Matka jatkuu, enemmän sattuu

Vitut kun ei jaksaisi kirjoittaa yhtään mitään. Eilinenki teksti on mitä on ja sillee. Eile illal menin oikeest hyvis ajois nukkuu, mut sit vittu jostai syyst iha jossai horrokses lähin viemää peittooni ylös. ENTIÄ MIKS. Olin ärsytyny ja huusin iha vitust ja sit menin alas ja äiti huutaa et mitä täl pitää tehä, otanks lakanan pois. Huudan iha täysii ei ja yritän miettii nii et miks vitus mä oikeesti vein sen. Sit hain sen takas ja huusin enemmän. En muista tarkast, enkä oikeesti tiiä mikä muhun meni. Sit. Olin sängys. Kuuntelin ja olin sillee puoliks hereil tai hereil sillee ja aloin itkee pelost iha hysteerisest. Ihanku portais olis joku. Se pysähty. Onkse iskä. Eivittu. Mitä mä teen. Itkin siin sit hiljaa ja vuolaasti. Lopult itkin kovempaa ja toivoin, et joku tulis pelastaa. Itkin vaik kuin kaua ja lopult äiti tuli kysyy mikä mul on. En muista kunnol mitä vastasinkaa. Pelottaa. Mitä tapahtuu. En tiä mitä tapahtuu. Anto nenäliinan, haki tarvittavan ja sit peitteli mut nukkuun. Onneks. Entiä mitä ois tapahtunu. Olin vaaan niin helvetin väsyny. Mietin vähä aikaa, et mitävittuu mitä tapahtu ja kelasin sitä viel aamullaki.. Mutjoo ei se sinääns mitää ihmeellist. Loppuyön nukuin jeessist, mut näin unta, et menin uutee papa-testiin.. Sitä enne viiltelin. Toivoin ettei ne kato mun käsiä. Sit se nainen sano, et sen pitää tehä se parin miehen kans, mut et äkkii se on ohi. Hyi vittu. Mutjoo. Näin myös unta sellasest pojasta. Pienest pojasta. Josta oon nähny ennenki. 

Näin siit tos lähiaikoin jotai sellast unta, et oltii S-marketin pihalla. Siin oli se poika vitunmoisessa humalassa. Se oli pieni poika. Eka sivuutin sen, mut lopuks halusin jostai syyst auttaa sitä. Yritin hakee sille muovipussii jostain sielt kaupast, mutku otin sellase läpinäkyvän pussin, ni se kauppa sano, et maksaa euron. Ei mul ollu rahaa enkä muista kunnol mitä si tapahtu. Olisin halunu sil oksennuspussin. Lopult se tuli meijän autoon. Sit se puhus mulle. Hän on toisella luokalla oleva poika, jostain päin. En muista mistä, mut se sano sen. Me vietiin se kotiin. Menin saattamaa sen ja se kertos, et sen vanhemmat on ihan kamalia sille. En muista sitäkään, et millai. Se oli jonkumoine kerrostalo mis hän asus. Ei samassa asunnossa, ku vanhempansa. Mut vanhemmat asu siin vieressä tai oikeestaan vähän alempana. Koko talo oli ihan valkonen. Valkoset seinät. Kokonaan valkosta. Se meni sinne ja sen vanhemmat tuli mua vastaan siinä. Pelästyin ja esitin eksynyttä. Ne päästi mut menemää alas. Mietin sitä poikaa. Seuraavan päivänä menin uudestaan sinne. Olisin halunnu viiä sille suklaata mut unohdin. Menin silti sen luo ja se halas mua. Olin siel sen luona vähän aikaa. Kunnes sen vanhemmat tuli. Sit vissii heräsin. Sen nimi oli Muki.
Miettisin sitä poikaa, vaikka kui kaua sen une jälkee. Ja taas. Viimeyönä. En muista kunnol, mut mun serkku meni siin naimisiin. Oli pieni kirkko. Mutjooo, sitä ennen olin jossai linja-autoasemalla ja se oli siin bussissa. Se laitto mul tekstiviestin, et sil menee huonommi, se on alkanu polttaa ja jottai. Sit mul tuli vaa kiva olo, ku se laitto mul viestin, koska en ollu kuullu siit nii pitkään aikaan. En muista muuta. En ollenkaa. Se vaa jäi mun mieleen.

Ja aamusta sen verra, et äiti tuli yhemais herättää mut ja olin iha syväs unes. En olis jaksanu nousta. Nousin, söin, tulin takas nukkuu. En saanu unta, mut makasin vaa. En vaa jaksanu nousta. Lopult katoin teeveet. Nousin si joskus kahe kolme välis ja menin ylös lukee pari lehtee ja juomaa kokist. Sen jälkee menin alas vaihtaa lakanat vaival. Mut en saanu aikaseks heti ja makasin siin taas. Josku neljält sain si lopult aikaseks. Menin kai syömää jotai ja tein jotai. Yritin puhaltaa, onneks ei tarttenu, ku oon senverra kipee, et ääntä tosiaan ei tuu melkee yhtään.. Oli vaa kylmä ja yritin lukee fysiikkaa. Vittu mitä paskaa seki aine. Emmä oikeesti tiiä mitä tulee tapahtuu, ku alkaa koulu.. Oon niin väsyny jo muutenki, etten jaksa tehä mitää.
Heräämine on vaikeet, vaik nukkuis iha vitusti. Muutenki. Lisäks en jaksa sosiaalista kanssakäymistä lähes ollenkaa. Piti peruu ainaki yhen kaverin näkemine taas, ku vointi ei vaa mitenkää salli. Huomen sinne Kyröö sit ja sit taas tarvii niipal hymyillä ja puhuu, ettei pilais toiste iltaa. Onha uusvuos..

- Kaksoissielu

Harva oikeest mitään tietää

Ajattelin nyt taas tulla tänne päivittämään jonkumoisen postauksen ja loppuillan makaanki sitten sohvalla, käyn saunassa, otan iisii ja katon teeveetä.

