain tolkkua, miten se mussakin ilmenee. Kaikki ihmiset kokevat asiat ja ongelmat eri tavalla.
"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtii pitkäkestoinen ihmissuhteiden, minäkuvan ja tunteiden epävakaus sekä huomattava impulsiivisuus. Subjektiivisesti yksilö kokee usein voimakasta tuskaa, jota hänen on vaikea kestää ja jonka kanssa hän siksi yrittää tulla toimeen usein epätoivoisin, itsetuhoisin tavoin. Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti. Tunnetilan muutoksia laukaisevat erityisen tyypillisesti ihmissuhteissa tapahtuvat asiat, jotka yksilö voi mieltää esimerkiksi torjunnaksi, välittämisen puutteeksi, hylkäämiseksi tmv. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ovat usein myös hyvin sensitiivisiä ympäröiville olosuhteille. Muutokset ulkoisissa turvaa tuottavissa puitteissa voivat vaikuttaa vointiin varsin paljon. Voimakkaat tunnetilat tiivistyvät usein äärimäisen psyykkisen tuskan ja toivottomuuden tunteiden sävyttämiksi kriiseiksi. Häiriön akuuttivaiheessa voi vaikuttaa siltä, että uusi kriisi ilmenee pian yksilön toivottua edellisestä."
- Terveyskirjasto
Jo tuo ylläoleva teksti kertoo aivan tarpeeksi. Joka sana täsmää. Toi on kirjotettu suoraan mun elämästä, suoraan mun tunteista. En tunne mitään keskiverrosti, vaan kaikki käsittämättömän voimakkaasti. Mutta sitten vähän oirekuvaa.
"Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieli on äärettömän reaktiivinen. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan. Toisin kuin esimerkiksi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, epävakaat negatiiviset mielitilat eivät ole kovin pitkäkestoisia. Ne kestävät tavallisesti joitakin tunteja, mutta voivat kyllä kestää joitakin päiviä."
- Terveyskirjasto
Mulla on siis nykysenä diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa on siis samanlaisia oireita, mm. mielialojen vaihtelu. Sitä mulla on aivan ääripäistä ääripäihin. Päivässä monen monta kertaa, välillä kauemmin, välillä lyhyemmin, mutta usein menevät ohi aika nopeasti. Nopeasti menevät, mutta tulevat yhtä nopeasti jollei nopeammin takaisin. Viha, ahdistus, epätoivo, häpeä. Niin tuttuja tunteita. Ei ne ole pelkästään huonoja tunteita. Välillä olen tosi energinen, päättäväinen, iloinen ja saan aikaan asioita. Mutta ei ole päivää, jolloin en huonoa olo ajatuksissa huomaisi. Nämä vaihtelevat myöskin tilannekohtaisesti. Jos en koe olevani turvassa, paha olo tulee. Kun pääsen turvaan, olo helpottaa, muttei välttämättäkään mene kokonaan siltikään ohi. Paitsi välillä. Se vaan vaihtelee niin paljon.
"Häiriötä voi luonnehtia myös suhteeton vihaisuus sekä vaikeus säädellä sen ilmaisua. Tätä voi laukaista erityisesti kokemus huolenpidon menettämisestä, toisen välinpitämättömyydestä tai laiminlyönnistä. Viha voi ilmetä sarkasmina, pitkäkestoisena katkeruutena tai sanallisina hyökkäyksinä. Joskus se voi yltyä suoranaiseksi raivoksi ja purkautua toiminnaksi, kuten esineiden heittelemiseksi tai tappelemiseksi. Toisin kuin joistakin muista personallisuushäiriöistä kärsivät, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät kokevat yleensä hallitsemattoman vihan ilmaisun jälkeen häpeää ja syyllisyyttä, ja tällaiset vihan ilmaukset usein voimistavat entisestään kielteistä minäkuvaa ja kokemusta itsestä pahana. Myös päinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on yleinen ja voi myös johtaa vihan tunteisiin."
- Terveyskirjasto
Tunteiden säätely ja varsinkin vihan säätely on mulle helvetin vaikeeta, vaikken niin halunnutkaan aluksi sitä uskoa. Ja nuo jutut mitkä voi laukaista raivon, ovat kaikki niin tuttua. Kokemus huolenpidon menettämisestä ja toisen välinpitämättömyydestä on mulla erittäin suuri. Yksi suurimmista ongelmista on, että koen kokoajan että kulta ei välitä musta, eikä jaksa huolehtia musta. Ei huomioi mua tarpeeksi, eikä jaksa mua Tämä tulee esille parisuhteessani turhan usein. Mulle ei riitä mikään. Haluan vain enemmän ja enemmän läheisyyttä. Ja merkittävä asia on myös tunteet hallitsemattomien tunteiden jälkeen. Sen jälkeen tunnen olevani huono, surkea, paha ihminen. Mä häpeän itsenäni. Se on myös vaikea tunne hallita. Olen tälläisissä tapauksissa ollut erittäin alttiina itseni vahingoittamiselle. Viimeinen kerta on ollut ihan tänä vuonna, vaikka olen ollut tosi kauan viiltelemättä usein. Tilanne tuli juuri sen jälkeen, kun olin raivonnut Syytän itseäni aina sen jälkeen kun olen suuttunut enkä pystynyt hallitsemaan sitä.. Ja niin tapahtuu usein. Se latistaa mun käsitystä itsestäni hyvänä. Mä yritän olla hyvä, tuntuu vain etten pysty siihen. Aina kerta toisensa jälkeen olen taas surkea ja paha ihminen, kun olen suuttunut ja raivonnut vaikka kuinka kauan jostain ihan tyhmästä.
