Ja läski leidi laulaa

Ei tässä kummempia. Esimmäinen koeviikon koe takana ja fiilis mitä huikein. Tai sitten ei. Ainut aine johon halusin panostaa. Ainut aine tällä koeviikolla. Ja sit pilaan kaiken sekoilemal vastaukset. Noh. Vitut siit. Oikeestaan ei. Ärsyttää, ku huomaa jonku kirjottavan neljä konseptii täytee... Ei vittuuuuuu. Mun ei pitäis kattoo muitten ihmisten tekemisii. Vertaan itteeni liikaa ja se asettaa mul helvetist paineita. En oo koskaa henkilökohtasesti pitäny ihmisistä, jotka pärjää joka asiassa täydellisesti. Vertaa itteeni ja stressaan ihan kauheesti..

Tänään tosiaan oli toi koe ja se meni ny mite meni ja sit sen jälkee hammaslääkäri vihdoin. Siel sit saatii selvitettyy yks tuhannesta muusta fyysisest vaivasta mitkä mua vaivaa. Päänsärky! Jes. Tosiaan puren hampaita yhtee yöllä ja nyt mulle tänää tehtiin sellaset kiskot, joita joudun pitää öisin. Saan ne tiistaina. Helpotus, koska päänsärky on ärsyttävää. Varsinki, ku aamul pitäs nousta. Joten huh. Vaikka tuleekin maksamaan.. Mut mun terveys maksaa. Ja tulee maksaa aina lisää ja lisää, kyllä mä mun tuurini tunnen. Jos sitte yrittäis lähtee näis fyysisissäki asiois eteepäi. Se gyne pitäs varaa. Pelottaa mitä mistään tulee. Mut mä aion saada jotain aikaan. Fyysinen olo on kyllä melko huono, etten sanois. No ei mitään vakavaa kuitenkaan. Maha on täs ny eile ja tänää vaivannu. Oon oksentanu ja valittanu. Ottanu renniee ja maitohappobakteerei, mut ei tunnu auttavan. Nyt on taas hyvä, mut huomen illalla taas.. Iltapäivällä usein alkaa. Kelaan ny mikä siinki. Lisäks jumalaton flunssa päällä. Nenä vuotaa, nielussa on räkää ja yskin keuhkoja ulos. Ääntäkään ei juurikaan lähde.

Henkisestä puolesta senverran, että flunssa ja muutoi mahajuttu on vieny vitusti voimaa. Mut ihajees olo ollu. Pyritään jatkamaan näin. Tosiaan huomieen fysiikan kokeeseen valmistautuminen on vähän ristiriitasta ollu. Sinääns oon lukenu ja keskittyny, mut sinääns hutiloinu ja häslänny. En tiä mitä pitäs aatella, mut aattelen sitä, et vihaan itteeni joka tapauksessa. En yhtä paljon. Nimittäi huomiessa kokeessa, voisin vaikka tappaa itseni. No en nyt sentää. En sellasen vitun aineen takii, enkä sen opettajan. Jos se ei päästä mua läpi, teen valituksen. Tekis mieli vaa sanoo, et helvetti vaihtaisit alaa tai ees opetustekniikkaa, et joku tajuis jotai. Mut en oo ilkee. En oo. Paitsi itelleni. Mut oon niin hirvee ihmine, et täytyyki.

En osaa tosiaa sanoo muutaku, et vihaan itteeni jatkuvast enemä. Ajatukset käskee ja kiistelee. Mut kaikkein eniten ne hokee totuuksia.

Ruma, läski, huono, kauhee, surkee, toivoton, paska, läski, läski, huono. Mee vittuu. Yritä edes. Oot helvetin huono. Eks pysty parempaan. Toivoton pikku paskiainen. Yrität olla muka jotain. Mitävittuu. Et sä voi olla koskaan mitään. Et osaa historiaa. Et osaa yrittää. Et vaan osaa. Helpota oloas läski vaa. Syö se. Ja it kadu sitä. Niiin pal et ahdistus saa sut itkemään. Oot ansainnu sen. Et ansaitse mitään etkä ketään......

Ystävät katoo. Saan ne ite katoomaan. Paras ystävä. Lupas tänää kertoo mul jotai. Kysyin illal sitä. Ja sit se sano, et kertoo päiväl. Ömm. Miks must tuntuu, ettei se ees haluu kertoo. Eiks meitäkää enää oo..

- Kaksoissielu

"Kyl me viel perhe ollaan"

En ole saanut aikaseksi kirjoittaa.. taaskaan. Nytkin tuntuu vaikealta.. On pitänyt lukea ja olenkin lukenut.. hiukan. Pari suurempaa aluetta historiasta lukematta. Kemia ja fysiikka on jäänyt.. Huomenna herätyskello soimaan, että herää lukemaanki joskus.. Tänäänki heräilin aamust kokoaja, mut ei ollu aikomustakaa nousta ylös. Joo.. Tuntuu kyl mahdottomalt lukee huome kaikkee tota.. Jänskättää taas se ensmäne koe.. Mut kyl se siit. Hissa menis läpi lukemattaki, mut ei sitä oo mitenkää hirveetä lukee ja se on ainoo noist, jota on siedettävä lukea. Kun vaa muistais vuosiluvut ja tärkeimmät käsitteet, ni jees. Kemia tuntuu täl hetkel silt vaikeimmalt. En oo yhtää lukenu, mut ehkä se siitä.. Fysiikkaaki tarttis huome saada kiitettäväst luettuu, koska joudun menee mammal ylihuome lukee sitä.. Vaik se kemia.. Äh, mitä paskaa valitust. Oisit tyytyväine, et on ollu ees kohtuuhyvä olo. Tosiaan on tässä ollu melko tasasta mielialan suhteen. Ei ihmeempii. 

Eilen olin kaverinkans illal tupakal tuol perämetäs. Oli sit sytkäri messis ja tungin sen lopult hupparin taskuun. Illal iskä sanos, et venyttää mua. Jouduin menee makaa selällee ja kas se sytkäri tippus taskusta... Iskä vaa "Mikäs tää on?" - Sytkäri.. Ei se siihe muuta, mut se kyl anto sen ite mul. Mut en ihmettele, vaik ois ollu antamishetkel ihan tuiteris. Kurja, ku se ei osaa olla oikeisii aikoihi kännis. Sillo eile se ois voinu olla. Äitiki kuuli sen, mut ei kumpikaa sit mitää enempää. Äitin nähden poltinki uutenvuoten, mut olin pari ottanu ja sillee, mut öö.. Entiiä. Mul ois ollu selityksetki molempii varte valmiiks. Mut emmä sit turhaa alkanu selittää ja annoin olla. Tänään sit aamul saatuani itteni ylös, alotin lukee. Kullan piti tul kahelt, mut tuliki vast kolmelt samaa matkaa iskän kans. Sit syötii jätskii hedelmien kans, juotiin kahvii. Sit aloin ääneen miettii, minkä auton se mahtaa ostaa. Olin jo ennenki avannu suuni sen suhtee. Alkaa kuitenki olla jo aika yrittää seki löytää. No siit se sit alkoki kattoo niit autoi. Siin meni sit koko vitun päivä ja ilta. Alkovat kattoo niit iskän kans ja yritin iteki pysyy mukan, mut turhaan. Lopult ymmärsin lopettaa sen autojen ettimisen ja tyrkyttämisen omine nokkineen. Ne sai iha rauhas sit kattoo, ku eihän mua tartte kuunnella.. Ok, oon naine. Ja ok, ei se mua sillee liikuta minkälaise auton se ostaa, ehdotin vaa. Koska mitävittuu mä siin sit oisin tehny. Seurannu vierest? Siihe se vähänenki aika meni, mitä meil kahestaan oli.. No whatever.. Käytii me sit mummillaki. Sielki puheltii perhe-elämäst ja sensellasest. Puhuttii kui meijä perheest ei saa mitenkää normaalii. Iskä ja mä puhutaa toisillemme. Äiti o hiljaa ja veljeni istuu tietokoneel.. Iskä siinäki sanos, ettei äiti oo taaskaa vähään aikaan puhuunu sil, tiedä hänt mikä vaivaa. Ärsyttävää, ku vittu. Katoin sit kyl putouksen ja poljin sen 1h 30min. Venyttelin ja sillee, kunnes pääsin saunaan.

Tässä nyt sitä kirjotetaan. Otsikosta senverran.. Iskä kävi äsken tääl. Sano jottai, ettei tarkota mitä sanoo aina. Et rakastaa mua. Et oon sen oma ihana tyttö. Hyvä, et puhun senkans. Ku äiti ei puhu. Sanoin, et anna äitin olla sit hiljaa.. Vastas, et antaaki. Kyl tää täst viel kuulemma. Kyl me viel perhe ollaan.. Niin..