Huhhuh taas vain pitää sanoa. Edellisestä päivästä en muista kuin sen, että nukuin huonosti, pitkään enkä koko päivänä saanut mitään aikaiseksi. Koska väsytti. Oikestaan poljin hyvinki pal ja menin aikaisin nukkumaan. Eilen jouduin heräämään jo yhentoista maissa, koska olin lähdössä äidin kyydillä K:n luo juhlimaan. Sinne menin jumalattoman tavarakasan kanssa. Ensinnäkin en ole nähnyt K:ta vähään aikaan ja sen joululahja oli lasia, joten vaikeuksia oli. Lisäksi vein tekemäni maton sen omaan kämppään. Seki. Ja sit viel, ku piti hommaa pari pulloo, toine itellee ja toinen H:lle. Vitun känniääliö se ainaki on. Mutjoo, lisäks viel pari limsapulloo ja pari karkkipussii sekä viel mun kamat, joita on luonnostaankin paljon. Joten olin vittuuntunut pelkästä tavaramäärästä. Tulin aikaisin, auttelin K:ta ja odoteltiin siinä sitten muita. Sii tais tulla sit ensi H, sitte M ja M, kulta, O sekä S lopulta vihdoin, kun oltiin jo aloitettu. Sillä porukalla pistettiin pileet käyntii ja ostinki sitte viel kolme lonkeroa siitä. Oliko aivan pakko. Syy kai tähän oloon. Liköörii ja lonkeroo mm. Kylhä kaikki alkoki hyvi ja meniki hyvi, kunnes yllätys yllätys H menee pitkin seiniä juotuaan jo varmaa vittu kaheksalta koko pullonsa gin lemonii. Ensin se ol sekasi, lopult se istuki vessas, kävi ulkoo heittääs laattaa ja lopult löysi mukavan paikan keittiön lavuaarin vierest pää lavuaaris. Siin se tais useemma tunninki viettää. Lopult nukkuu röhnötti sohval yksinänsä. Jouduttiinha se lopulta kantamaan sänkyyn, ku sohva piti levittää. Kahe miehe voimi saatii vihdoi. Aamul vaa "mite mä päädyin tänne sänkyyn, ku en millää muista" ..
Juu niii häne kans. Ja pari muut heitti samallaiset. Kävinpähä iteki kerra halailee pönttöö, tosin tunsin itteni nii läskiks, ku nestet täyn maha aaa. Mutjoo iha hyväs kunno MINÄ olin. Paril muul tosiaa meni överiks.. Esim. M sitte lopult vaappu sillee ja halaili pönttöö senverra kaua, et tais pikkase humala iskee. Ja O taas.. Se oksensi sit yöl yksinää ittes pääl. "Miksette voinu herättää, jos kuulitte?" - Noku me kysyttii ooks okei ja pitäskö sun mennä vessaa, tuliks kaikki jo? Eivittuu joo moroo.
Ilta tosiaa meni melkee kokonaa hyvi mun osalt. Tosissaa yhentoist ja kahentoist välil oli semmone ahdistus, että. En keksiny mitä tehä. Olin oikeesti ahdistuneempi ko pitkää aikaa.. No alkoholi ei varmaankaa auttanu asiaa. No mut ahdistuspäissäni ensin yritin rauhotella itteeni, vedin röökii iha ketjus ja purin pillii saadakseni itteni kuriin. En ottanu iltalääkettä. Enkä ottanu tarvittavaa. Se ois meinannu pöntön halailuu tänäsee iltaa asti, kunnes meen nukkumaan. Nyt on vaa vähä heikko olo. Lopulta löysinki itteni puukkoje peräst, mut oon täs elämäs senverra oppinu, et meikä ei tosiaa ala viiltelemään toisten vitun kotipuukoilla. Kerran tein sen virheen. Viime uutenavuotena. Semmoset tuli huudot ja traumat sen jälkee, et oksat pois vaa. Halusin vaa nii vitust jotai ahdistust helpottavaa. Yritin puhuakin. Varmaa puol tuntii laahustin pisin kämppää huutaen päälleni, et nyt ajatukset hiljaa. Lopult teinki sit päätöksen, et jotai pitää tehä. Saksil yritin naarmuttaa, kammalla, pyyhkeen niil pidikkeillä, kynsillä. Ei mitään. Pahensi vaa. Lopult tein päätöksen, et hahaa, kullan sytkäri. Just nii Ella. Vitun jees. Lopult löysin itteni polttamast itteeni siel vessas. Noh ei tuosta tullukki yks tollane pahemman puoleine jälki. Tai ei se oo mikää paha, sytkärin jälki vesikelloil varustettun. Eipäs auttanu sekään. Lopult oli ahdistus iha suunnattoma huipussaa, tahoin kotii ja tahoin nukkumaan. Olin tosiaan ennen tätä tapausta itsekin vähän känniääliöillyt ja laittanut ihanan paavo pesusieni hupparini taskuun lonkerotölkkini, lähteny juoksee M:n perään ja lopult tajusin, et miks oon iha märkä. Voi perkele. Se lonkku oli sin kaatunu ja kastanu mun hupparin, housut, röökit, PUHELIMEN ja sytkärin. Maksiaskin röökit pelastus jotenkute, mut sytkäri eikä puhelin kestäny sellast kohteluu....... Aluks toimi, mut sit se sai viel vähä lumestki osumaa, ni eipä enäää.......Meni sitte kokonaa se puhelin rikki.. Ei toiminu heti, ei kuivatukse jälkee eikä ladates. Joteen. Namii. En voinu soittaa äitille. Enkä muutenkaa kahentoist aikaa viittiny pyytää hakee, ku se meni kuitenki aamul töihi.. Lopult oonki sit vessanlattial vääntämäs itkuu eikä se tosiaankaa tuu. Hyperventiloin siin sit hetke, mut ei onneks mitää paniikkikohtaust tullu, ku niit on enne ollu ja pienet saa helpost hallintaa, jos on viel jotenki järjissää, eikä vitun humalas. D:
Mut siel sit makasin, vaik kui kaua, kunnes päätin, et ny helvetti, ku tuli joku koputteleeki. Sielt si tulin ja vähän jollekki puhuin, halusin nukkuu. Oltii menos. Ne aneli, etten menis nukkuu. No empäs menny. Mut olin kyl niiiiin poikki. Väsyny koko pilettämisee. En ois perjaattees jaksanu koko pilei ja muutenki oli aika pieni porukka ja nukkumapaikat meni iha vituiks, koska sen veli yöpy koto, jote hemmetimoisii kompromissei jouduttii tekee. Nytku on vähä huono olo ja väsymys, ni tuntuu et ääh. Jajoo nukkumisest kans senverra ettei mittää tullu taas. Nukuin siin sohvajutus N:n ja S:n kans ja voi herrane aika. N kuorsaa vieres ja mä yritän jotenki sopii siihe. Oli vähä paha olo ja kääntelehdin kokoaja. En sit nukkunu silmäystäkää. Paitti aamul si jossai yheksä kymmene aikaa, ku muut oli jo noussu. D: Yö tuntus jotenki nii pitkält.. Yritin nukkuu, mut eivaa.. Kai johtuu siitku en ottanu iltalääket paitsi unipillerit. Toivoin, et kaikki ois ollu vaa ohi heti, ku jatkuvast jostai kuulus jottai epäilyttävii äänii ja yhes vaiheessaki säikähdin vitust sitä, ku M aivasti.. Joo moi mikä säikky.

Tänään en tosiankaan tee mitää ja ärsyttää et uusvuos on noi lähel ja pitää taas lähtee viipottaa. Ei jaksa, ei jaksa, ei jaksa. Oon niiin täynnä. Täynnä sitä, et mennää. Okei, just pari päivää sit olin kuolla tylsyyteen tääl. Mutku vittu. En jaksa sosiaalisia suhtei. Feidasin si tänää jo Aan, ku en vaa jaksanu. En jaksa sitä, et on ihmisii ympäril ja pitää puhuu ja esittää kauhee ilost. Oonha mä ihmistenkans sillee ilone, mut esimerkiks uutenvuoten tuultavast kyröön, joten... Siel ei oo koskaa menny mikää putkee, ku oon ollu siel. Ja pelkään sitä vitust. Ja viime uudenvuode takia pelottaa, et ahdistun, ku muistan henkilöt ja tapahtumat ja kaiken..
Pelkään, et pilaan kaikkie tunnelmat ja sillee.. Niin teen aina. Pilaan kaiken. Saatana.