"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihmissuhteista voi tulla nopeasti läheisiä, ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi edellyttää toisen viettävän paljon aikaa kanssaan ja itse avautua varhaisessa vaiheessa kertoen esimerkiksi hyvin henkilökohtaisia yksityiskohtia itsestään ja elämästään. Hän voi myös kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä hyväntahtoisena ja tukea tarjoavana ja toisina taas pahantahtoisena ja julmasti rankaisevana. Tällaiset vaihdokset voivat johtua voimakkaasta tarpeesta saada osakseen välittämistä sekä illuusion romahtamiseen liittyvästä pettymyksestä, kun ihanteellista välittämistä ei olekaan saatavissa. Myös pelätyn hylkäämisen jatkuva ennakointi vaikuttanee siihen, miten kokemus toisesta vaihtelee nopeasti. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee herkästi, että toinen ei välitä hänestä, ei anna tarpeeksi eikä ole riittävästi läsnä."
- Terveyskirjasto
Tämä on tätä vähän samaa mistä äskein kokemuksiani kerroin. Parisuhteeni on mun osaltani aivan liian intensiivinen. Rakastan ja välitän liikaa. Pelkään, että se jättää mut. Enkä edes ihmettelisi. Pelkään, että se ajaa kolarin tai kuolee muulla tavalla. Olen ylisuojeleva ja jauhan kokoajan, että oo varovainen, muista tää ja tää. Aina, kun hän lähtee johonkin, olo on aivan käsittämättömän vaikea, aivan käsittämättömän huono ja tuskainen. Tuntuu, että kaikki lähtisi hänen mukanaan. Ettei enää sen jälkeen mulla oo mitään, vaikka tiedän, että se tulee takaisin. Olen vaan niin yksin. Eikä mulla oo muuta elämää. Mun kaverisuhteet on myös aika vaikeita. Mun on vaikea olla rento ja puhua ihmisten kanssa normaalisti. Pelkään kokoajan, että tulee se syvä, kiusallinen hiljaisuus. Ja vähän aikaa sitten mä luulin, että kaikki mun luokkalaiset vihaa mua. Että kaikki ovat liittoutuneet mua vastaan. Ketään ei halua olla mun kanssa ja itsetunto menee vaan alemmas ja alemmas. Tajusin jossain vaiheessa, että se oli vaan mun pienen pään sisällä. Ei muualla. En pysty sanomaan kenellekään ei, enkä pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Hetikun joku sanoo jotain mikä vähänkin mun mielestä viittaa muhun huonolla tavalla, vaivun heti itsesääliin ja luulen, että nyt se vihaa mua. Tämä on oikeasti tosi raskasta. Oon kokoajan varpaillaan.
"Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on yleistä. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä mieltää usein "hylkäämisen" johtuvan siitä, että hän on paha. Monien on vaikea kestää yksin oloa. Yksin jääminen voi tuntua suunnattomana turvattomuutena, joka on kuin pienen lapsen hätää. Läheisiä ihmissuhteita voivat sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä esimerkiksi tarkistelemalla, takertumalla toiseen tai anelemalla häntä olemaan lähtemättä tai jättämättä. Itsetuhoinen käyttäytyminen on tavallista hylätyksi tulemisen pelon yhteydessä."
- Terveyskirjasto
Yksin oleminen, aivan käsittämättömän vaikeaa.. Ihankun en kestäisi sitä ollenkaan. Kulta meni kerran vanhemmilleen, en pystynyt olemaan mun vanhemmilla yksin yötä. Mä en pysty nukkumaan yksin. Se on liian turvatonta. Yksin on turvatonta. Ilman kultaa tai kavereita kaikki on turvatonta. En pysty menemään uusiin paikkoihin yksin. Taino nykyään kun on pakko, saan itseni pakotettua. Mutta vapaaehtoisesti, en koskaan. Pelkään ihmisiä. Joskus laivallakin, kulta ei huomioinut(en tiedä kuinka suuri osa oli mun omassa päässä), mutta siltä se tuntu. Oli niin turvaton olo, kun ihmisiä pörrää ympärillä ja mä oon ihan yksin. Mä vaan itkin ja ryvin itsesäälissä. Ihan hirveetä ees muistella. Pilasin senkin reissun ja sain itseni näyttämään pelleltä. Ja ainakun ollaan jossain juomassa, seuraan kullan juomista, ettei se vaan juo liikaa ja huomauttelen siitä kokoajan. Koska mua pelottaa ihmiset kännissä. Jos kulta on kännissä, ei mulla oo turvallinen olo. Tuntuu kuin se olisi aivan jossain muualla..