Viel. Vielä. Mut entä huomenna.. Miksi tossa lauseessa on vielä. Miksei se sanonu vaa, et ollaan perhe.. Mä en haluu ajatella enempää. En jaksa elää täs epätietosuudessa.. Et mitä tapahtuu.. Mun pitäis jaksaa tätä lukioo... Pitäis tehä noit fysioterapeutin antamii liikkeit. Huomaa jo, et nilkka, polvet ja lonkat on alkanu temppuilee, ku ei oo tehny niit.. Äänihuuliharjotukset pitäis hoitaa. Ens viikon perjantaina on foniatri. Jos se antaa mul luvan, pitäis hakee laulutunneil. Ehkä terapian ohella. Sit se johtaa siihen, et voin joutuu lopettaa ratsastuksen. En taas haluis sitä, koska se on mun ainut liikuntaharrastus. Lisäks maanantaina on hammaslääkäri. Saadaa tietää purenks niit hampait yhtee ja jos en, ni mist se päänsärky sit mahtaa johtuu. Pitäis sinne papa-näytteelle mennä. Et saatais tietää siit sit.. Pitäis yrittää tulla sosiaalisimmaks. Jaksaa nähä kavereita ja poikaystävää useemmin. Kysellä kavereilt kuulumisii ja sillee.. Puhuu enemmä, soitella ihmisille. Pyytää ihmisii johonki. Koko viikolopun oon melkee ollu taas yksin. En ihan. Onneks? Viime viikolopun olin yksin. Oisin voinu mennä johonki. Eeei. Empä tietenkään. Pitäis samal pitää terveyt yllä edellämainituis asiois ja lisäks viel mielialaa. Kokoajan yritän taistella vastaan ongelmia. Varsinki uusia ongelmia. Se tuntuu vaikeelta. Tuntuu raskaalta pitää yllä koko elämää. Lisäks laihdutus on yks tärkeimmist. Syömiset tarvii saada kuntoo, mutten jaksa taistella sitä syömisenhaluu vastaan. Vaik pitäis. Tiiän. Koska itseinho kasvaa. Itsetunto laskee. Viha itseäni kohtaan vahvistuu. Sen vahvistaa kaikki muutkin. Se, et ihmiset ei oo mun lähellä, on mun omaa syytä. Mä ajan kaikki pois.. Yritän löytää jotain mist ottaa tukea. Mut kyl tää siltä näyttää, ettei hyvältä näytä. Ystävyyssuhteet on etääntyny ja kaipaan sitä kaikkee. Kaipaan sitä kaikkee, mitä mul oli ennen.. 

Nyt on nyt. En haluu osastol enää. En haluu olla sairas. Haluun lopettaa viiltelyn, mut samalla en halua. Vittuu. Yhden asian eteen en oo tehny mitään. Viiltelyn. En oo ees yrittäny lopettaa sitä, etsii toisii keinoi.. Enää pitkään aikaan. Vai onkse niin. Onkse niin, ettei niit keinoi enään oo. Syön aina suruun. Sit ahdistaa vaan aina enemmän. Sitku poljen. Ei auta läheskään aina. Kylmä suihku.. En tiiä. Laulaminen toimii nykyään joskus. Katoin putousta tänää ja rupesin laulamaan. Kerranki pääsin sinne ylös puhtaasti ja kauniisti. Huomaan, et kehitystä on tapahtunu, mut onko se tarpeeks? Onkse tarpeeks, et saan laulukiellon vittuun. En tiedä. Ääni rasittuu viel helposti. Pitäis alkaa osaa olla rasittamatta sitä laulamisen aikana. Oon sitäki jonkunverran oppinut tuolla terapiassa. 

Mun pitäis suunnitella tulevaisuutta. En tiedä miten tuun pystymään siihen. Mä oon oppinu pärjää hädintuskin sillä, etten kato tulevaan, vaan pysyn tässä näin. Se neljän vuoden suunnitelma.. En tiiä.. Niin vaikeeta.. Ja sit, et mikä must tulee.. Mihin aineisiin pitäs panostaa. Tulevaisuudessa on niipal vaikeeta.. En haluis miettii sitä ollenkaa, koska tuntuu etten osaa rakentaa sitä. Tuntuu, ettei mulla oo tulevaisuutta.

Ystäväni ehdotti mulle meediota. Ja kerranki innostuin jostain. Teistä jostakusta saattaa tuntua ehkä vähän oudolta. Mutta mä uskon siihen. Uskon, et se voi auttaa. Niin se teki mun ystävällekin. Auttoi. Ja täysin uskottavasti kaikenlisäksi. Haluun nähdä vaan toimiiko se. Ja aion niin tehä. Ehkä se auttaa minuakin. Ehkä se kertoo onko mulla tulevaisuus. Tai sitten se kertoo, että tulossa on omat hautajaiseni. Sitä olen miettinyt. En tiedä. En voi tietää, jossen kokeile. Pakko jotain on koittaa tehdä. Olen muuten aivan toivoton. Kun itselläni ei ole voimaa, haen sitä muualta. Ja toivon, että joku sitä antaa. 

Nyt nukkumaan. Öitä!

- Kaksoissielu

I try to fly away but it's impossible

Mua ei ole juurikaan viime aikoina innostanut kirjoittaa. On ollut siedettävämpi olo. Ei ole juurikaan ahdistanut pieniä kohtia lukuunottamatta. Olen vähän ihmeissäni, kun viime viikko oli niin vaikea. Tyytyväinen olen! Olen jaksanut paremmin, vaikka koulujutut on mennyt ihan puskiin.. Alkuviikosta jaksoin hyvin, mutta nyt on alkanut taas hiipua. Aamut on vaikeaakin vaikeampia ja vitutusta on päivä päivältä enemmän. En ole joutunut ottamaan tarvittaviakaan olisko sunnuntain jälkeen taai jotain? Nokuitenkin. Tänään takaraivoon hiipi  salakavalasti epätodellisuudentunne. En tiedä miksi. Kiersin ympäri ja ympäri ajatuksia, aina uudestaan ja uudestaan. En vain tiedä miksi tunsin niin. Tai miksi tunnen niin. Näitten tähtien alla tuntuu turhalta tanssia. Tuntuu epätodellisen hyvältä nähdä ohjelmassa jonkun yrittävän itsemurhaa. Tajuta, kuinka paljon oikeasti haluaa, kun haluaa pois. Tuntuu samalta, kun eräänä päivänä koulun lattialla maatessani. Tahtoisin siivet. Ja lentää. Sulkea itseni maailmasta pois ja näyttää välittämistä toisia kohtaan. Mulla ei olisi muuta. Vain siivet ja sielu. Muttakun sielu on haavoittunut pahasti. Enemmän kuin keho. Sielussa on paljon enemmän arpia ja haavoja. Paljon enemmän tuskaa ja tuntoa. Kehon vanki. Niin kai sitä sanotaan. Mut ei elämä ilman kehoa olisi yhtään helpompaa. Sielu se on se joka määrää, sielu se on joka muistaa kaiken sen paskan.

Voisimpa elää ilman sielua.

Vajoan syviin ajatuksiin ja mietin tälläistä. Tuhisen ja yritän itkeä. Ahdistus yrittää hiipiä sekaan, mutten anna ajatuksille sijaa. Koeviikko lähestyy. Kemia ja fysiikka ovat kamalimmat. Äikkä heti toisena. Hissa menee kyllä. Perjantaina alkaa, mutta mulla on vapaa. Pitäis alkaa jo sillon lukemaan noita vaikempia, vaikka hissa onkin maanantaina. Tiistaina fysiikka. Keskiviikkona kemia. Torstai ja perjantai vapaa ja maanantaina vielä äikkä. Viikoloppu tulee olemaan vaikea, koska fysiikkaa ja kemiaa ja hissaa. Tulee rakkaan kanssa puoli vuottakin huomenna. Olen tietetnki jumalattoman kiireinen enkä ehdi ainakaan huomenna nähdä koulun ulkopuolella. Huomenna on poli ja sit pitäis tehä se kuviksen korvaava tehtävä.. Mutta.. Äkkiä tulikin.. kauhea ikävä.. En ole ties koska nähnyt kultaa sillain, et kaksistee oltais oltu. Sil on autokouluu ja ku jakso on päättymäs, kaikist aineist tuppaa olee joku työ. Ryhmätyö. Tekstitaitotehtävä. Essee. Esitelmä. Muutenkin jakson loppu on vähä tälläne ja koeviikko ja ääh. Viikoloppuna kuitenkin saan sen mun viereen taas.. <3
Luultavasti..

Luulin ja luulin, mut. Ääh. Tää on nii vaikeeta ja ihmiet tuntuu lähtevän joka suuntaan. Mut johtuu kai täst koulustressist juur enne koeviikkoo.. Entiiä. Mut sen tiiän, et kerranki ku ois ollu aikaa, ni sit oon niin HELVETIN saamaton........ Vitutuksilta ei näköjää voida tänäänkään välttyä. Oh god.

"Äiti, mä en jaksa enää"

Kävelin ylös ja sanoin noin. Ja se on totta. Yritän kirjottaa sanoja, mut ahdistus hiipii kehon läpi aina vain uudestaan tuottaen kylmiä väreitä. Äiti alkoi puhumaan, jos loma koulusta auttaisi. Niin.. Loma.. Mitä vittua, auttaisko se.. Mä en usko, enkä mä tiedä. Joo, koulu on äärettömän raskasta mulle. Mutku nii on kaikki muukin.. Viikko viikolta ymmärrän paremmin, mitä on kun on paha olo. Viime viikolla luulin, että mulla on paha olo. Mut vitut mä sillon tiesin, mitä on paha olo.. Kokoajan vaikeemmaksi.. Mul on kylmä ja ahdistus kiusaa. Nykyään jokapäivä joudun ottaa tarvittavan. Joka päivä ahdistaa yhä useemmin.. 