Ja pilaan laihdutuksenki. Ei. En aio pilata. Eiliset mässäilyt on jo unoholas. Ei voi mitää. Huomenna jatkuu. Aiva varmasti. Nyt puhelen parin ihmisen kans ja pian kai sauna ihanaa. Särkee pää jatällee.
Huome ei tartte mennä mihinkää huh jes!

But its time to face the truth, I will never be with you

Yritän taas vääntää jotenkin jonkumoisen tekstin jostakin. Olen koko päivän halunnut tehdä jotain enkä vaan maata. Energiaa kerrankin, kun on tai oikeastaan oli, niin pelattiin me tossa korttia ja yritin saada jonkun tänne kattomaan munkans leffaa. Mut ei. Ei ketää päässy. Oikeestaa kysyin vaa yhelt. Heh. Ei oo muit. Kaikil on nii pal menoi, ettei nee ehi. Onneks on viel ohjelmaa loppu lomaks, mut huomenna ei edelleenkää hm. Kumpa vaa saisin ton yhen tyttösen tänne. Mut ei se on niin kaukana tuolla Espoossa. On niin ikävä.♥
Tosiaan olen taas yrittänyt vaan kokopäivän miettinyt itelleni tekemistä mut ei vaan keksi. No olin koneella. Söin suklaata. Tänään jopa söin vähän, kun oli ruoka-aika. Taas on jotenkin paha olo. Aamullakin oli. Höh. Loppujen lopuksi pakotin pikkuveljeni mukaani hiihtämään, kun kerran ladutkin on tehty. Unohdin ottaa avaavaa astmalääkettä ja piti mennä vielä toinen kierros, mut henkeen otti nii pal, et päätin mennä kotii ottaa lääket. En tietenkää löytäny sitä lääket.. ja vast ku äiti tuli kotiin, se löys sen. Ah. Helpotus. Vituttaa, ku on astma ja kylmäs ilmas ei voi oikee tehä mitää....
Sieltäku tultiin hengailin siis sen mun hengeahdituksenkans siin ainaki viistoist minsaa. Tuntu ikuisuudelt. Sit tosiaa menin varmaa koneel. Yhes vaihees tuli joku leffa ja päätin sit kattoo sen kera polkemisen. Siin sit poljin ainaki tunti viistoist reilut. Oli silti kauheest energiaa ja päätin sit kasilt polkee lissää. Välis olin vaan koneel. Vitu datis, eikä koneel o mittäää. Paitsi välil löytyy joku jännä juttukaveri onneksi!
Poljin sit puol tuntii lissää. Sitä enne puhusin edellämainutin tyttelin kans just sen äidin kuolemast ja tuli mieleen toisenkin ystäväni vanhemman kuolema.. Ja seuraukset. Seuraukset sittenku sitä suruprosessii ei oo käyty kunnol. Mut minkäs ne sille voi, ku apua ei sillo tuu, ku sitä tarvitaan. Toisel sanotaa, et apuu ei tartteta. Toine haluaa ja saa sitä vast puolenvuode pääst tapahtuneest.. Mitä sitä sillo enää puimaan. Vitu rasittavaa, ettei nuorille opeteta, et se prosessi pitää käydä.. Ja apua pitäis ajoissa saada. Ja sitte myöhemmi sattuu ja tulee ongelmia. Näinkö hyvä, vitun hyvinvointivaltio Suomi? I dont think so. Aina puhutaa nii kauheest siit ennaltaehkäsystä ja sitte sitä ei täs asias ainakaa tehä. Olis paljon parempi, et yleensäki jo ennen, ku tapahtuu se menetys, ni koulus opetettais ja kerrottais miten suruu pitäis käydä läpi. Tai et ees ois resursseja antaa heti menettäneelle kriisiapua. Herätkää ihmiset.

Sytytin saunan jälkeen kynttilän niille kahdelle. K:n isälle ja M:n äidille. Kiitin heitä, että olen saanut heidän lapsistaan niin hyvät ystävät. En tuntenut kumpaakaan. Mutta toivoin myös, että vielä he molemmat ystävykseni pääsevät paremmalle tielle hyvissä ajoin. Molempiin se vaikuttaa.. Alkanut vaikuttaa enemmän lähiaikoina. M kärsii ainakin nyt. Mä haluan, et kukaan ei joudu tälle tielle ikuisesti. Musta tuntuu, et mä oon sillä tiellä nyt ja tuun olemaan ikuisesti. En pysty pyristelemään irti. Ei musta ole enää normaaliin elämään. Sairaus on saanut vangikseen. Mä saatan oppia elämään näitten kanssa. Mutta pakotietä ei näytä enää olevan. En muista normaalista elämästä lähes mitään. Tiedän siitä kyllä. Mutten muista omasta elämästäni kunnolla missä vaiheessa sairaus sai valtansa. Oli mulla ala-asteella melko normaalia. Keskivaikea masennus koulukiusaamisen johdosta. Ja silloin yritin sitä vielä normaaliksi muuttaa. Toivoin yläasteen alussa kaiken menevän niin. Ei se mennyt. Seiskaluokka ei ollut paha vielä. Sain hienoja ystäviä. Kasilla alkoi kehitys ja sen tuomat riidat. Ystävyyssuhteet tuntuivat aina vaan heikommilta. Olo alkoi pahenemaan. En muista oloja silloin. Muistan vaan terkkarikäynnit ja ne masennustestit, joista vuosi vuodelta tuli aina vain pahemmat pistemäärät. Seiskalla oli vielä normaalihkoa elämää, mutta kasilla kulissit alko jo vaappua. Viiltelin, mutten mitenkään pahasti. Nyt tajuan, että oli elämäni suurin virhe koskea veitseen silloin.. Ysillä kaikki meni päin helvettiä ja olin loppu. Esittäminen kävi aina raskaammaksi ja yllätys kulissit sitten kaatuivat lopullisesti ysin puolivälissä. Viillellyt olin. Paha olo oli täyttänyt kasvoni.

Yllä oleva kuva vielä kasin puolelta. Itkua iltaisin, sillonkuin ketään ei nähnyt.

Olen aika varma, etten kahleita saa murrettua koskaan. Tulee hyviä aikoja, tulee masennusta, ahdistusta, itkemistä, mutta myös seinillehyppimistä ja ylienergiaa sekä sen jälkeistä jumalatonta väsymystä, ahdistusta ja häpeää. Ei oo ollu helppoo, ei oo helppoo vieläkää. Mut eteenpäi tallataa. Nyt on semihyvä olo. Fiilistelin äskettäin hyviä muistoja. On energiaa taas vaiheeks uudestaan. Tekee mieli vaan kirjoittaa ja kirjoittaa eikä yhtään nukkua. Huomenna toivottavasti myös jaksaisin liikkua, että saisin tuloksia. Ja toivottavasti huomenna ei ole väsynyt, johtuen tänäisestä tekemisestä.. Niin se yleensä menee. En kyllä vieläkään ymmärrä, miksen nuku kunnolla vaan herään öisin. En herää useita kertoja vaan herään aamuyöllä. Tänään heräsin ensin kuudenmaissa painajaiseen. Jatkoin nukkumista ja heräsin toiseen painajaiseen. Painajaiset eivät olleet sellaisia kauheita, jossa herää sillee nopeesti haukkoen henkeään. Ne oli sellasia ahdistavia. Pettämistä ja muita miehiä. Näen usein tollaisia unia. Yleensä vaan siksi, että olen edellisenä päivänä nähnyt facebookissa jonkun vaihdetun profiilikuvan tai vaan siksi, että olen keskustellut tyypin kanssa. Ja kai tämä oli samanlainen, kun näin eräästä ihmisestä, jolle puhuin eilen. Mutta miks täytyy olla sellasia unia, koska en voisi koskaan pettää nykyistä poikaystävääni. Hän on mulle kaikkeni. Rakastan häntä yli kaiken. En edes ajattele muita. Taisiis ajattelen, mutta en silleen, että haluaisin seurustella or something else. En vain jaksa vointini puolesta joka sekunti nähdä häntä. Mutta silti rakastan. Olen rakastanut jo pitkään. En vain ole tiennyt sitä.