"Persoonallisuuden epävakauteen voi liittyä identiteetin epävakaus. Identiteetti tarkoittaa vakaata kokemusta itsestä, joka mahdollistaa itsen kokemisen pysyvänä, samana, jatkuvana ja yhtenäisenä hetkestä toiseen. Identiteettihäiriöstä kärsivän käsitys itsestä, henkilökohtaisista arvoista ja elämäntavoitteista voi vaihdella."
- Terveyskirjasto
Tähän voin yksinkertaisesti sanoa, etten ihan tiedä kuka ja mikä olen tai millanen olen. Välillä tunnen itseni ihan hyväksi. Se tapahtuu yleensä vain kun saan K3 kurssista. Koen olevani hyvä, mutta toisella hetkellä tuntuu etten tule pääsemään koulutusta läpi, että musta tulee vaan nuori sairaseläkeläinen tai jotain sen suuntaista. Niin kuin kävi lukiossa. Etten yhtään pärjää enkä onnistu koulussa, vaikka totuus on toinen. Stressaan vaan liikaa ja haluan onnistua kaikessa täydellisesti. Perfektionismi, tuttu juttu.
"Pitkäkestoinen tyhjyyden tunne on yksi epävakaan persoonallisuuden piirre. Se voi kytkeytyä pitkästymisen, yksinäisyyden ja arvottomuuden tunteisiin ja tuntua olona, jota ei ole helppo kuvailla. Tyhjyyttä kokiessaan yksilö voi epäillä jopa sitä, onko hän ylipäätään olemassa. Tyhjyyden tunne voi johtaa kyvyttömyyteen tehdä mitään silloinkin, kun jonkin asian tekeminen olisi suotavaa tai tarpeellista, esimerkiksi sänkyyn jäämiseen opiskelemaan lähtemisen sijaan."
- Terveyskirjasto
Mä oon kauan tuntenut olevani täysin nolife. Mulla ei ole harrastuksia, enkä osaa mitään. Mulla on koulu, sairaus ja kulta. Niiden asioiden ympärillä elämäni pyörii. Usein makaan sohvalla kotona, miettimässä miksi olen tällainen. Kulta on koko maailma, mutta se ei saisi mennä niin! Sillä on muukin elämä ja mun täytyy antaa sen elää sitä, en vaan ymmärrä miksen pysty ymmärtämään sitä. Yksinäisyys on mulle liikaa. Silloin ajatukset pyörii mielessä, huonot ajatukset. Saan flashbackejä. Tunnen sen, miltä se silloin tuntui, haistan sen, mitä silloin haistoin. Ne on suurimmaksi osaksi huonoja, mutta välillä myös hyviä. Senhän pitäisi olla hyvä, eikö niin? Muttei se ole. Silloin muistan, etteivät ne hetket tule enää koskaan takaisin. Tuntuu kuin jotain mun sisältä puuttuisi. Mä olen kyllä yrittänyt löytää sinne jotakin. Kokeillut monia asioita, muttei mikään täytä sitä isoa tyhjää aukkoa mun sisällä. Mä oon täyttänyt sitä väärin. se saa olon hyväksi hetkeksi ja sitten ollaankin siinä pisteessä, että se toistuu toistumistaan. Mä tahtoisin normaalin elämän, mutta se tuntuu tällä hetkellä vähän liian kaukaiselta tavoitettavaksi koskaan.
"Impulsiivisuus tarkoittaa taipumusta reagoida mielijohteesta, yllykkeiden pohjalta."
- Terveyskirjasto
Mun impulsiivisuus näkyy siinä, että kiihdyn nollasta sataan aivan hetkessä ja sen seurauksena teen jotain tyhmää. Ja jos kysytään mikä on tyhmää niin sitä onkin ollut montaa sorttia matkani varrella. Ojaan hyppimistä, viiltelyä, itsensä polttamista, jopa väkivaltaa, puussa roikkumista tarkoituksena hypätä jokeen, erilaisia katoamistemppuja missä milloinkin vähän väliä, lääkkeiden yliannostuksia, lääkkeiden lopettamista ilman lääkärin lupaa, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttöä ynnä muuta kaikkea vajaaälyistä toimintaa. Nämä ovat yleensä ahdistuksen seurausta, mutta se voi aiheutua myös ihan yhtälailla muista negatiivisista tunteista.
"Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön voi liittyä toistuvaa itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhokäyttäytymistä voi laukaista esimerkiksi erouhka, kokemus torjunnasta tai ympäristön vaatimustason noususta ja yksilöön kohdistuvista isommista odotuksista, mm. suuremmasta vastuun ottamisesta."
- Terveyskirjasto
Tästäkin puhuin jo. Vaikka olen päässyt itseni satuttamisesta melkein kokonaan eroon, on silti jalkaani ilmestynyt arpia, jotka näyttävät kamalilta. En ajattele koskaan tarpeeksi pitkälle siinä tilanteessa, vaikka muuten kyllä ajattelen vähän liiankin tarkasti. Nyt varmaan käytän pitkiä housuja koko kesän. Ja pitkähihaista paitaa. Eikö se olisi jo riittänyt. Vittu.