Lisäks joku mahatautivirus kiusaa mua. Viime tiitaista asti. Se esti tänää mun polkemisen. Ja yritinhän mä.. Sattus vaan liikaa... Tekosyitä latelee joka vitu suuntaa - MUTKU SE EI OLLU TEKOSYY. Pää-minä. Hienoaa paskaa. Itkin taas. Kun mä en ..... tiiä mitä pitää... tehä....... Oon hukassa.. En pysty kirjottaa mitään selvää. Nenä vuotaa itkun jäljiltä. Kemian kirja vieressä. Se täytyis ottaa käteen.. Tehä läksyt. Kuva-analyysit molemmat on valmiita, tulostettuna. Jotain sain pakottamalla itseni. Ja sitähän täytyy tehä nykyään jatkuvasti. Kokoajan.. 

Rakas taivaan isä, miks just minä. Mikset sä auta mua huonoina päivinä. Sä tiedät mun vaikeudet ja tiedät mitä teen, jos sä voisit tehä ees jotai mun eteen. Mun elämä ei ehkä menis näi käteen, mut sähän sen tiedät pitääks sen mennä alamäkeen. Päästä mun usko, sun voimat näkee. Auta mua ja kerro mulle mitä mä teen. Muuten mun vaihtoehdot on loppu, auta mua mä oon kuin kuiva korppu..

- Kaksoissielu

Mikään ei kiinnosta, mikään ei saa hymyilemään

Nyt on taas kauhea olo. Mulla on sellanen olo, et ei kauaa enää tuu jaksaa tälleen.. Mun pitää vaan ottaa tavoitteeks, et sitku alkaa kuolemanajatukset käydä päälle niipal, et suunnitelmatki on valmiit, meen päivystykseen ja yritän päästä osatolle. Meinaa, en haluu toistaa viimevuotista.. Vaik jos totta puhutaan, en haluis osastolle.. Mut en löydä muutaku kaks vaihtoehtoo oikeen paikan tullen.. Joko pois tai osastol. Oon kokoajan nii väsyny, etten kertakaikkiaan pysty hallitsemaan itteeni, ku tulee se pahin hetki kaikista. Oikeestaan lähtisin vaiks heti, jos vaan sin pääsisin. Ei sinne pääse turhaan ja mä en tiiä miten ihmiset suhtautuu mun oloon.. Vaiks huomaa tost yhen postauksen kuvast ainaki viiltelyide lähtenee käsist, en osaa arvioida itteni tilaa. En pysty yrittämälläkää. Yritän aina, mut tuntuu et yritän liikaa. Viimeksiki osastol mietin jatkuvasti oonks tosiaa nii huonos kunnos. Vaikeeta.. Vaikeeta, koska mun pää ei anna.. Mun pää ei myönnä, et oisin tarpeeks sairas. Ei mun pää anna jäädä kotiinkaa koulust kipeyden takii lähes koskaan. Yskin keuhkojani ulos, enkä siltikää anna itteni jäädä kotii, vaik äiti käskis kui.. On vittumaist olla tälläne..

Toi on sekavaa tekstii.. Vaiks luen ja yritän korjaa, ette varmaan ymmärrä kunnolla pointtia. Mut whatever.. Haluisin vaan normaalin elämän. Normaalin elämän. Mä en jaksa tätä enää, ku en tiiä mitä tuleman pitää. Kuuloharhat on vaan lisääntyny ja tuntuu, et pelkään kaikkee.. En uskalla mennä nukkumaan..

Mä haluan normaalin elämän.. Haluun tuntea mielihyvää edes jostain.. Kun mä en jaksa enää mitään, ni mitä mä teen.. Hapuilen tän blogin ja facebookin väliä. Yritän avata suutani jollekin. Haluisin purkaa, kun ahdistaa.. Mutkun.. Emmä saa suutani auki. Saan mä vähän. Mutten riittävästi helpottaakeni ahdistusta.. Olisko paras ystävä siellä.. Pystyisinkö kertomaan. Ei hän ei ole siellä. Ei ole kumpikaan. Niitten elämä näyttää muutenki niin elämisen arvoiselta.. Tuntuu väärältä puhua huonosta olosta ihmisille, joilla kaikki on hyvin. Samalla tuntuu väärältä puhua niille, joilla on omia suuria ongelmia. Huomasin erään olevan facebookissa, jolle on helppo puhua. Mut vittuako mun pitää aina tulla puhumaan ongelmista ja paskasta..... Tuntuu väärältä puhua ylipäätään kenellekkään ja tuntuukin ettei ketään kiinnosta. Milloinkohan viimeksi eräs ystäväni? on viimeksi kysynyt mitä mulle kuuluu? Ei. Hän ei enää kuulu ystäviini. Koska ei sitä kiinnosta. Harvakseltaan puhutaan ja tuntuukin, että hän on samalainen kusipää kuin moni muukin. Sellainen, joka käyttää niinsanotusti hyväkseen ihmisiä. Enkä jaksa selittää, että miten. Yritin, mutten saanut muotoiltua siitä kunnollista lausetta..

Tää päivä alko siitä, kun heräsin kylmyyteen, vetäisin villapaidan päälleni ja jatkoin nukkumista. Lopulta heräsin, kävin vaa'alla, menin ylös ja yritin äikän tekstitaitotehtävää väsää. Ei meinannu millään onnistuu, mut nyt se on valmisjes. Otin lääkkeet ja sitten yritin laulaa tuloksetta. Olin vaan koneella ja lopulta menin syömään yhden kanan rintapalan. Sitten tylsistyin. Katselin teeveetä ja pian lähettiinki mummille. Jes, pääsen sinne rauhalliseen ilmapiiriin. Mut eiku iskä alkaaki raivoo mummille jostai niin turhanpäiväsest. Se siitä.. Ahdisti ja ahdisti kokoajan enemmän. Kotiin kun tultiin aloin polkemaan ja poljin tunnin. Sitten jumpat, äänihuuliharjoitukset ja saunaan. Putous. Noi pakotti syömään makkaran hyi. Mutjoo.. Nyt aattelin mennä nukkumaan, ku ketään ei kiinnosta, eikä muokaan jaksa kiinnostaa, joten öit vaa..

- Kaksoissielu

Kiva kiitti moi

Tänään olin taas koulussa. Normaali päivä. Ei väsyttäny juurikaan, joten eilinen auttoi edes jotenkin ja nukuin vielä aamulla mammalla. Tuntus hyvält kerranki olla vähä pirteempi. Silti kaikki lipui ohi eikä tuntikeskittyminen meinannut onnistua. Kun luin historian kappaletta, jouduin kokoajan aloittamaan alusta. Anyway, olin opolla tänään. Ja äh. Yritin sönkätä, ettei kukaan ollut tukenut mua siinä. Kai se sen ymmärs, kun kävi kutsumassa ryhmänohjaajani keskusteluun. Keskusteltiin pitäisikö kokoontua vanhempien, ryhmänohjaajan ja opon kanssa keskustelemaan neljän vuoden suunnitelmasta. Tämä tuntui raskaalta, koska en haluaisi enää viivytellä, mutten pystynyt tekemään päätöstä.. Lopulta päädyimme siihen, että sovimme tapaamisen ja otimme seuraavasta jaksosta terveystiedon pois. Oli ahdistavaa puhua siinä.. Ylipäätänsä häpesin, etten pystynyt vielä kolmannellakaan kerralla tekemään suunnitelmaa, jonka tiedän tarvitsevani.. Yritin pidätellä itkua ja purin hammasta. En pystynyt enää ja siinä ryhmänohjaajani ja opon edessä sitten puhkesin itkuun.. Mikä häpeä..

Ilta on kulun pikkusen herkutellen, ruokana söin kasvissosekeittoa! Nam. Iltaa kohden ahdistus alkoi laajeta ja yritin valittaa äitillekin, mutta mitä turhaa. Kuitenkin lauloin vähän ja juttelin parin kaverini kanssa, ni jo parantui olo vähäsen. Kiva, kun voi puhua jostain ihan muusta kuin omista ongelmista!

Nyt kuitenkin yritän painua pehkuihin ja toivoa, ettö huomenna jatkuu sama fiilis.

- Kaksoissielu

Hei kuuleeko kukaan

Joo elikkäs. Olo on tosiaan ollut kauhea. Ahdistusta, väsymystä, ristiriitaisia tunteita, levottomia unia, raivoa ymsyms..... Koulu on raskasta. En jaksanut tänään mennä kouluun ja oli taustalla pari päivää jatkunut outo mahakipukin. Eilinen ilta meni ahdistuksessa, surullisuudessa, masentuneisuudessa, ikävässä, itkiessä.. Epätoivon tunne valtasi mielen. Kaikki kai alkoi siitä, kun lauloin yksin karaokea. Äänikiellon vuoksi en laula enää kovinkaan usein. Lauloin ja lauloin ja lauloin. Ylsin melkeen tunteeseen, kun laulan yleisölle. Suunnaton kaipuu.. Miksei enää.. Energia virtasi kehoni läpi ja hetken tunsin olevani jotain. Sen jälkeen kaikki muuttui. Tunsin syvällä kipua siitä, miten laulamista koitetaan kovin multa viedä. Enkä tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Elän epätietoisuudessa monen asian suhteen.. Papa-testiin varataan pian aika. Foniatri pitäisi olla pian. Oloni on surkea ja tunnen yhä enemmän vain halua lähteä. Viiltely karkaa taas käsistä. Mitä seuraavaksi. Mitä sanoo testi, mitä sanoo foniatri, mitä sanoo sairaanhoitajani, mitä lääkärini. Entä mitä äitini, isäni, veljeni. Mitä tapahtuu. Kun mä en tiedä. Ja vihaan sitä, etten tiedä mitään. 