Unista kuitenkin sen verran, että siellä on tosi usein eräs henkilö, josta en tiedä mitä nykyään ajattelen. Hän on eksäni. Hän on eksäni, joka petti minua kaksi kertaa hypäten sänkyyn toisen naisen kanssa. En ajattele häntä enää useinkaan. Vaan facebookin välityksen kautta. Hän seurustelee jo toisen kanssa. Aluksi yökötti. Miten hän kehtaa edes seurustella toisen kanssa kun ei osaa olla nätisti. Aika kauan ne on jo seurustellut. Ehkä se on kasvanut. Mietin. Hävettää, että alussa mollasin. Ehkä se tosiaan on jo kasvanut. Tai... Ehkä vika oli minussa. Niin. Siltä se näyttää. Kaipaan aina hetken, kun facebook näyttää uuden kuvan. Mietin aina välillä nähdessäni hänet, mitä hän miettii minusta. Olenko säälittävä. Ehkä kauhea. Miettiiköhän hän, miksi koskaan edes seurusteli näin kamalan kanssa. Toisaalta miettiikö se joskus, että miksi satutti. Ehkä profiilikuvani vaihtuessa. Katuukohan hän hetkeäkään. Mietin myös, miettiikö se musta, että vihaan. Että vihaan. Vihaisinko sitä, ketä ennen rakastin. Ei. En vihaa. Aluksi olin vihainen teoistaan. Mutta aikaa myöten. Oikeastaan pian. Tajusin, että kaipaan sitä osaa elämässäni. En ikävöi. Ikävöiminen on erilaista. Kaipuu on johdattelevaa. Läpinäkyvää. Ei niin syvää. Eikä niin viiltävää. Se on se, kun haluaisi välillä takaisin sinne. Mutta kuitenkin tietää, että parempi näin. Ikävöin elämääni. Ikävöin kultaani. Nykyistä. Sitä ihanaa, rakasta. Parasta. En sinua. Kaipaan vaan. Välillä. Joskus. Sitä hymyä. Ja sitä, kun sanoit rakastavasi. Mutta kaikki on paremmin näin. Toivoisin meidän vielä joskus tapaavan ja tietoon tulevan sen mitä ajattelet, ajattelen. Että minä en kanna kaunaa. Sinusta en tiedä. Ehkä vielä joskus häviät unistani. Mutta siellä on ehkä ainoa muisto. Ei. Ei ainoa. Muistan aina, kun olin niin ujo. Mutta silti uskalsin. Ja sua siellä metsäpolulla tähtien alla suutelin. Mutta se on muisto. Hieno muisto. Mutta en ikävöi enää. En enää itke perään. En enää halua kokea uutta suudelmaa. En enää halua kuulla, kun sanot rakastan. Se ei kuulu niin. Kaikki on vain muistoa. Kaipuu. Kaipuukin välillä satuttaa.


Ompas herkkää. Alkaa kohta itkettää. Ei ois tänää kolmaskaa kerta.. Alkaaki jo väsyttää. Kyl huomaa taas on energiaa ollu, ku viittis tällästäki alkaa selittää.
No lopettelempas tält päivält. Luen viel läpi ja sit nukkumaa joo.

- Kaksoissielu

Älä sano hyvästi, vaikka aika muuttuukin

Joulu meni. Taino melkein ainakin. Huh. Hyvä, että on ohi. En tykkää siit vilskeestä enkä niist sukulaisista. Tai on yks päivä iha okei. Mutnii.. Lahjat tosiaa onnistus molempii suuntii. Siis annoin jees lahjat ja sain jees lahjat. Sain aika pal kaikennäköst, mut päälimmäisen nyt kamera, saulit, PAAVO PESUSIENI HUPPARI, kaikkei kivoi rasvoi, villasukkii, karkkii yms! Sii se meni. Ilma mitää erikoisii syömisii.
Oon laiska. Erittäin laiska. Olin jossaa vaihees jokailta kirjottelees, enää en. Noh. Ei tää kyl laiskuut sillai ole. En vaan jaksa. Kokopäivä on menny ihan jumalattoman hitaasti. Mikään ei ole sujunut ja mikään ei ole toiminut. Huono olo on jatkunut, pahentunutkin. Maha sattuuu. Syöminen ei onnistu. Taino. Tänään söoin yhen leivän ja kaks kinkkuviipaletta + vähän kalaa. Mut senki edest suklaata ja karkkikepin.. Yh. Ei oo ollu nälkä, mut sit vaan syön huvikseen makeeta. Vähän sipsiä.. Ja sitruunakakkua. Juueinäin. Huomenna, jos ei vieläkään ruoka maita, ni tsempataan kuitenkin senverran, että ängetään sitä terveellisempää ruokaa nassuun pikkasen ja suklaa plus muut tollaset vähän vähemmälle. Kyl niitä syödä saa. Ei noi muute lopu koskaan. Syödään ne loppuun ja sit alotetaan puhtaalta pöydältä. Tarvittavat auttaa ahdistukseen. Olen antanut itselleni aika paljon lomaa. Tänään piti jo polkea/lenkkeillä tai jotain muuta, mutta ei. Nukuin yhteen. Luin hiukan tietokirjaa Nuori ja mieli, kun koulussa täytyy lukee joku tietokirja ja tuo oli kiinnostavin siitä listasta. On kiinnostavaa tai sitten ei. Ei oikein kyllä ispaa tää kodin ja koulun välinen juttu mielenongelmien ehkäisyksi. Mutta on siellä jotain kiinnostavaakin. Luin jo vähän sieltä sun täältä. Kokemistani jutuista. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja muista tollaisista. Osastoista. Hmm mitäs vielä. Jostain kumminkin. Alku on aina vähän kankea. Niin. Heräsin tosiaan taas levottomista unista ja paikat olivat ihan muusia. Heräsin yöllä. Taas. Olen taas alkanut heräilemään, mutta lääkkeet vaikuttavat niin, ettei pysty evääkään nostamaan, on paikat niin kohmeessa. Välillä katson kelloa tai jotai. Nukahdan kutakuinkin aika pian. Aamulla on vaikea nousta. Tänään jäinkin sitten sänkyyn lukemaan, katsomaan simpsoneita. Entiä mitä kello oli kun nousin. Vähän kinkkuu. Testasin kameraa. Aika paska tuuri, ku olin odottanu ihan erilaist kameraa. Muuten samalainen ku vanha. Eri merkki. Parempi zoomi. Ja asetuksiakin on enemmän, joten onhan se vähän parempi. Tykkään siitä panoraamasta !! Loppupäivä onki menny iha vaa oleilles. Oon koneel, makaan sängys, oon koneel, sängys, sängys, mummil kahvil, sängys. Piti polkee. Mut kaatus siihe, ku eivaan pysty.. jaksa.. Ahdisti, mahakipu, heikotus, huimaus. Ei tuntunu miltää. En oo mitää. En mitää. Oon vaa tyttö, joka hengittää, mut on henkisest kuollu. Luin blogeja. Ihmisil on pal vaikeempaa, ku mul.. Miks mä ees angstaan, ku ei mitää ongelmaa oo. Oon vaa eksyny. Mikää ei tunnu miltää. Mut silti ..Muut on menettäny nii paljon. Enhän mä oo menettäny mitää? Mul on kaikkee? Poikaystävä, perhe, katto päänpääl, ystävii, kaverei, sukuu. Mitävittuu.
Miksei mikää silti tunnu miltää.. Miks kaikki tuntuu turhalt silti. Miks mä oon näin loppu? Pahimmassa ahdistuksessa lähdin lenkille. Äiti pakotti ottamaa koiran mukaa. En ois halunnu, ku se on nii kusipää lenkil. Menin sit kuitenkin ja kauheesti heikotti. Oli tupakka. Aattelin, et poltan sen ny ahdistuksee. Hyi. Vitun pahaa. Alko oikee yököttää. Senjälkee heikotti viel enemmä enkä meinannu jaksaa kotii. Välil kyykys keräämäs voimii. Just juu.