Voimakkaiden tunnetilojen ja psyykkisen stressin yhteydessä yksilö voi kokea myös epäluuloisuutta tai epäluottamusta muita kohtaan. Hän voi esimerkiksi kokea muiden kääntyneen vihamielisesti häntä vastaan tai epäillä heidän seuraavan tai vainoavan häntä. Ilmeisesti myös aistihairahdukset ovat suhteellisen tavallisia. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä tällaiset epätodelliset kokemukset ja harhaluulot ilmenevät nimenomaan psyykkisen stressin hetkinä, erityisen tyypillisesti silloin kun yksilö kokee todellisen tai kuvitellun hylkäämisen tai kun hänen osakseen saama huolenpito vähenee. Toisin kuin psykoosisairauksien yhteydessä, tällaiset oireet ovat tyypillisesti melko nopeasti ohimeneviä. Ne väistyvät tavallisesti suhteellisen nopeasti, minuuttien tai tuntien kuluessa. Koettu tai todellinen välittämisen ja huolenpidon palauttaminen voi korjata tällaiset oireet.
- Terveyskirjasto
Olen aina epäluuloinen ihmisiä kohtaan, en pysty luottamaan ja varmistelen asioita monta kertaa. Pelkään autoilijoiden ajavan päältäni, pelkään useita miehiä, koska ajattelen heti raiskausta tai pahoinpitelyä. Olen kyllä muutenkin pelkuri. Pelkään jokaista asiaa missä voisi piileä pienikin vaara. Seison varpaillani kokoajan muiden ihmisten takia, sillä ei koskaan voi tietää mitä toiset tekee. On rattijuoppoja, raiskaajia, pahoinpitelijöitä, stalkkaajia, huumehörhöjä yms.. Emmä halua ajaa autokorttia. Vaikka ajaisinkin oikein, joku muu voi silti mut tappaa. Kaikkea voi tapahtua ja pyrin vaan välttämään sitä jumalatonta ahdistusta, joka tulee jos jotain pahaa sattuu. En halua kokea sitä, siksi olen niin varatunut. Se on tuskaista tarkistella aina kaikkia asioita. Olikse toi, olikse tää, etkai sä jätä mua, onkstoi sammutettu, muistiksä sen ja tän, vittuperkele. En jaksa enää kävellä varpaillani, se väsyttää. Ja siitäkin taisin jo sanoa, että joskus tuntuu vahvasti siltä, että kaikki ovat mua vastaan liittoutuneet, niinku mun luokka jossain vaiheessa. Tuntuu, ettei kukaan enää välitä, mutta se ei edes taida olla pelkkä tuntemus, ehkä totuus. En vain tiedä, kaikki on niin mustavalkoista, enkä tiedä kuka olen. Enkä mitä tunnen. En tiedä missä mennään tai mikä on totta, mikä ei. Tiedän vaan, että olin joskus jotain ja nyt olen vaan palasiksi hajonnut pikkutyttö vailla suuntaa.
Ok. Tuntuu, että tästä tuli aivan paska teksti, mut ainakin sain jotain tunteita purettua. Odotan vaan hetkeä, jolloin kaikki taas romahtaa ja, että mitä sen jälkeen tapahtuu.. Huomenna lääkäri. Jotain tarvittavaa lääkettä me mulle katotaan. Saa nähdä mitä seuraavaksi. Voisin ehkä huomenna jo kirjoitella vähän enemmän kuulumisia, jos suunnitelmat kusee(niinkun nyt luultavimmin tapahtuu) ja oon koko päivän ja illan yksin kotona. Ja jos muistan.
Mulla oli psykologiset testit juuri ja tuloksissa näkyi vaikeuksia tunteiden säätelyssä. Olin ensin aivan sokissa, koska nämä kuuluvat epävakaaseen. Mun diagnoosi ei siis muuttunut, mutta jos nyt oikein ymmärsin ni epävakaata ei voi diagnosoida näin nuorena, vaikka kuitenkin olen jo täysi-ikäinen. Eli nyt oon siin rajalla. Epävakaata, kaksisuuntasta.. Saan taas elää epätietoisuudessa, niin että joka päivä mietin mikä mulla on. Vaikka olenkin aika varma tuosta epävakaasta.. Ne oireet täsmää vähän liiankin hyvin. Kun luin ihmisten kokemuksia siitä, tuli melkein itku, kun tajusi: joku muukin tuntee näin. Se oli aivan ihmeellistä. Luulin, että mä oon ainut tällänen ihminen. Mut nyt tiedän, etten ole.. Ensin en halunnut päästää kaksisuuntaisesta irti ja siitä tuli itkupotkuraivoa ensin psykologilla ja sitten hoitoneuvottelussa. Nyt mä olen miettinyt ja tajuan, että emmä voi pitää kaksisuuntasta mun diagnoosina, jos se kert on väärä. Ihmettelen silti miksi normaalit masennuslääkkeet veti ihan ylikierrosille. Ensin johti syvään ojaan ja seuraavalla kerralla melkeen jokeen ja sitten lepositeisiin. Voihan nekin olla päällekkäin, mutta en oikein usko. Oon luullu kolme vuotta, että mulla on kaksisuuntainen. Mut on lääkitty täyteen pillereitä, vaikka parhaimmillaan se olisi voitu hoitaa terapialla.. Ei se tarkoita, etten mä olisi lääkkeitä tarvinnut. Ehkä olisinkin. Entiedä.