Jäin siis tänään kotiin, nukuin yhteen ja kun tulen yläkertaa huomaan koirani silpunneen sellaisen oksista tehdyn korin. Ihan palasiksi. Vittu. Veljeni on jättänyt taas huoneensa oven auki. En jaksanut siivota. En ottaa lääkkeitäni. Istuin vaan. Yritin etsiä iskältä tupakkaa, turhaan. Ajattelin vetäväni kunnon kännit. Vittuun kalorit.. Ei. Lopuksi etsin mattoveitseä. Ja sellaiahan iskältäni löytyy. Otin erään punaisen ja menin yläkertaan. Sain vasta kahden aikoihin aikaiseksi ja päätin mennä kylppäriin. Yritin viiltää, mutta kamalan tylsä oli mattoveitsi. Suutuin ja lähdin hakemaan vanhaa terääni. Otin askin missä terä pitäisi olla ja kun avasin askin, se ei ollutkaan siellä. Suutuin ja lähdin purkamaan terotinta. Siitäkään ei tullut mitään. Lopulta kuitenkin sain sen purettua ja rupesin viiltämään.... Paljon.. parempi? Vittu. 

Nojoo. Ahdistus kasvoi, kun piti alkaa koulujuttuja väsäämään. Otin tarvittavan. Ei onnistunut millään. Onneksi lopulta vähän. Nyt on ollut ihan hyvä olo. Poljin ja kävin suihkussa. Nälkä on. Muttakun ei oo rasvatonta jugurttii. Helvetti. No haen huomenna itse. Jaa nii, huomenna on opoaika. Yritän saada itseäni pidentämään suunnitelmaa. Mut se on niin vaikeeta.. Ja se on vain musta kiinni... Tartteisin tsemppausta.. En vaan tunnu osaavan muotoilla sanoja oikein, kun kukaan ei ole sanonut oikein mitään. En tiiä mitä teen. Päätöksenteko yleensä on kauheata.. En tunnu osaavan päättää mitään.. Se oli niin jo ysillä... Pienet valinnat on vaikeita. Mulla on vasta seuraavan viikon öö torstaina. Entiä jaksanko. Mitenvaan.

Whatever

Voisimpa vaan olla vahvempi ja varmempi itsestäni. Kaikki helpottuis, ahdistus laskis eikä tarvis aina miettii miljoonaan kertaan mitä voi sanoo.. Se on näin netissäki mulle vaikeeta. Ois kiva olla kaverei ja puhuu normist, mut eiku mä meen ja ahdistun jokasest mahollisest kohast mitä sanon. Miks mun pitää olla näin... vaikea. Toiset vaa antais mennä.. Ahdistaa tää kaikki. Tänään polilla taas puhuttiin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja mä itkin.. En oikeesti voi ymmärtää, miten on nii vaikeeta kaikki tää.. Sosiaaliset tilanteet.. En tiä kauanks jaksan olla ihmisten keskel ahdistuneena. Ehkä vaan eristäydyn. Menen osastolle. 
Sillonku oikeesti kaikki pettää, eikä jaksa enää. Mä haluaisin selvitä ja olla normaali. Mitä mun pitää antaa... Taas kerran luen läpi pelostani kertovat jutut.. Kaikki täsmää niin täydellisesti ja kirjoittaja on ainut joka tuntuu ymmärtävän, vaikken tiedä ymmärtääkö sekään. Kokoajan kurkistan facebooksivulleni. Pitäisikö laittaa jotain, uskaltaisinko? Enkä koskaan uskalla. Eihän tällä henkilöllä mitään erityistä merkitystä ole, haluan vaan olla normaali ja uskaltaa. Mietin, mitä seki kelaa must. "vitun ruma läski". En tykkää näist ajatuksista. Miksei ne jätä mua rauhaa. Sanoin yhen lausee ja se vastaa. Normaalii keskustelua vittu facebookin chatissa. Mikä helvetti mua vaivaa. Oon käyny tän tilantee kaikkien kans. N:n kans ihan alus joskus seiskan lopulla. T:n kanssa nyt lukion alussa. Varmasti jokasen kohalla. Jopa vanhojen hyvien ystävien kanssa nykyään. Kaikki on jotenki niin vaikeeta.

Ärsyttäää. Ehkä lopetan. Ehkä yritän päästä tänää aikasi nukkuu. Pääsis huome ylös. Pitää aamunavaust ja kestää kamalaa päivää..

Epätoivo valtaa jälleen

Mä en tiiä oikee mitä kirjottaisin eikä ees huvittais. Enne on ees tää huvittanu, mut nyt vittu.. Ei täst tuu loppuu ja ahdistus on hetken pois ja taas palaa. Tänää on ollu huono päivä. Aamul heräsin vähä enne herätyst jumalattomaan toisenpuoleiseen päänsärkyyn. Siit sit yritä kömpii ylös.. No pääsin kuitenki mammal asti ja siin taas lösähdin nukkumaa, vaik ois tosiaa ne kemian läksyt tartten tehä. Ihanvitunsama. Ku sielt heräsin, päänsärky oli vähä hellittän, mut kouluun kävellessä se tul takas.. Ja koko päivä särkeny sit pää, vaik tosiaan aamul otin migreenilääkkeen ja illal kuussatase. Taidan purra hampaitani yhtee yöl. Nice. Onneks äiti lupas varaa mul hammaslääkärin, koska en kestä yhtää enempää. Oon miettiny jo aiemmi tätä ja iskäl on kans ni nyt otan selvää. Aamul oli sit hissaa ja se meni iha seminopee. Sit kuvis. Sit musikaali. Musikaali oli tosiaan jees. En nähny viimevuotist, ku olin osastol, ni en osaa sanoo oliks sitä paremp. Muttakuitenki ihasama. Ärsyttää, ku täytyy aina vinkuu joltain tupakka. Tai ei tosiaankaa aina. Mutku vihaan sitä hajuu, tunnen itteni epämukavaks enkä jaksa sitä, ku pitää piilotel hajuu. Oonha lopettanu vakituise polttamise, mut silti ärsyttää. Tänää ärsytti, ku olin just polttanu tupakan ja yks kaveri, mitä pitkää aikaa en oo nähny, tulee vastaan. Halataan ja tietty se haisto. Mutku vittu en mä polta.. Nyt saa riittää si. Ei se kuitenkaa pidä.. Itsekuri on nii huono ja se näkyy syömisisssäki.. Tuntuu turhalt ees yrittää, ku tiiän, et oon paska.. Niin paska, etten onnistu.. Suuri vitutus. Itsemurhafantasiat pyörii päässäa enkä pääse ajatuksista eroon. En jaksa enää viiltelyä ja peittelyä. Haluan vaan pois. Ajatuksissa pyörii kuinka helppoa poismeno olisi mun lääkkeillä. On ketipinorii, lamictalii, seroquel prolongii. Iskälle on määrätty myös kunno unilääkkei, ja vahvoi kipulääkkei sen selkään. Ajatuksissa pyörii itsemurhakirjeen lauseita. Kyyneleitä ja viimeisen kerran vuodatetut veret. Mielessä pyörii läheisten itkua ja huutoa. Mielessä pyörii liikaa, kuinka paljon ihmiset ihmettelisi. Miten suku, ystävät, kulta suhtautuisi. Mielessä pyörii lopulta vaan kaikki se, mitä sillä saisin aikaan.. Olen muutenkin tehnyt liian monia virheitä. Olen ollut monesti liian itsekäs. Olen aiheuttanut liikaa paskaa.. Liikaa pahaa.. Pettänyt perheeni. Pilannut perheeni. Olen toivoton..

Mut on lyöty maahan, revitty hiuksista ylös.

Ja lyöty uudestaan.

Mua on satutettu tuhanteen kertaan.

Mä en tiedä mitä teen. Ketipinorit ei auta ahdistukseen. Tai voi olla. En tiedä. Mikään ei tunnu miltään. Ei vaan tunnu. Puhuminen kullalle ei auta. Äitille valittaminen on turhaa. Raivoamisella ei saa mitään aikaan. Tänäänkin pitkästä aikaa olen sanonut ääneen olevani väsynyt. Olen raivonnut. Haukkunut kaikki pystyyn. Noniin, saatko sitten mielihyvää toisten mielipahasta? - En. Tiedän olevani idiootti, muttakun en voi mitään. Taas olen huomannut kadehtivani onnellisia hyvinvoivia ihmisiä. Tänään kadehdin suunnattomasti musikaalissa esiintyviä ihmisiä. Eniten niitä kauniilla äänellä laulavia. Niitä, joista hehkuu aitous. Että ne rakastaa tehdä sitä. Ne nauttii siitä.. Haluaisin sen tunteen kokea pitkästä aikaa. Yritin läksyjen lomassa laulaakin. En vaan osaa.. Ja samalla tajuan, ettei laulukielto tule päättymään vielä.. Ei seuraavalla lääkärikäynnillä.. Herättelin vähänaikaa sitten vielä siihen toiveita. Mutta se on turhaa. Ääneni rasittuu äkkiä. Joudun pinnistämään saadakseni kunnolla selvää, kirkasta ääntä. Enkä saa sitä siltikään, kun ehkä ekan säkeen verran. Petyin itseeni taas ja jo miljoonannen kerran tänään silmäni kostuivat. Ne kostuvat taas. Parin kerran tirauttanut parit kyyneleet. Siihen se on jäänyt. En pysty enää itkemään. Vuodattamaan kyyneleitä vuolaasti ja kunnolla.. Itkeminen helpottais.. Mutku ei... Ei tunnu, et mikään helpottais. Viiltää ei jaksa. Ei jaksa. Sängynpohjalla onkin tosi jees maata ahdistuksissaan. En jaksanut polkea tänään kunnolla. Poljin reilu puol tuntii, mut ykkösel eli kaikkein löysimmäl. Noh, ees jotai liikuntaa..