Pitäs sitä fysiikkaa lukee.. Koska oon niin pihal. Pitäis kaikkee ehtii lomallaki tekee. Koulujuttui, nähä pal kaverei, ku oon ollu laiska näkemään ketään, uusvuos.. Joo. Paljon? No on.. Keho alkaa väsyy jo.
Huomenna en oikee tiiä mitä teen. Ehdotin josko menisin kullan luo. En tosiaan tiiä onko mulla kyytiä tai jaksamista. Onse ny kumma, ku ei poikaystävänkää luo jaksais millää lähtee.. No en tiiä. Ylihuomisestakaa ei oo tietoo. Perjantaina onkin sitten tiedossa pienet pippalot. Jos sinne ostais sen sour apple liköörin, ku se on niin namii. Ja uutenvuoten pikkuserkuil ei kuitenkaa kannata mitää paljoo ottaa, ni sinne pari lightisiiderii ni hyvä on.

Nyt kai menen änkemään jotain suuhuni ja sit ah nukkumaan. Miten voi väsyttää.

Joulufiiliksiä

Mulla on ollut ihan hyvä fiilis, ku on vaa työntäny kaiken muun nurkkaan ja valmistellu joulun tuloa! Siivoillu, paketoinu viimisii lahjoja, kantanut mummin kuusen sisään ja koristellu sen sekä vielä meijä oman kuusen. Siivosin kaikki vaatekaapit ja pyyhin pölyt ja sillee. On ollu fyysisesti silti kurja olo. Kolme päivää jatkunut päänsärky, väsymys ja vatsakipu! Ällöttää kaikki ruoka aivan sietämättömästi. Kiva, ettei maha turvota ja sillee muutenki ettei kauheest lihois. Mut ärsyttävää, et justku on antanu itellee luvan syödä sillee ku haluaa, ni sit ei pysty pahan olon takia.. Ruuan ajateleminenki ällöttäää. Mikäköhä mul on? Tykkään jouluruuast todellaki, mut sama juttu oli viimevuon. En pystyny syömää lähes ollenkaa ja sit laihduinki ja sillee öö mitä.
Ihansama. Toivottavast se menee ohi! En kanssakaa oo nukkunu viimeöin kauhee hyvin. Edellisyönä oisko, ku olin N:llä yötä, näin unta just siit, et ihmiset kutsus mua läskiks.. Tutut.. Ne nauro. En ottanu siit siltikää mitää suurii ahdistuksii. Siis unesta! Unessa otin ja juoksin ties minne. Mutjoo. Viimeyönä heräilin ja oli kylmä tjaa. Huomennaaa on joulu. Ah. Ihanaa kun on silleen perinteikäs joulu. Mennää mummil ja syödään siel. Sit katotaa joulurauhanjulistus ja avataa pari pakettia. Kolmenmais mennään kirkkoon, koska mummi. Lopuks tullaa kotiin ja haetaan mamma meil. Syödää meil taas, saunotaa ja avataa loput paketit. Se tunnelma.. ♥
Muutenki ihanaa, et pystyy kerranki nauttii jostai.

Ei mulla muuta, nyt nukkumaan, et huome jaksaa nousta. Öitä ja ilosta joulua! ♥

Joulunaikaa

Loma alko ja stressielämä kutakuinkin on laantunu. Vieläki on kyl väsyny ja ite nukkumisessa on kans vähä ongelmii. Joulujuhla meni ihan kivasti, vaik luulin kuolevani ahdistukseen. Otin kyl enne yhen tarvittavan. Ensin sinne ku tulin, olin iha kauhuissani siit ihmismäärästä, mut kauheint tuntus aluks olevan se, et saan kuulla kaikkien muitten kaunista lauluu ja ite istuu vaa ja kuuntelee.. Ei tullu siin mitää kauheet ahdistust. Sit yökirkko, johon meinasin nukahtaa. Muutenki kirkkoo nukahtaa ja sit viel yöllä..
Perjantain oli kauhee päänsärky ja koko kroppa oli iha muussii. Väsymys johtu myöhäsest lääkkeenotost, muust en tiä. Röhnötin si sohval vaa, vaik kui kaua. Si mummil leipomaa joulutorttui ja tekee valmiiks K:n lahja. Sain sit tehtyy ne. Kotiin päästyäni taas laiskottelin, vaik ois pitän lähtee Nikkel. Olin sielki sit vast puol kasi äksdee. Yöl en saanu unta. Heräilin. Kuudelt alettii pölisee jotai ja lopult nukahdettii.
Tänä aamul heräsin iskän soittoo, et ne tulee hakee ja mennää myllyy. Vartti aikaa.. Hmm. No ehin ja olimpa si jumalattoma väsyny. Pää särki, heikotti. Myllyreissu oli turha ja puuduttava reissu. Ruuhkaaruuhkaa, enkä itte mittää ostanu. Sitku pääsin kotii, menin makaa sohval, söin vähä suklaat ja aloin nukkuu. Nukuin sii sit keveet kolme tuntii.. Ja silti nyt väsyttää. Ei mul oikeestaa oo mitää muuta. Kipeys pukkaa päälle. Kylmää ja flunssaaa jee.

Juu öitä!

Yrittäny elää

En tiedä mitä enää teen. Olen tänään ottanut kolme tarvittavaa, pärjännyt kolme tuntia koulussa niiden voimalla, kävellyt bussipysäkiltä kotiin, itkenyt, ahminut suklaata, viiltänyt, jättänyt läksyt tekemättä, maannut, purrut itseäni, paketoinut vaivalla pari pakettia, juonut teetä, jumpannut, mutta pettymyksekseni en jaksanut millään polkea. Olen aivan kuitti. En vaan jaksa. Kaikki lipuu ohi ohimojen ja etsin vaan tarkoitusta olla täällä. En löydä sellaista, en löydä. Kaikki tuntuu turhalta. Menen nukkumaan.