Mietitte varmaan mistä "olen aika varma", että mulla sellainen on. En ole varma kuinka hyvin sen osaan selittää, sillä asiat mun mielessä ovat tosi monimutkaisia. Tuntuu, että sitä tunnetta ei pysty kuvailla. Oirekuvan perusteella olen kuitenkin saanut niihin jotain tolkkua, miten se mussakin ilmenee. Kaikki ihmiset kokevat asiat ja ongelmat eri tavalla.
"Epävakaata persoonallisuutta luonnehtii pitkäkestoinen ihmissuhteiden, minäkuvan ja tunteiden epävakaus sekä huomattava impulsiivisuus. Subjektiivisesti yksilö kokee usein voimakasta tuskaa, jota hänen on vaikea kestää ja jonka kanssa hän siksi yrittää tulla toimeen usein epätoivoisin, itsetuhoisin tavoin. Häiriöstä kärsivän tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti. Tunnetilan muutoksia laukaisevat erityisen tyypillisesti ihmissuhteissa tapahtuvat asiat, jotka yksilö voi mieltää esimerkiksi torjunnaksi, välittämisen puutteeksi, hylkäämiseksi tmv. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ovat usein myös hyvin sensitiivisiä ympäröiville olosuhteille. Muutokset ulkoisissa turvaa tuottavissa puitteissa voivat vaikuttaa vointiin varsin paljon. Voimakkaat tunnetilat tiivistyvät usein äärimäisen psyykkisen tuskan ja toivottomuuden tunteiden sävyttämiksi kriiseiksi. Häiriön akuuttivaiheessa voi vaikuttaa siltä, että uusi kriisi ilmenee pian yksilön toivottua edellisestä."
- Terveyskirjasto
Jo tuo ylläoleva teksti kertoo aivan tarpeeksi. Joka sana täsmää. Toi on kirjotettu suoraan mun elämästä, suoraan mun tunteista. En tunne mitään keskiverrosti, vaan kaikki käsittämättömän voimakkaasti. Mutta sitten vähän oirekuvaa.
"Mielialan vaihtelevuus on epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre. Mieli on äärettömän reaktiivinen. Tämä ilmenee tiheinä muutoksina alakuloiseen tai masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan. Toisin kuin esimerkiksi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä, epävakaat negatiiviset mielitilat eivät ole kovin pitkäkestoisia. Ne kestävät tavallisesti joitakin tunteja, mutta voivat kyllä kestää joitakin päiviä."
- Terveyskirjasto
Mulla on siis nykysenä diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa on siis samanlaisia oireita, mm. mielialojen vaihtelu. Sitä mulla on aivan ääripäistä ääripäihin. Päivässä monen monta kertaa, välillä kauemmin, välillä lyhyemmin, mutta usein menevät ohi aika nopeasti. Nopeasti menevät, mutta tulevat yhtä nopeasti jollei nopeammin takaisin. Viha, ahdistus, epätoivo, häpeä. Niin tuttuja tunteita. Ei ne ole pelkästään huonoja tunteita. Välillä olen tosi energinen, päättäväinen, iloinen ja saan aikaan asioita. Mutta ei ole päivää, jolloin en huonoa olo ajatuksissa huomaisi. Nämä vaihtelevat myöskin tilannekohtaisesti. Jos en koe olevani turvassa, paha olo tulee. Kun pääsen turvaan, olo helpottaa, muttei välttämättäkään mene kokonaan siltikään ohi. Paitsi välillä. Se vaan vaihtelee niin paljon.
"Häiriötä voi luonnehtia myös suhteeton vihaisuus sekä vaikeus säädellä sen ilmaisua. Tätä voi laukaista erityisesti kokemus huolenpidon menettämisestä, toisen välinpitämättömyydestä tai laiminlyönnistä. Viha voi ilmetä sarkasmina, pitkäkestoisena katkeruutena tai sanallisina hyökkäyksinä. Joskus se voi yltyä suoranaiseksi raivoksi ja purkautua toiminnaksi, kuten esineiden heittelemiseksi tai tappelemiseksi. Toisin kuin joistakin muista personallisuushäiriöistä kärsivät, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät kokevat yleensä hallitsemattoman vihan ilmaisun jälkeen häpeää ja syyllisyyttä, ja tällaiset vihan ilmaukset usein voimistavat entisestään kielteistä minäkuvaa ja kokemusta itsestä pahana. Myös päinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on yleinen ja voi myös johtaa vihan tunteisiin."