Ei pitäny olla mitään sanottavaa, mut täs taas oon. Sain purettuu sydänt, mut täs taas oon. Istun huonossa ryhdissä suupielet ommeltuna alaspäin. Mitättömältä tuntuva teksti taas kirjoitettu ja mitättömin tuloksin ihmisille vähän olosta kerrottu. Nojaa. Mitä väliä. Koulujutut stressaa ihanliikaa. Äikkä ja fysiikka ja kuviksen kuva-analyysi.. Hei oikeesti. Sanokaa nyt, et tää on vitsi. Auttakaa.. Onneks huomen poli.. Vai onks sekää enää onneks..

- Kaksoissielu

Mitä tehdä, jos jalka ei kanna

Jotenkin on tyhjä olo ja ajatukset virtaa millon mistäkin millon mihin. En tykkää mun ajatuksista. Jotenkin, kun ei ajattele mitään itsetuhoista, ajattelee kuitenkin jotain mistä ei tule hyvä mieli. Tässä pari päivää on ollu hiukan vaikeat. En osaa kuvailla tunteita sanoiksi.

Eilen oli N meillä. Istuin vaikka kuinka kauan koneella väsäämässä sitä äikän esseetä. En saanut vielä eilen valmiiksi, mut tänää jo kuitenkin onneksi. Eilinen meni siinä ahdistuessa ja yrittäessä purkaa sitä. Kyllä se siitä sitten kuitenki meni. Oltiin saunassa ja puhuttiin kaikkea paskaa mitä maailmassa yleensäkin liikkuu. Tänään herättiin siinä yhen aikaa, syötiin ja sit taas yritin sitä esseet. N lähti siit ja mä jäin tekee sitä tyhmäävitun esseet. Kauan sii sit meni, et sain valmiiks, mut sain kuitenki. Sit alko sujumaanki ja aloin saamaa kaikenäköst aikaan. Kaikki se oli kuitenki nii turhaa, et mitää täs mainitsee. Ja söin suklaata helvetti. Äiti tunki ne sit ihan pakost pöydäl. Nojaa. Täl hetkel mul on ihansama.. Tuntu, et putoo ja putoo, ku mikää ei tunnu miltää ja mitää ei jaksa. Tein tos eilen vai..?.. ton beckin masennustestin ja sain 55 pistettä. Hei ihan oikeesti.. Täs illan aikan teki vaa taas mieli viiltää. Mut makasin vaan sängys ja yritin liikauttaa evääni mennäkseni terän kans vessaa. Ei. Ei vaa millää onnistunu. Taino onnistu se lopult, mut sit olin siin ja yritin viiltää, mut vittu siit mitää tullu nii. Tiiän, et on säälittävää, mut nyt sanon taas, et ihan sama, koska ei vaan jaksa kiinnostaa.. Ei jaksais kiinnostaa huomine koulupäiväkää ja tekis mieli jäädä kotii. Mut mitä mä täälkää tekisin.. Ahdistuisin.. Oikeesti vittuku en tiiä mitä tehdä.. En vaan tiiä.. Poljin tänää aika kauan. En vaa tiä tarkkaa kui kaua. Mutjuu..

Kai mää täst meen sit nukkuu, ku huomen normi herätys, vaik pitkä aamu, ku äiti menee töihi ja joo öitä.

Tien risteys ja sopimus demonin kanssa

Joo moi vaa ihanku täs ois ollu viiko kirjottamati. Jotenki on menny kaikki niii hitaast ja pitkäveteisest. Äyh.
Olin tosiaan eilen kaverin kanssa leffassa. Lähin jo niin aikasin sinne, et kerkesin käymää kiertelees pari kauppaa lävite. Ostinki si yhen paidan alennuksest lahjakortil. Katottiin siis leffa selviytyminen. Ihan mahtava, koskettava ja samal niin kauhee leffa.. Suosittelen. Leffa päätty puol ysi ja sit joutusin kävelee yksin linkel.. Oon kauhee vainoharhane nykyää ja mieles pyörii vaa se, et joku tulee ihasalee raiskaa mut. Kotona olin vast vähä enne kymment.. Ja melko heti meninki sit nukkumaa. Sit tapahtuu taas jotai niin kummallista.. Herään. Kuulen musiikkiii ikäänku kuulottimist läpi sillee. Katon puhelint, ei. Kuuntelen laukus olevaa iPodii, ei. Mitää. Meen takas sänkyy eikä musiikkii kuulu enää. Kaikkee muut kuuluu. Ihanku ylhääl ois puhuttu. Ulkoot kuulus pauket, ihanku ois ukkostanu. Autoi meni. Sydän hakkaa rinnassa tuhatta ja sataa. En pysty menee sanoo äitil, koska en uskalla, en uskalla. En uskalla liikuttaa evääkään. Lopulta onneks nukahdin taas. Pelottavaa. Todella. Outoo on se, et oon kertonuki tääl siit joululomal tapahtuneest samanlaisest. Olin menny yhentoist mais nukkuu ja kahentoist mais heräsin ja sit alko tapahtuu.
Aamulla oli poli ja ihmeteltiin siellä sitte tapahtunutta. Sanos, ettei muista voiks toi lamictal vaikuttaa uneen jollaki taval tollee, ni lupas kysyy lääkärilt. En kuitenkaa usko lääkkeen tekevän tai nii. Mua ihan oikeeti vähän pelottaa. Et jos mul tuleeki kuuloharhoi.. Ja tiiän et oon aina iha liia luulosairas.. Emmä tiä kuuloharhoist mitää. En tiä millasii ne on, mut nyt on alkanu tulee enemä tota vainoharhasuut ja kokoaja luulee, et jossai on jotai. Enkä uskalla kirjottaa tähä mitää mitä oon kuullu, koska kaikil luulisin on joskus sellast oireiluu, normaalistiki stressates tai sillee. Mua vaan pelottaa se ja pelottaa kans, et jos en saa pia tätä syömist kuntoo.. Pelkään et alan taas oksentelee ja se ei saa olla niin ei saa, ei vittu vaan voi... Äänihuulien takii. Mun on pakko alkaa saamaa syömiset sopiviks. Ei herkkui, ei ahmimista. Vaan vittu itsekuria. Mä onnistuin laihtuu melkein neljä kiloo tos jouluaikan (ennen jouluu, jouluna, joulun jälkeen), mitä vittuu sit tapahtu, ku päästit ittes lihoomaa vittuvittuvittuu. Mut nyt otetaan niskasta kiinni kunnolla, päätetää mite mennää ja mennää miten päätetään. Alotin tänää huonosti, tuli mässättyy. Tosiaan tos äsken poljin sen tunnin ja 45min. Sanoisin, et ihan jees multa. Syömiset on menny kyl nii päi perset, et voi jestas taas. Nomut nyt oon sit päättäny, et suunta on alaspäin. Eikä enää viivytellä vaan tehään kaikki sen eteen. Aivan kaikki. Viimeset voimat. Viimenen itsekuri. Kaikki ulkopuolinen apu. Kaikki mahdolliset vinkit. Kaikki vittu. Nyt saa riittää, mähän en läskiksi jää. Ehkä tää takapakki tuli tarkotuksel. Koska nyt on entist enemmä tahdonvoimaa ja energiaa onnistuu. Samal saan purettuu ahdistust ja kaikkee. Täst tää lähtee.

Mieli on kaikkee muutaku kevyt. Koulu painaa. Noi oudot tapahtumat varjostaa jotenkin kokoajan, enkä vaan pysty karistamaan niitä. Itsetuhoiset ajatukset olivat tänään kohtuulliset. Poli oli tosiaa ihajees.. sillonku puhuttii normeist asioist, muist ihmisist. En muistanutkaa kui vaikeet ja raskast on puhuu niist vaikeist asioist. Oon menny osaston jälkee pitkälti sil linjal, et oon just ja just saanu sanottuu, et on paha olo. Ei mitään niin henkilökohtast. En ymmärrä mite se voi kysyy viiltelyistäki kaike mahollise. Kui syvii, kuinka monta, minä päivänä, mihin aikaan, millä? Ahdistavaa.

Nomutta kuitenkin. Haluun nukkumaan, ku huomen pitäis saaha aikaan se essee...... Ääh. Öitä.