Pari päivää, sit on loma! ..

Joo vuodatin sit kaikki kerral K:lle.

Mä en jaksa paria päivää.

Mä en jaksa.

Nojooo, mutku en jaksa enää vittu päivääkää.

Oon täysin kyllästyny kaikkee

mikää ei tunnu miltää

ja mä vaan rääkkään itteeni ja ahmin vittuperkele.

Pilaan kaiken.

En jaksa mennä mihinkää

en jaksa olla missää

En jaksa tekstaa

luen vaa angstisii masennus blogei

katon kuvii viilletyist käsivarsist

Teen läksyt huonosti tai jätän tekemättä

makaan sängyssä ja tuijotan kattoon, itken

valitan

kuuntelen mitätönt angstimusiikkii ja fantasioin itsemurhasta

kaikki maholliset asiat pääs käyti läpi

yrittäny jaksaa koristella piparei mut vitun paskaa, ku ei osaa sitäkään

Mietin niit solumuutoksii ja kelaan mitävittuu

joo se voi olla tulehdus

nii onha mul tosiaa niit hiivalääkkei ja antibioottei ollu kaikemaailma tulehduksii, mut silti ne tulee aina uudestaan

miksii

ja viimeks ku siel sillo tutkittiii oli oireita ja se lääkäri ei sanonu mitää, jote siel ei sit vittu ollu tulehdusta

ja kelaan vaa kokoajan kaikkee vanhaa

ja itken sitä mite mikää ei oo kute enne

kaikki aikustuu yhtäkkii ja nopeest ja kukaa ei halu olla enää nuori

ei enää hamuta seikkailui vaa vaa opiskellaa, seurustellaa ja muute vaa elellää

kaikki kaverit menee jonnekki vittuu

ja kaikki vaa sanoo et kyl se siitä

minä sanon vitut

koska kovin mä yritän

ja lääkärit vaa sanoo, et ehkä pelkäät, ku viime vuosi meni nii huonosti tähä aikaa

joo ehkä pelkään, mut mul on oikeesti huono olla

lääkäri sanoo, et täytyy keventää

mut hoitaja ja opo ovat ehdottomasti sitä mieltä että pärjään hyvin ja turhaa sitä pitkittää

opo vaa sanoo, et joo katotaan myöhemmi

sanon etten osaa fysiikkaa, ku opettaja on nii paska

"jos mä puhun sil, et se antais tukiopetust"

JOO en mä opi sen paskan tunnil mitää

luulin et se opo joka on myös psyka opettaja ni ymmärtäis ku tietää et oon ollu osastol ja et oon sairas ja et haluun itteltäni liikoja

vittu kukaa ei ymmärrä

et vittujoo.

Juu ei oletoista fysiikan opettajaa.

Ja joo.

Mä pärjään, mut kaikki voimat menee siihe.

Mä en vittu voi elää näi.

Mä en kestä enkä mä jaksa

ja kukaa ei ymmärrä

ku kaikki vaa sanoo et hyvi se menee

kyl sä jaksat

sul on kyl tulevaisuut

EI

mulla ei ooo tulevaisuutta

EI MITÄÄN

MULLA EI OO MITÄÄN

Mä oon sairas itsetuhone vammane masokisti paska

Sul on N, sul on ystävi ja sul on perhe ja katto pään pääl. Sul on ruokaa ja mitä sä pyydät. Tä on kyl klishee, mut totta..

TIIÄN ET MUL ON

OON KERÄNNY KAIKKI SAATANAN PALAT

KADOTIN NE

LÖYSIN UUDESTAA N:N

HAKEUDUIN HOITOON

KÄYN SIEL VIIKOTTAIN JA MUL ON LÄÄKKEET

MIKSI VITUSSA MIKÄÄN EI SILTIKÄÄN TUNNU MILTÄÄN, HÄ?

Tää on niiiin totta ja mä niiiin...., VIHAAN SITÄ, ETTEI KUKAAN YMMÄRRÄ.

Tänään oli poli. Ja en saanut viiltelyistä sanotuksi. Ne odottaa multa liikaa. Ne odottaa, että kaikki itsetuhosuus on menny pois. Ne olettaa, et pärjään. Ne luulee, et mä selviin...

Musta ei tunnu niin. Tänään tosiaan hutaisin läksyt, fysiikkaa en lainkaan tehnyt. Nopee koneella käynti ja lopun ajan makain sängyllä miettien kaikkia mahdollisia itsemurhan keinoja. Jorpakkoon hyppäämistä, lääkkeiden yliannostusta, auton alle menoa, junan alle, paleltumista, kaikenmaailman myrkkyjä, ilmakiväärillä ampumista, hirttäytymistä.. Ja tummennettua mietin eniten, suunnittelin. Entä, jos antaisin itselleni kuitenkin mahdollisuuden helpomaan poismenoon.. Kuinka helppoa se olisikaan noilla mun lääkkeillä ja mahdollisella viinan hankkimisella. Ei se tietenkään henkiseltä kannalta helppoa läheisten takia olisi, mutta siis tiedätte mitä tarkoitan.. En tahtoisi, mutta tahtoisin kuitenkin.. Tuntuu, ettei maailmalla ole mitään annettavaa minulle ja minulla vielä vahemmän sille.. En jaksa yrittää esittää, et kaikki on hyvin. En enää.. Painan leukani pöytään ja rukoilen, että ajattelulla maailmani muuttuisi kauniimmaksi.. Niin ei tule tapahtumaan..

Olen jo ueasti murtunut kotona tai autossa, kun kulissit ovat kaatuneet, kun en ole pystynyt pitämään niitä pystyssä. Lisäksi olen alkanut murtumaan koulussa ja yleisissä tiloissa.. Sitä ei pelkoni eikä hermoni salli ja häpeän silmät päästäni. Siksi hakeudun enemmän ja enemmän vaan yksin. En halua näyttää paskaa oloani saatika tartuttaa sitä. Ja niin teen aina, koska olen helvetin paska ihminen.

Pelkään, että murrun täysin.. Pelkään, että vuoden takaiset tapahtumat toistuvat.

Mietin sängyssäni makoillen myös viiltelyä ja polttamista. Mulla on hyllyllä kokoelma toimimattomia sytkäreitä ekä yksi sellainen joka toimii. Bilteman laatusytkäri, mutta kyllä sillä pystyy polttamaan. Ei. En halua.

Otin koulussa tarvittavan ja olen juonut pisin päivää energiajuomaa ja närästävää ja kuvottavaa kahvia pysyäkseni hengissä.

Yritin laulaa ahdistustani pois, muttei siitä mitään tullut. Olen epäonnistuja. En osaa enää laulaa. En saa koskaan kiinni edes unelmani varhaisimmasta päästä. Ei musta ole mihinkään. Kaikki muut laulaa, pelaavat jalkapalloa tai menestyvät muuten. Mä olen vain nolla. Ainainen epäonnistuja. Poljin myös tunnin, mutta sekään ei vienyt pois ahdistusta. Piparit olisi voinut jättää syömättä. Tein kaksiataa haarahyppyä ja jumppasin perään. Vieläkin ahdistaa.