- Terveyskirjasto
Tunteiden säätely ja varsinkin vihan säätely on mulle helvetin vaikeeta, vaikken niin halunnutkaan aluksi sitä uskoa. Ja nuo jutut mitkä voi laukaista raivon, ovat kaikki niin tuttua. Kokemus huolenpidon menettämisestä ja toisen välinpitämättömyydestä on mulla erittäin suuri. Yksi suurimmista ongelmista on, että koen kokoajan että kulta ei välitä musta, eikä jaksa huolehtia musta. Ei huomioi mua tarpeeksi, eikä jaksa mua Tämä tulee esille parisuhteessani turhan usein. Mulle ei riitä mikään. Haluan vain enemmän ja enemmän läheisyyttä. Ja merkittävä asia on myös tunteet hallitsemattomien tunteiden jälkeen. Sen jälkeen tunnen olevani huono, surkea, paha ihminen. Mä häpeän itsenäni. Se on myös vaikea tunne hallita. Olen tälläisissä tapauksissa ollut erittäin alttiina itseni vahingoittamiselle. Viimeinen kerta on ollut ihan tänä vuonna, vaikka olen ollut tosi kauan viiltelemättä usein. Tilanne tuli juuri sen jälkeen, kun olin raivonnut Syytän itseäni aina sen jälkeen kun olen suuttunut enkä pystynyt hallitsemaan sitä.. Ja niin tapahtuu usein. Se latistaa mun käsitystä itsestäni hyvänä. Mä yritän olla hyvä, tuntuu vain etten pysty siihen. Aina kerta toisensa jälkeen olen taas surkea ja paha ihminen, kun olen suuttunut ja raivonnut vaikka kuinka kauan jostain ihan tyhmästä.
"Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän ihmissuhteet voivat muodostua epävakaiksi ja intensiivisiksi, ts. niihin voi liittyä hyvin voimakkaita tunteita ja suhtautumistavan vaihteluita. Ihmissuhteista voi tulla nopeasti läheisiä, ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä voi edellyttää toisen viettävän paljon aikaa kanssaan ja itse avautua varhaisessa vaiheessa kertoen esimerkiksi hyvin henkilökohtaisia yksityiskohtia itsestään ja elämästään. Hän voi myös kokea toisen ihmisen eri hetkinä eri tavalla, esimerkiksi toisina hetkinä hyväntahtoisena ja tukea tarjoavana ja toisina taas pahantahtoisena ja julmasti rankaisevana. Tällaiset vaihdokset voivat johtua voimakkaasta tarpeesta saada osakseen välittämistä sekä illuusion romahtamiseen liittyvästä pettymyksestä, kun ihanteellista välittämistä ei olekaan saatavissa. Myös pelätyn hylkäämisen jatkuva ennakointi vaikuttanee siihen, miten kokemus toisesta vaihtelee nopeasti. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä kokee herkästi, että toinen ei välitä hänestä, ei anna tarpeeksi eikä ole riittävästi läsnä."
- Terveyskirjasto
Tämä on tätä vähän samaa mistä äskein kokemuksiani kerroin. Parisuhteeni on mun osaltani aivan liian intensiivinen. Rakastan ja välitän liikaa. Pelkään, että se jättää mut. Enkä edes ihmettelisi. Pelkään, että se ajaa kolarin tai kuolee muulla tavalla. Olen ylisuojeleva ja jauhan kokoajan, että oo varovainen, muista tää ja tää. Aina, kun hän lähtee johonkin, olo on aivan käsittämättömän vaikea, aivan käsittämättömän huono ja tuskainen. Tuntuu, että kaikki lähtisi hänen mukanaan. Ettei enää sen jälkeen mulla oo mitään, vaikka tiedän, että se tulee takaisin. Olen vaan niin yksin. Eikä mulla oo muuta elämää. Mun kaverisuhteet on myös aika vaikeita. Mun on vaikea olla rento ja puhua ihmisten kanssa normaalisti. Pelkään kokoajan, että tulee se syvä, kiusallinen hiljaisuus. Ja vähän aikaa sitten mä luulin, että kaikki mun luokkalaiset vihaa mua. Että kaikki ovat liittoutuneet mua vastaan. Ketään ei halua olla mun kanssa ja itsetunto menee vaan alemmas ja alemmas. Tajusin jossain vaiheessa, että se oli vaan mun pienen pään sisällä. Ei muualla. En pysty sanomaan kenellekään ei, enkä pysty ottamaan kritiikkiä vastaan. Hetikun joku sanoo jotain mikä vähänkin mun mielestä viittaa muhun huonolla tavalla, vaivun heti itsesääliin ja luulen, että nyt se vihaa mua. Tämä on oikeasti tosi raskasta. Oon kokoajan varpaillaan.
"Hylätyksi tai torjutuksi tulemisen pelko on yleistä. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä mieltää usein "hylkäämisen" johtuvan siitä, että hän on paha. Monien on vaikea kestää yksin oloa. Yksin jääminen voi tuntua suunnattomana turvattomuutena, joka on kuin pienen lapsen hätää. Läheisiä ihmissuhteita voivat sävyttää epätoivoiset yritykset estää toista hylkäämästä esimerkiksi tarkistelemalla, takertumalla toiseen tai anelemalla häntä olemaan lähtemättä tai jättämättä. Itsetuhoinen käyttäytyminen on tavallista hylätyksi tulemisen pelon yhteydessä."