Otsikko

Voijee, mikä päivä. Huono aamu, ruma ällöttävä olo sekä väsymys jatkus kooko päivän. Ei sujunu äikän sen esseen teko sit yhtää. Hypyl menin sit fysioterapiaa ja sen jälkee jonkunäköses porukas syömää ranskikset.. Olivat kyl aika hemmetin pienet ja hyvä sillee. Sit jatkus hyppy ja tylsyysväsymys + normiväsymys tuppas pahast pääl. Kuvikses en löytäny maalaust mist pitäis joku juttu tehä ja viimene fysiikka sitä ei arvatustikaan parantanut. Fysiikas ahdistus hyppäs kyl pilviin. Keskittymiskyky aivan nollissa. Siel sit vaa taas puhuin ja puhuin ja puhuin ja häpesin itteltäni silmät päästäni, kun yks sanos, et oisit hetken ees hiljaa. Niimpä.. Oisit hetken hiljaa idiootti. Yritin tehä tehtävii, en pystyny ja se vitun opettaja huomas sen. Jajoo tunnin jälkee hän sanoki, et kaik sivun tehtävät loppuu. Vittu. Siin tuli kyl aika järkyttävä romahdus. Huusin täysii sil, et se haluu tappaa mut ehdointahdoin. Vittunii. Ja lopuks sanoi raivote, et joo tapan sit itteni. Ja siin vaihees olin kyl harvinaise tosissaan. Onneks se laantu sit sellaseks, et pystyin hallitsee. Koska autossaki kirosin viel kaikki maast taivaasee ja vannotin tappavani itseni. Kotona päätin mennä tupakalle samaan vanhaan luottopaikkaani ja viiltää. Onneksi pimeni enkä viiltänyt, koska noi vanhatki on kivast tulehtunu, enkä tosiaan osaa hoitaa. Olin kuitenkin tupakalla ja samalla mietin sitä paikkaa. Siel on niipal tullu tehtyy ja oleiltuu. Monet viillot.. Seiskaluokan lopusta alkaen. Useimmiten kesäisin. Viime kesänäkin. Muistan yhden kerran, kun talvella kädet kohmeessa katsoin, kun veri tippui vitivalkeaan lumeen. Siellä on ryypätty. Erään ystäväiseni kanssa paritkin kerrat. Poltettu tupakkaa. Maksiaski kahteenpekkaan parissa tunnissa. Voi niitä muistoja.
Se paikka on mulle sellanen paikka, johon aina palaan. Pellon reuna. Pieni metsätie.

Nyt pitää alkaa painua nukkumaan, alkaa pikkuhiljaa nukuttaa. Huomenna koulu ja koulun jälkeen leffaan. En olekaa kyseistä henkilöä nähnyt pitkään pitkään aikaan. On kiva päästä juttelemaan kuulumisista. Nyt kuitenki öitä!

- Kaksoissielu

Tuun hulluks laskiessa minuuttei, tuntei

Oon kyl aika helvetin täynnä tätä touhuu. Tarkotan siis kouluu.. Ihanku toi fysiikka ei riittäs. Äikän prosessikirjotelma ja kuviksen kuva-analyysi ja äikän kirjaesitelmä ja voi..... Ja siis se uskoo, ken tahtoo, mut tänää fysiikas mä yritin ja keskityin. Enkä siltikään osannu läksyi. Hmm. Tiiän, et oon aina koulukoulukoulu. Mutku oon ensinnäki se peel alkava nisti. Ja kaikkeen pitää kuluttaa siks viimesetki voimat. Jajoo, kouluhan oli se yks suurimmist tekijöist viime vuon, joka aiheutti kaikkee paskaa johtaen sit osastoon. Se oli ysi ja nyt on lukio ja kun... Mä en vaan jaksa. Mul ei oo muuta sanottavaa. Koko päivä oon vaa menny varpail koittaen turhaan varoa kättä.. Pystyy kokoaja tunkee sen johoki välii. Ratsastamas oli kans ihanaa kantaa satulaaaa.
Nomut olin sentää ratsastamas sen tunnin verran. Sen jälkee poljin kuntopyörää sen tunnin verran samal, ku katoin NCIS rikostutkijoita. Eka piti polkee vaa 45min, mut sitku oli virtaa ni miks oisin lopettan.

Sekavaa paskaa sekä täällä, että mun pään sisällä.

- Kaksoissielu

Epäonnistuminen again

Tänään oli sit koulu. Alko onneks vast kymmenelt, mut olin silti vitun väsynyt. Joo. Nomut piristyin vähä, ku aloin juttelee ihmisil jaja sillee. Sit joku kuviksen kuva-analyysihelvetti ja äsh jotai. Okei mul ei oo mitään kerrottavaa. Menin mammal ja sain taas syyä ties mitä vitun porkkanalettui, jäätelöö, pari leipää... Mitävittuu. En haluu mammal.. Mutku ei mul oo muut paikkaa oikeestaa koulu jälkee, ku bussit menee huonost. No N, mut sit en pysty keksittyy läksyihi ja sit koulu, mut.. Sit koton läksyt.. Ja vittu fysiikka. En oikeesti kestä. Sit kemiankaa läksyt ei luonnistunu, vaik useimmite osaan.. Ja viel se äikän aineistoessee.. Ei huomiseks vaa seuraavaks tiistaiks, mut kuitenki... Ja sit alko ahdistaa tää kaikki, koulu, läski. Vittu ei oikeesti niiin pahast mitäää, ei ois tarvinnu tehä mitää ja silti menin vessaa ja viilsin ja olisin sit voinu vähän edes yrittää hallita, mut ei. Ei ois tarvinnu noipal levii kuitenkaan. Vittu. Kaikki koton, jote perhoteipin saamisesta ei ollu tietookaa. Vuos ja vuos ja vuos, mut nyt oon saanu sen jo loppumaan onneks. Tää on taas niit tilanteit, jois en ois halunnu olla. Mut vittu omapaha on syyni. Itse kärsin.
En vaa voi sil mitää, et joka puukko, jonka nään huutaa mua. Vittu. Lopettakaa saatanan ajatukset, HELVETTI.

Poljin.. Ei siltikää lohduta..
Oon niin väsyny tähän..
Haista paska koko maailma..
Tai tapa mut..

Tunteet hallitsee, syvä kuolema vangitsee

En viillelly eilen. Puhusin E:n kans, enkä ookkaa hänt tääl enne maininnu. Puhuttii suht normaaleist asioist ja siks just se piristiki mua! Muutenki olin koneel niin kauan, et väsytti ja teki mieli vaa nukkumaan.

Yö oli kauheen levoton. En heräilly, mut unet olin senverra rajui ja sekavii mul, et aamul herätessäni en saanu moneen tuntiin liikautettuu evääkään. Näin unta pakastees olevist matkalaukuista. Ja siitä, et K tiesi täst blogista. Ja että tosiaankin sain siitä fysiikasta nelosen.. Ja että oli kolme joukkuetta, mä olin yhessä ja ne kaks muuta oli mun vihollisii. Rakensin savimajoja, kysyin kyytiä vastapuolulaiselta ilmamopon selässä, juoksin henkeni edessä metsässä. Viimeinen uni tosiaan oli toi juoksemine ja taisin vähän kieriskellä, ku paikat niiiin kipeet oli herätes. Äärsyttävää, ku nukkuu levottomast, mut hyvä et kumminki nukun, vaikkei sekää tunnu väsymykseen tepsivän. 

Jo ihan heti herätessäni tunsin edelleen älytöntä tarvetta satuttaa itteeni jotenkin. Halusin viiltää ja olin kaivamassa terää esiin. Estin itseni. Katelin sytkäriä hyllyllä ja lopulta nappasin sen ja nyt on kädessäni kivat vesikellot. Joista suurin äsken puhkes jee. Eli en oo mitään järkyttävän kamalaa itselleni tehnyt, vaikka mieles on liian monta kertaa käynyt. Mielessä liikkuu vaan kaikki ihme jutut, kuten esimerkiksi karkaaminen. Kuolemafantasiat ja kaikenmoiset pahoinpitelyt eivät anna sijaa hyville ajatuksille. 

Tänään oltiin mammalla kahvilla ja söinsöinsöin. Ja sitten mummilla. Sielläkin vedin viinirypäleitä ja vesimelonia. Se ei nyt niin paha, mut muut... Kokoajan jotai herkkuu ja vittu haluun siihe lopun.

Huomenna koulu ja saa luvan alkaa myös liikkuminen taas kunnolla. Koska nyt oon vaan loppuloman syöny syöny ja harrastanu liikuntaa vaa satunnaisesti. Mua pelottaa fysiikka ja muutenki koulussa jaksaminen. Huomenna jaksan hyvin, koska kaverit. Mut sit alkaa taas men alamäkee. Ja läksyt, viel paskempi juttu. Tänäänki meni hissan lukemises iha jumalattomasti aikaa. Öy. Miten vaa. Ajatukset pitäis vaa saada pysyy kuris ja terä pois koululaukust.. Koulus on pahoi tilantei ja oon vaa suunnitellu ottavani sen mukaan.. 

En vaan ymmärrä mite voi ajatukset hallita. Tänään ei oo ollu kauheen huono päivä. Ei suunnatont ahdistusta, mut turtumista. Sellaista, että tuntee olevansa kuollu. Ettei tunne olevansa mikään. Ja täl hetkel tahtoisin tarttuu terään ja tuntevani sen kautta olevani jotenkin elossa.. Tai luulisin niin, koska ei ahdista, mut tekee mieli silti satuttaa.

Äsh. Miten vaan. Nyt yritän painua nukkumaan, kun tosiaan huomenna koulu..