No yritän päästä nukkumaan.. Huomenna jee kouluun.. Suurta ahdistusta ja paniikkia luvassa etenkin fysiikassa. Äiti kieltää menemästä kouluun. Pää ei anna periksi. Kerran se tänään antoi. Huomenna ei kouluun. Myöhemmin mieli muuttui ja käsken itseni huomenna kouluun. Pakotan. Onhan vain enää pari päivää..

- Kaksoissielu

Muistot säilyy vaan

Lähdin aamulla kaupungille ja siellä on tultu käveltyä sitten. Oikeestaan lähdin bussilla varttia yli neljä jo tänne. Kaupungilla oli kivaa ja seura oli paras! Mukaani tarttui ihana harmaa miesten perushuppari, suurehko laukku, toppi sekä mekko joulujuhliin. Olen tyytyväinen. Rahaa ei mennyt suhteessa paljoakaan, oli ihanaa nähdä ystävä ja kulutettua sitten tuli sillä ravaamisella! Pikkusen ärsytti kyllä, kun menimme syömään ja otin sitten patongin, missä olikin sitten paska sisältö.. Oli vain hyvä, etten syönyt, mutta sitten N kysyi haluanko syödä ison suklaakeksin puoliksi. Siis sellaisen oikein ison. No tietenkin otin.. Annoin kyllä loput hänelle, kun oli ällöttävän makeeta. Piti mennä ostamaan vielä jäätelöäkin, mutta onneksi ei ehditty. Sain myös kivaisen joululahjan ystäväiseltäni. ♥

Kotiin tullessani olin iloinen ja enemmän iloinen olin, kun sain tietää parhaan ystäväni/pikkuserkkuni olevan meillä. Sitten kohtasinkin karun totuuden. Vain parhaan ystäväni pikkusisko ja äiti olivatkin kahvilla. Muttakun hänhän kysyi multa jo aikaa sitten, voisivatko he lauantaina jo tulla meille ja sitten lähteä synttärijuhliin meiltä. Eivät he tulleetkaan. Ja sitten ehdin herättämään toiveita, kun niiden auto oli pihassa. Mutta ei.. Olisihan se pitänyt vittu arvata. "Miksi J ei ole mukana?" -Ei se sitten tullutkaan, kun E ei päässyt juhlimaan.

Mitäpaskaa. E on siis parhaan kaverini poikaystävä ja olen varmaan sanonut joskus ennen, että parhaalla ystävälläni ei ole enää E:n takia aikaa minulle. Tai oikeastaan muillekaan. Aina, kun he tulevat käymään, E on mukana. Kun menen sinne, E on siellä. Olen onnellinen heidän suhteestaan ja E on mahtava tyyppi. Mutta.. Mihin meidän aika on mennyt? Eikö sitä enää tule.. Onko aikamme kokonaan mennyttä? Muistatko ne kaikki hetket yhdessä..? Pahat, hyvät, vaikeat, kamalat, ilkeät, iloiset, rakkaat, kultaiset, parhaat, surulliset, hirveät, ihanat, suloiset, hetket.. Kaikki ne.. Ovatko ne vain enää haihtumattomia muistoja? Haalistuvia. Etkö enää kaipaa minua?

Minä kaipaan. Meidän aikoihin kuuluu kaikkia noita edellämainittuja ja paljon enemmän. Sanoinkuvaamattomia.. Kaikkea mahdollista. Ikävöin todella meidän yhteisiä, kahdenkeskeisiä hetkiä. Mihin hävisi nuoruus. Mihin hävisi kaikki se seikkailutahto. Kaikki se hulluus ja kaikki se mihin yhdessä heittäydyttiin. Valvottuja öitä, karkaamisia, porukoiden viinojen pöllimistä, humaltumista, päättömiä toilailuja..

Siihenkö se päättyi, kun kaikki meni pieleen. Siihenkö se päättyi, kun minä jouduin osastolle?

Olinko ne minun virheeni, josta koko ystävyyssuhteemme kaatui? Minun syyni.

Aika kultaa muistot kuulemma, no siinä

 tapauksessa mul on miljoonia suuremmat
Rahamäärät mun päässä ja 

mun kaveritki sanois tähä: "sama täällä", iha saletisti
En oo ikinä vaan pysyny aloillani,

 ollu paikoillani tai sensuroinu sanojani
Vaan päästäny sammakoita nii paljo suusta

 että niistä sais eläintarhan, ilman muuta

Muistan miten joka päivä, aina illansuussa,

rikottiin kavereiden kaa naurul hiljaisuutta
Heitettii läppää ja korkattii pulloja 

kun nää kaks yhdisty nii morkattiin urpoja, kunnolla
Se oli sitä laatuaikaa, tehtii sitä

 koska ei me muuta saatu aikaa

Nojaa. Mitenvaan. Jos sulle mulla ei oo mitään merkitystä. Niin antaa olla. Joo uusvuos. Tuu tänne, tuu tänne! Mitä paskaa, sä et tee yhtään mitään mun eteen jumalauta. AINA MINÄ. Niin se kyllä ennenki on ollut. Mutta sillo tuntus, et sä ees vähän välitit. Enää ei tunnu edes siltä. 

Ilta meni tekemällä läksyjä, puhuessa. Tai oikeestaan itkin äitille tätä maailmaa. J:tä äsken kertomistani syistä ja sitä miten kaikki jatkaa muuttumistaan. Miten jotkut ovat liian nuoria ja rälläävät aivan liikaa ja jotkut liian aikuisia, jotka eivät tunnu haluavan olla nuoria enää ollenkaan. Mun suhde maailmaan on muuttunu enkä enää ole niin innoissani humalasta yms. Mutta ei se sentään niin paljon ole muuttunut, etten enää ollenkaan haluaisi harrastaa irtiottoa arjesta ulkoisin keinoin. 

Tajuan aina vaan uudestaan, että mulla ei ole kohta enää ketään.. Vanhempia selitykseni eivät tunnu kiinnostavan yhtään, ystävät muuttavat sekä muuttuvat ja N:kin on jo pian kahdenksantoista ja pääsee baareihin ja muualle, mihin alaikäiset ei pääsekään. Viime poikaystäväni kohdalla pelkäsin myös täysikäistymistä. Pelkään ehkä turhaan, mutten halua sukuuni lisää alkoholisteja. Olen turhan kriittinen ja nipo kaikessa. Tuntuu siltä. Voiko olla, etten itse huomaa omaa muuttumistani? Olenko mäkin jo liian-aikaisin-aikuistumiseen-pyrkivä? En tunne niin.. En oikeastaan tunne varmaankaan itseäni. Aina luulen kaikkea. Olen ennakkoluuloinen. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH. Olen väsynyt kamppailemaan näiden tunteiden sekasortojen kanssa. En jaksa aina miettiä puhuuko toinen totta tai haluaako tuo nyt oikeesti olla kaverini. Epäilen. Epäröin. Olen epätoivoinen näitten ajatuskriisien kanssa. Tuntuu maailman turhimmalta olla ihminen, joka miettii aina liikaa. Valehteleekohan toi. 