- Terveyskirjasto
Yksin oleminen, aivan käsittämättömän vaikeaa.. Ihankun en kestäisi sitä ollenkaan. Kulta meni kerran vanhemmilleen, en pystynyt olemaan mun vanhemmilla yksin yötä. Mä en pysty nukkumaan yksin. Se on liian turvatonta. Yksin on turvatonta. Ilman kultaa tai kavereita kaikki on turvatonta. En pysty menemään uusiin paikkoihin yksin. Taino nykyään kun on pakko, saan itseni pakotettua. Mutta vapaaehtoisesti, en koskaan. Pelkään ihmisiä. Joskus laivallakin, kulta ei huomioinut(en tiedä kuinka suuri osa oli mun omassa päässä), mutta siltä se tuntu. Oli niin turvaton olo, kun ihmisiä pörrää ympärillä ja mä oon ihan yksin. Mä vaan itkin ja ryvin itsesäälissä. Ihan hirveetä ees muistella. Pilasin senkin reissun ja sain itseni näyttämään pelleltä. Ja ainakun ollaan jossain juomassa, seuraan kullan juomista, ettei se vaan juo liikaa ja huomauttelen siitä kokoajan. Koska mua pelottaa ihmiset kännissä. Jos kulta on kännissä, ei mulla oo turvallinen olo. Tuntuu kuin se olisi aivan jossain muualla..
"Persoonallisuuden epävakauteen voi liittyä identiteetin epävakaus. Identiteetti tarkoittaa vakaata kokemusta itsestä, joka mahdollistaa itsen kokemisen pysyvänä, samana, jatkuvana ja yhtenäisenä hetkestä toiseen. Identiteettihäiriöstä kärsivän käsitys itsestä, henkilökohtaisista arvoista ja elämäntavoitteista voi vaihdella."
- Terveyskirjasto
Tähän voin yksinkertaisesti sanoa, etten ihan tiedä kuka ja mikä olen tai millanen olen. Välillä tunnen itseni ihan hyväksi. Se tapahtuu yleensä vain kun saan K3 kurssista. Koen olevani hyvä, mutta toisella hetkellä tuntuu etten tule pääsemään koulutusta läpi, että musta tulee vaan nuori sairaseläkeläinen tai jotain sen suuntaista. Niin kuin kävi lukiossa. Etten yhtään pärjää enkä onnistu koulussa, vaikka totuus on toinen. Stressaan vaan liikaa ja haluan onnistua kaikessa täydellisesti. Perfektionismi, tuttu juttu.
"Pitkäkestoinen tyhjyyden tunne on yksi epävakaan persoonallisuuden piirre. Se voi kytkeytyä pitkästymisen, yksinäisyyden ja arvottomuuden tunteisiin ja tuntua olona, jota ei ole helppo kuvailla. Tyhjyyttä kokiessaan yksilö voi epäillä jopa sitä, onko hän ylipäätään olemassa. Tyhjyyden tunne voi johtaa kyvyttömyyteen tehdä mitään silloinkin, kun jonkin asian tekeminen olisi suotavaa tai tarpeellista, esimerkiksi sänkyyn jäämiseen opiskelemaan lähtemisen sijaan."
- Terveyskirjasto
Mä oon kauan tuntenut olevani täysin nolife. Mulla ei ole harrastuksia, enkä osaa mitään. Mulla on koulu, sairaus ja kulta. Niiden asioiden ympärillä elämäni pyörii. Usein makaan sohvalla kotona, miettimässä miksi olen tällainen. Kulta on koko maailma, mutta se ei saisi mennä niin! Sillä on muukin elämä ja mun täytyy antaa sen elää sitä, en vaan ymmärrä miksen pysty ymmärtämään sitä. Yksinäisyys on mulle liikaa. Silloin ajatukset pyörii mielessä, huonot ajatukset. Saan flashbackejä. Tunnen sen, miltä se silloin tuntui, haistan sen, mitä silloin haistoin. Ne on suurimmaksi osaksi huonoja, mutta välillä myös hyviä. Senhän pitäisi olla hyvä, eikö niin? Muttei se ole. Silloin muistan, etteivät ne hetket tule enää koskaan takaisin. Tuntuu kuin jotain mun sisältä puuttuisi. Mä olen kyllä yrittänyt löytää sinne jotakin. Kokeillut monia asioita, muttei mikään täytä sitä isoa tyhjää aukkoa mun sisällä. Mä oon täyttänyt sitä väärin. se saa olon hyväksi hetkeksi ja sitten ollaankin siinä pisteessä, että se toistuu toistumistaan. Mä tahtoisin normaalin elämän, mutta se tuntuu tällä hetkellä vähän liian kaukaiselta tavoitettavaksi koskaan.
"Impulsiivisuus tarkoittaa taipumusta reagoida mielijohteesta, yllykkeiden pohjalta."