- Kaksoissielu

Vain paholainen on sun seurana

Joo anteeksi, mut on pakko kirjottaa toisen kerra tänää, koska vähä aikaa sit oli taas yks niist tilanteist, jotka saa mut ahdistumaan totaalisest samal, ku raivo ja viha kasaantuu takaraivoon.
Olin tekee äänihuuliharjotuksii, kunnes iskä oli menos saunaa ja alko sit siin puhella. Alko puhuu, et ei hänel oo rahaa edes passii uusii ni miks hänel ois varaa lähtee johoki. Olin iha ihmeissää ja kysyin, et kuka käskee. Viittas sihe, ku mennää äitinkans hiihtolomal Lontooseen K:n ja sen äitin kans ja ne jää mun pikkuveljen kans kotii. Sanottii äitinkans ku kyseltii voidaaks lähtee ni et ne vois lähtee johki Viroo tai johoki MUT EI ME TOSIAAN KÄSKETTY? Ja sit hän sanooki, et ei se nyt oo siit Lontoost kii vaa uudest vuodest. Voi helvetti, mikä vika siinki sit oli. Joo meni äitin ja mun osalt vähä pielee, mutku he joutusiva olee tääl Empun kans, et hänelt ei kysytty mitää. Olin siin vaihees jo iha raivon, et helvetti. Mä juuri sitä varten aloin ennen uuttavuotta puhumaan kerran mummilla iskän, äitin ja pikkuveljeni kanssa siitä, et haluun kuulla jokasen mielipitee, et saadaa tää mentyy just hyvi. No ei ne jaksanu siit si puhuu ja vaik kui jankkasin, ni ei. Iskä si sano, et he voi sit Empun kans jäähä kotii, ku ne ei Kyröö halua, ku siel ei oo kettää kaverii. Niitte piti mennä iskän kaverin sin vähä matka päähä, muttaku sit Akun eka uusvuos ja nii. No tehtii sit päätös et ne jää kotii. Mä en halunnu olla samas paikas meijä iskän kans. En. Se vaa vetää pään täytee ja sit kompuroi tiensä sänkyyn koko illan. Nojuu hän sit ite äskeisessä keskustelussamme sanoi, et joo oli heil iha sika kivaa. Oli vissii sarkasmii, ku sen jälkee heti, et hän veti päänsä täytee ja ankkaili koko illa. Teki mieli sanoo, et anteeks vaa, mut oisit tehny nii missä vaa. Koska se on totta. Se vaa juo juo juo ja vittu valittaa. Mikää ei oo hyvi. Valivalivali. Joo ehkä silti o joku masennus tai kuka ties kakssuuntane ja siit johtuva alkava vitun alkoholiongelma. Aina kaljaa, joka vitun ilta. Ja äh. Vois mennä lääkärii, mut ei. Miehet.  Ja joo mun oloa paransi se, et hän viel sano, et juu ei hän varmaa kauaa tääl enää oo. Enkä haluu tietää mitä se sil tarkotti.. Pelkään jo niitte eroo, mut enemmä pelkään sitä, et iskä tekee itellensä jotai....... Eikä paranna yhtään tilannetta, että miesten itsemurhaprosentti on suurempi ku naisil. Miehet ei koskaan avaa suutaan ongelmistaan. Mut hei mä en oo nii sokee näis asiois. Ja ainii. Tiedän kyllä tapauksen. Koska ystäväni isä on tehnyt itsemurhan. Eiks riittäis se, et pelkään jo itteni puolest ja monen kaverini puolest. Mut si viel vittu isäniki puolest.

En kestäis sitä. En tosiaankaan. Muutenki on täs kestettävää. Oon ehkä heikko, en tiä. Mutku vittu. Mä en jaksa. Ja mä tiedän mihin tää ilta päättyy, mä tiedän. Koska mä en jaksa enää yrittää. Se tuntuu niin turhalt. Ja todellisuudes se sitä onkin.

Mikä onkaan elämämme tarkoitus? Tää on nyt tosipaikka, ei enää harjoitus

Hohhoijaa oikeesti, mite voi olla näin saamaton. Oon istunu koneella todella kauan, en vaan muista kyllä kuinka kauan. Ja seikkaillu vaa pisin blogimaailmaa. Kirjottanu toiseen blogiin. Mut en sit vaa saa aikaseks mittää tähän. Olis nii pal mieles mitä kirjottaa, mut tuskin niit muistan nyt enää.
Väsyttääväsyttääväsyttää. Oikeesti vittu. Ollaa menty ja menty vaa ja lepäämine on jääny nii vähäl ja tänää se taitaa kostautuu. Oon nii ahdistunu ollu välil, et äh. Ja täl hetkelläki. Otin just tarvittavan ja toivon sen auttavan tähä jumalattomaa läskiahdistuksee, koska turvottaa niin, et kuolen helvetti. Miks ees otit tarvittavan, oma vikas.
Okei eilen tosiaan A tuli meille yöksi. Leivottiin vitun rasvaisia tuulihattuja ja mässättii leffoi kattoes. Katottii tosiaan pari kauhuleffaa The Silent House ja Paranormal Activity 3. Toi eka oli ihan outo ja Paranormal Activity aika scary. Anyway. Tos ekas se naine on jossai talos ja sit sen iskä kuolee ja sit nii. A vaa päivittelee, et miksei se lähe siit talosta. Samal, ku mä aattelen, et vittu miksei se tapa itteää. Ja se ajatus kummitteli päässä ihan kokoaja. Vittu kyl mä ny aikani oisin tappanu itteni. Ömm kai normaalit ihmiset haluu selvii tos vaihees ja itseasias suures pelos purkautuu niipal adrenaliinii jos se ny kirjotetaa noi ni ehkä iteki kyl yrittäisin siin tilas. Mutku aina ku nykyset traumat on syntyny ni kaikel järjel oon vaa halunnu tappaa itteni. Joten. Oikeestaa ihansama. Nyt oon vaa nii väsyny, ettei mikää vaa tunnu miltää. Miten voi masentaa näi helvetist? Siis oikeesti masentaa. Argh. Katon vaa kuvii ja haaveilen, et voisin vaa ottaa terän kätee ja tehdä just niinku haluan. Sen jälkeen kattoo niit veripisaroi, mitkä valuu pisin mun kättä tippuen lattialle muodostaen siihen suuren lammikon. Et vaan voisin olla siinä. Ettei tarttis miettii tuleeks porukat, näkeeks ne veripaperit. Ennen en pelänny, mut nykyään pelkään. Osaston jälkeen alkanu pelkää, et jään kiinni. Ok. Uutenvuoten, ku olin jotain vähän maistellut paniikkikohtauksen jälkeen nostin hihaa ja esitin äitille jäljet. Ei ollut fiksua, muttakun suututti, et kaikki luulee kaiken olevan hyvin. Enkä tiiä mitä tehdä.
Välil aivan suunnattomasti ärsyttää, kun ihmiset pilaa itte oman elämänsä. Taisiis, ettei ne yhtää pyri vaikuttamaan siihen paskaan. Ja edelleen mulle on turha tulla sanomaan, etten oo yrittäny. Mä oon koonnu palat mitkä hävitin. Edellisvuoden loppu ja viimevuoden alku ja silloiset elämän sotkut on siivottu. Ja ne lepää enää muistois. Mä oon yrittäny pinnal ja käynyki siel. Mut taas ollaa menos jyrkäst alas.
Jajoo tos puhun väärinkäsitysten varalt yhestä jätkästä, jonka ei pitäisi lukea blogiani ja tuskin lukeekaan. Tästä tietää tasan kolme naispuolista henkilöä. Muille en aio kertoa. Ainakaan ennen kuin, joku oikeesti näyttää ymmärtävänsä. Toivon, että te kolme tuttuani siellä ette levitä tätä kellekkään.
Ja tästä jätkästä vielä. Hän valittaa ensinnäkin kaikesta. Toisekseen hän tietää, ettei saisi ryypätä, mutta ryyppää silti. Minä en myötätuntoa tule antamaan ennenku hän ottaa niskastaan kiinni ja yrittää edes taistella vastaan.

Kiitos ja kuittaus, minä menen saunaan.