- Terveyskirjasto
Mun impulsiivisuus näkyy siinä, että kiihdyn nollasta sataan aivan hetkessä ja sen seurauksena teen jotain tyhmää. Ja jos kysytään mikä on tyhmää niin sitä onkin ollut montaa sorttia matkani varrella. Ojaan hyppimistä, viiltelyä, itsensä polttamista, jopa väkivaltaa, puussa roikkumista tarkoituksena hypätä jokeen, erilaisia katoamistemppuja missä milloinkin vähän väliä, lääkkeiden yliannostuksia, lääkkeiden lopettamista ilman lääkärin lupaa, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttöä ynnä muuta kaikkea vajaaälyistä toimintaa. Nämä ovat yleensä ahdistuksen seurausta, mutta se voi aiheutua myös ihan yhtälailla muista negatiivisista tunteista.
"Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön voi liittyä toistuvaa itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhokäyttäytymistä voi laukaista esimerkiksi erouhka, kokemus torjunnasta tai ympäristön vaatimustason noususta ja yksilöön kohdistuvista isommista odotuksista, mm. suuremmasta vastuun ottamisesta."
- Terveyskirjasto
Tästäkin puhuin jo. Vaikka olen päässyt itseni satuttamisesta melkein kokonaan eroon, on silti jalkaani ilmestynyt arpia, jotka näyttävät kamalilta. En ajattele koskaan tarpeeksi pitkälle siinä tilanteessa, vaikka muuten kyllä ajattelen vähän liiankin tarkasti. Nyt varmaan käytän pitkiä housuja koko kesän. Ja pitkähihaista paitaa. Eikö se olisi jo riittänyt. Vittu.
Voimakkaiden tunnetilojen ja psyykkisen stressin yhteydessä yksilö voi kokea myös epäluuloisuutta tai epäluottamusta muita kohtaan. Hän voi esimerkiksi kokea muiden kääntyneen vihamielisesti häntä vastaan tai epäillä heidän seuraavan tai vainoavan häntä. Ilmeisesti myös aistihairahdukset ovat suhteellisen tavallisia. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä tällaiset epätodelliset kokemukset ja harhaluulot ilmenevät nimenomaan psyykkisen stressin hetkinä, erityisen tyypillisesti silloin kun yksilö kokee todellisen tai kuvitellun hylkäämisen tai kun hänen osakseen saama huolenpito vähenee. Toisin kuin psykoosisairauksien yhteydessä, tällaiset oireet ovat tyypillisesti melko nopeasti ohimeneviä. Ne väistyvät tavallisesti suhteellisen nopeasti, minuuttien tai tuntien kuluessa. Koettu tai todellinen välittämisen ja huolenpidon palauttaminen voi korjata tällaiset oireet.
- Terveyskirjasto
Olen aina epäluuloinen ihmisiä kohtaan, en pysty luottamaan ja varmistelen asioita monta kertaa. Pelkään autoilijoiden ajavan päältäni, pelkään useita miehiä, koska ajattelen heti raiskausta tai pahoinpitelyä. Olen kyllä muutenkin pelkuri. Pelkään jokaista asiaa missä voisi piileä pienikin vaara. Seison varpaillani kokoajan muiden ihmisten takia, sillä ei koskaan voi tietää mitä toiset tekee. On rattijuoppoja, raiskaajia, pahoinpitelijöitä, stalkkaajia, huumehörhöjä yms.. Emmä halua ajaa autokorttia. Vaikka ajaisinkin oikein, joku muu voi silti mut tappaa. Kaikkea voi tapahtua ja pyrin vaan välttämään sitä jumalatonta ahdistusta, joka tulee jos jotain pahaa sattuu. En halua kokea sitä, siksi olen niin varatunut. Se on tuskaista tarkistella aina kaikkia asioita. Olikse toi, olikse tää, etkai sä jätä mua, onkstoi sammutettu, muistiksä sen ja tän, vittuperkele. En jaksa enää kävellä varpaillani, se väsyttää. Ja siitäkin taisin jo sanoa, että joskus tuntuu vahvasti siltä, että kaikki ovat mua vastaan liittoutuneet, niinku mun luokka jossain vaiheessa. Tuntuu, ettei kukaan enää välitä, mutta se ei edes taida olla pelkkä tuntemus, ehkä totuus. En vain tiedä, kaikki on niin mustavalkoista, enkä tiedä kuka olen. Enkä mitä tunnen. En tiedä missä mennään tai mikä on totta, mikä ei. Tiedän vaan, että olin joskus jotain ja nyt olen vaan palasiksi hajonnut pikkutyttö vailla suuntaa.
Ok. Tuntuu, että tästä tuli aivan paska teksti, mut ainakin sain jotain tunteita purettua. Odotan vaan hetkeä, jolloin kaikki taas romahtaa ja, että mitä sen jälkeen tapahtuu.. Huomenna lääkäri. Jotain tarvittavaa lääkettä me mulle katotaan. Saa nähdä mitä seuraavaksi. Voisin ehkä huomenna jo kirjoitella vähän enemmän kuulumisia, jos suunnitelmat kusee(niinkun nyt luultavimmin tapahtuu) ja oon koko päivän ja illan yksin kotona. Ja jos muistan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)