- Kaksoissielu

Kun tuntuu, että menetin vuosille sutkin

Tiedän, että sanon tämän aina, mutta oon väsynyt. Tunteet kiertää ympyrää, ahdistaa ja haluan viiltää. On tullut oltua ja mentyä kokoajan ja mun väsymys ei kestä sillasta enää. Eilen oltiin aamulla poliisilaitoksella tekemässä passit äitin kanssa, mentii myllyy, tyksiin ääniterapiaan, heselle.. jeanam, polille ja vielä myllyyn. Illalla paras ystäväni tuli meille. En oikein tiedä enää siitäkään mitään. Ennen rakastin auttaa ihmisiä, kuunnella ja lohduttaa. Enää mikään ei tunnu miltään, enkä osaa sanoa mitään. En osaa ajatella, mikä oikeassa elämässä voisi auttaa ihmistä. En oikeasti osaa enää. Olen liian syvällä omissa synkissä ajatuksissani, etten enää osaa sanoa muutakun; kyl se siitä. Jos sitäkään. Kun musta tuntuu, ettei tää tästä. Ystäväni tuntuu aina vaan kaukaisemmalta. Siltä etten enää tuntisi häntä. Ennen kova. Nykyään pehmeä, tunteikas. En tiedä kumpi oli parempi. Mutta nyt se ei osaa ottaa mua niinkun ennen. Enkä mä sitä niinkuin ennen. Ahdistuin vaan. Enemmän ja enemmän, kun se mieltään purki ja itki. Katselin. Ahdistuin. Ajattelin muuta. Itkin.
Ensin kaikki oli jees ja leikkasin sen hiukset. Mentiin saunaan ja juotiin es. Puhuttiin rennosti kaikesta todellisesta. Ei niinkään pään sisällä olevasta. Saunan jälkeen se yritti kovin saada mua kertaamaan fysiikkaa. Oli se jo aiemmin lupautunut. Mutta sillon se tuntu niin kaukaiselta asialta, kun pyysin. Istuin paikoillani ja piirtelin. Ahdistuin ajatuksesta; fysiikan kirja. Mulle on tullut jumalaton välttämisorientaatio sitä kohtaan. Niin suuri, että ahdistuin kunnolla enkä saanut itseäni liikkeelle. Lopulta syntyi vähän huutoa. Ja kas hän lähtikin vessaan itkemään. Hyvä, oletko nyt tyytyväinen itseesi Ella? Oletko? Paska ystävä vaan.
Saatiin sovituksi kyllä. Mutta loppuilta oli minun osaltani ahdistusta täynnä. Hän ei saanut nukutuksi sain tietää aamulla. Piti herätä aikaisin, kun lähettiin kiertelemään kirpparia. Hetken mulla oli hyvä olo. Aidosti. Kunnes ahdistus valtasi, enkä osannut tehä mitään. Halusin hänet pois. En halunnut nähdä häntä. Halusin vaan juosta pois ja huutaa. Ärsytti. Koko juttu. Se ettei mikään ole enää kuten ennen. Mitävittua.
Kiertää kiertää. Ajatukset. Kehää. Enkä tiedä mitä tehdä. Autossa ahdistus vaan jatkoi kulkuaan enkä kertaakaan sanonut sanaakaan. En vilkaissut. Ärsytti jo puolessa välissä matkaa, että joudun vielä hymyilemään kauniisti ja halaamaan ja sanomaan, että kivaa oli ja kiva kun kävit ja nähdään pian. Vittu.
Kumpa ihmiset ymmärtäisivät mua.
Syönyt olen ahdistukseen vituste, mut vitu sama, en jaksa välittää. Mut se onneks tulee helpommaks, ku alkaa koulu. Sillee ootan sitä, mut stressin tiiän pahentavan kaikkea.

En ole paha ihminen, en haluu olla.

Mut mitä vittu voi tehä, kun on rappiolla.

Vittu peace vaan kaikil ja mä joudun taas näyttämää silt, et on hyvä olla, vaik todellisuudessa mä huudan kuolemaa stna. Juu, kaverini tulee meille. Huomenna saan olla illan yksin. Huomenna mä..

- Kaksoissielu

Joo helvetin hyvää uutta vuotta viel sit joo

Olipas taas kerran helvetin turhauttava reissu kyröön. Mä olen niin väsynyt siihen toimintaan. Aina sama juttu. Aina, vittu aina. Oli jees nähä ihmisii, mutku miks kaiken aina pitää perseelleen, ku mä oon siellä? Varma karma.
Tosiaa päästii eile vast neljä aikoihi lähtee ja sit käytii kaupas ja haettii N ja sillee. Hetiku päästii sinne, ni oli pakko lähtee liikeel. Ennen kuutta jo. Oltii sit toril jo ennen kuutta ja ihmiset alotteli pikkuhiljaa. Katottii parit raketit, nähtii pari ihmist ja vihdoin mentii sisäl. Ääni edellee oli ihan vituillaa ja muutenki kipee ja sillee. Hienost alko, ku alko heti siel toril ahdistaa. Ensinnäki en tykkää raketeist. Tulee kuitenki mun silmään taijotai. Toiseks tuli mielee se viime uusvuos yms.. Nomut kyl se sit siel sisäl alko menee parempaa. Sielsit mussuttelin vaik ja miten kaikenäköst. Täytyy olla läski. Eimut, mite ärsyttävää oikeesti, ku syö ahdistuksee. Taisiis et täytyy vaa tehä jotai. Mun uusvuos alko korkaten edi! Jep. Ei ollu kittaamisfiilis yhtää. Nomut kyl se siit si lähti. Oikeestaa etsin itelleni parempaa seuraa ja menin tekemää nukkekotiin huonekalui pienimmän kans, ku muut lähti rakettei ampumaa. Otin si siiderin ja litkisinpä sitä si kaks tuntii, ku en saanu millää alas. Hyi siideri. Lopult kahentoist mais lähettii uusiks toril ja siel sit oliki jonkuverra tuttui yms. Toivoteltii hyvät uudetvuodet ja lopult, ku suurinosa porukast oli lähteny tuliki sihe poliisi. N oli iha lähös poliisei karkuu, mut niitä kohdanneena tiedän, et mitä vitu järkee siinäkää sit on. On uusvuos. Juu olen vähän ottanut ja niin olet sinäkin, mut ei sulla edes ole juotavaa mukana eikä ne tosiaa oo tullu tänne puhalluttaa ihmisii. Ne vaa tarkistaa iät niilt kenel on alkoholii. Jos ei oo ikää, kaadetaa juomat pois. Oli iha rauhallist ja muut, ku siin ol täysikäsii ja sillai. Lopult ne katto pikkuserkkuni M:n muovikassii jossa sit oli tosiaa kamera ja kaljaa. M poltti siin ja lopult se poliisi viskas sen röökin pois ja pyys henkkarei ja tällee. Kyl se ne näyttiki, mut eihä sil mitää ikää ollu ja sit M alko panee vastaa.. Tottakai tietenki, mitä muut silt voi oottaa.. TÄYTYY MYÖNTÄÄ, et poliisit oli vähä liia kovakourasii, otti pippurisumutteenki esil meit M:n puolest puhunei vastaa. Lopult ne onneks tajus laittaa pois. Ihmiset alko vaa huutaa, et sil on paniikkihäiriö älkää kuristako. Mut eiko tietty ne kuristaa ym. Sit lopult luultii, et se viiää putkaa, mut onneks sit kotii ja sakkoi. Mä kuitenki murtusin iha täysin sii, joku tuli halaaki. Mä vaa itken ja syytän itteeni yllätysyllätys MINKÄKÖHÄN TÄHDEN kaikesta. Lähen kävelee ja kaadun siihe maaha ja N yrittää sit nostaa, mut mä vaa huudan haluavani tappaa ittteni. Ja halusinki. Ihan mielellää vittu. Itkin ja itkin koko matkan sinne ja lopult siel sisäl sit murruin täydellisesti. Yritin saada itteni jotenki hallintaa, mut en saanu, ku paniikki otti kokonaa vallan.. Sii si jonku aikaa olin täysin poissa. Onneks se sit meni ohi ja olin vaa varma, et kaikki pitää mua sairaana paskana. No mähän oon, mitä sitä kieltämään. Onneks tilanne siit sit taas rauhottu kahen tarvittavan jälkee. No yritettii siin si viel jotai juhlistaa, mut lopuks tuliki lisää paskaa, ku eräät kaks alko tappelee ja pikkunenki itki ja kaikki meni niipal vituillee, et äääh. Mä olin nii väsyny niitte tarvittavie jälkee, etten mä jaksanu mitenkää auttaa yhtää ketää muutaku pikkusta. Se on pikkune, vaik onki seittemän. Mielee vaa tipahteli kokoaja lisää ja lisää mielikuvia viime uudesta vuodesta. Olin sillo sokissa ja itkin. Yritin silti lohduttaa kaikkii, pyytää anteeks. Mut mitä mä sain. Syyt niskoilleni ja pelkkää huutoa. En yhtään kiitosta en mitään. Kuuntelin, ku ihmisen manas ja raivos ja itki ja uhkaili. Mun mieles ei ollu muutaku tyhjää, viime uusvuos ja lause, et mä oon niin väsyny tähän. J itki, mä en menny lohduttaa. En menny, koska kaikki ois kuitenki ollu taas mun vika. Kaikki ois kuitenki menny perseellee. Ei mikää ois auttanu. Hautautusin syvemmälle pohjaan. Ajattelin, ettei kauaa ole enää siihen, kun oon taas täysin pohjalla.

Sain kuitenki nukuttua otettuani vielä yhen tarvittavan. Ja pian herättyäni lähdettiinkin kotiinpäin. Koko matkan ahdistuin vain enemmän ja enemmän. En jaksanut puhua, enkä muutenkaan välittää. En jaksaisi.. Koko viikko täynnä tehtävää ja kultaakin pitäisi nähdä. Oon niin väsyny, et tekis mieli vaan perua kaikki ja hautautua peiton alle. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat entistä raskaammilta ja vihaan sitä, että täytyy hymyillä vaikkei todellakaan jaksa. En vain jaksa. En jaksa en jaksa en jaksa. Luoja auta mua oikeesti. Mite mun pitäis jaksaa peräkkäi kaikki kauppareissut, passikuvat, poli, ääniterapia, kaveri + kaveri ja vielä kultakin.. Eikö voisi olla yhtä päivää siunattu lepäämiselle. Pitäis alkaa panostaa muutenki tohon painoon, koska oon vaa sanonu vitut ajatuksil, jotka käskee rajottaa syömisii. En vaan jaksa välittää. Oon niin niin niin niin niin niin niin väsyny .. 

-Kaksoissielu