Kun tästä aikuistumisesta puhun, niin en edes tiedä ymmärrättekö sen niinkuin minä. Enkä jaksa ruveta selittämään. Sanon kyllä, että K:sta/parhaasta ystävästäni, joka muutti opintojen perässä omaan asuntoon, on tullut etäämpi. En kuule hänestä enää paljoakaan, vaikka pidän itse yhteyttä. Hänelläkään ei tunnu olevan aikaa minulle.. Se on ymmärrettävää, kun on hyvässä lukiossa ja niin.. Mutta jos perjantaina hänellä ei ole aikaa jäädä hetkeksi kaupungille minun kanssani, kun tulen hakemaan häneltä erään koulukirjan, niin ei se kauhean kiinnostuneelta vaikuta.. Eräs sanoi, että paljon koulutöitä. Varmasti, mutta perjantaina.. Kiire tekemään läksyjä? Koko viikoloppu aikaa, kun ei hän ollut äitinsä luoksekaan sinä viikoloppuna menossa. 

On paljon mietittävää.. Olen miettinyt. Olen vaikka kuinka kauan miettinyt ja käännellyt asioita, enkä silti saa järkevää vastausta mistään.. Onko minussa se vika, kun kaikki katoaa? Vai kuuluuko se tähän ikään? Mä en tahdo tätä tälleen. Olis vaikka kuinka kerrottavaa ja purettavaa, mut emmä ehdi. Pitää mennä nukkumaan. Mut emmä saa edes unta, koska on taas mania selvästikin. Koska kirjoitan ja kirjoitan ja ajatuskäyrä jatkuu ja jatkuu ja puhun ja puhun jos puhun. Ja vittu. Nyt saa riittäää. Mä en vaan pysty lopettamaan. Mul tuntuu olevan energiaa loputtomiin.. No meen ottaa melatoninin, jos vaikka tuliski se uni joskus..

Anyway, illan syömiset on tältä erään tässä. Koska en syönyt kunnollista päiväruokaa, pyöräilyn jälkeen oli nälkä ja söin pipareita ja mandariinin ja kaksi suklaakarkkia. Enempää en syö vitussakaan. Hyvää yötä.

Ps. Ihanaa, huomenna on poli.

- Kaksoissielu

Kumpa mäkin vaan voisin..

.. päästää irti ja lähtee lentämään. Vetää nassuuni ihanan määrän lääkkeitä. Helposti. Mut vaikka mä kuinka haluisin.. Ei. Mä oon eläny oman pääni mielestä vaikeahkon elämän ainakin tähän asti ja jos sen haluaisin lopettaa, en antaisi sen olla niin helppoa. Olen aina rakastanut vettä ja uimista. Vesi on mun elementti. Sellainen mä haluaisin olla.. Sievä, hento, kaunis. Jos mä menisin pois, menisin veteen ja antaisin sen voiman kuristaa mua niin kauan, kunnes hengitykseni pysähtyisi ja antaisi mulle ikuisen rauhan. Näin mä viimeksikin yritin tehdä, en vain ollut tarpeeksi vahva lähtemään. Enkä siltikään tarpeeksi vahva elämään. Niin ainakin luulin. Tässä mä olen. Olin pohjalla. Palasina. Mä keräsin ne palat. Mä hain apua, sain lääkkeet ja muuta hoitoa. Mä hukkasin rakkaan, mut mä otin sen takaisin. Mä pääsin ylös kuilusta, mutta silti mikään ei tunnu miltään. Te sanotte, etten ole tehnyt mitään. Mitävittua. Mä oon tehny kaikkeni. Aivan kaikkeni. En välttämättä muuten olisi tässä. Tästä sairaudesta ei vaan hetkessä päästä eroon.. Mut jatkuvasti yritän elää tän kanssa. Jokatapauksessa. En nää mulle ollenkaan tulevaisuutta. En pärjää lukiossa. Ja vaikka sen pinnistelisinkin viimeisimmillä voimilla loppuun, sen jälkeen ei oo mitään. En mä uskalla, enkä mä pysty..

Vuodatus, mut tänään on ollut kyllä semihyvä päivä. Oon syöny kauniisti, lukuunottamatta paria juttuu ja ahdistuskin on pysynyt suurimmiltaosin poissa. Liikuntana letkeet kuntopyöräilyy ja kävelyy. Piti polkee viel kunnol, mut ei sit jaksanu. Laiskako. Eeiei.
Huomenna on luvassa kiva päivä, vaikka joudunkin jo kymmenen maissa heräämään. Mun tuuri on kerranki vähä myönteinen mulle! Mennään sittenkin N:n kanssa kaupungille ja shoppaillaan molemmille jotain päälle laitettavaa joulujuhliin. Ite aattelin jotain vaatimatonta, mutta ei mulla silti oo mitää. Joten säästympä maanantaiselta lintsaamiselta. No ei lintsaamiselta, mut oltais menty aamul polin jälkee myllyy hakee jotai sin joulujuhlaa, jote nyt säästyttii siltä ja ehin opon tapaamiseen ajoissa! Huh, olen jo odottanut keventämistä.

Muttanyt nukkumaan, et joskus pääee ylös.

Tie käy sumussa edelleen

Olen edelleen joka aamu epävarmempi kouluun menemisestä. Tuntuu, että väsyttää niin *************. Mut vitut siit, meen joka tapaukses.. Ainaki melkee. Pian on loma, pian on loma..
Tän hetkinen olo on ihan jees. Koulupäivä käveltiin läpi taas kerran sumussa varpaillaan, mutta tää päivä ei kauhein maholline kuitenkaa ollu. Halusin vaa olla yksin. Ja haluan vastedeski. Äh. En kokoajan. On helppo sulautuu jengiin, eikä kukaan huomaa, et sisälläni itken. Heitetää jotai muka suunnattomaa hauskaa läppää ja tekohymyy peliin tarpees. Tai sit vaa annetaa olla ja ollaan siin mahdollisimman hiljaa. Ei ketään huomaa. Mieluiten yksin. Koulussa, kotona.
Olin hetken kullan luona ja sitte iskä haki, ku tuli töist. Paska keli ja taas jouduttii lumitöihi. Onneks mönkkäri on keksitty. Mummilla käytiin ja eka kerta, ku en siel syöny yhtää mitää! Hyvä minää. Johtu kyl siit, et vaik yritti syyä karkkii huolettomast pikkase, ni kyl siit pieni ahdistus lopult synty. Ei mitään suurta siitäkään. Muute oon syöny tosiaa tänää semihyvin.
Huomenna lupautusin mennä mummin kans leipomaa. Siel tulee luultavast syötyy pikkase vaaleet leipää. Mitäs tuosta, ainaki nyt ku aattelee. Muttajuu. Sunnuntaina oon menossa osastolla tapaamani tytön luo. Ollaan nähty jonkun verran osaston jälkeen ja tolleen. Se on ollu meillä, mut mä en koskaan niillä. Mua ihan oikeesti pelottaa. En tiiä mikä mua näist osist pelottaa eniten.. Koska Turkuun meno bussil on tuttu ja sitä kautta iisi homma, mut sit ne tulee hakee mut sielt linkelt ja sit meen niille ja joudun juttelee niille ja yrittämään sönköttää jotain normaalin kuulosta.. Sitku lähen sielt, joudun menemää sielt tosiaa bussil Turkuu, eikä mul oo mitää aavistusta misä ne asuu. Paikannimen tiiän, mut suunnasta tai muustakaa en tiiä vittuukaa. Sit tulee siis se, et osaisin jäädä oikeessa kohassa pois.. Tiiän, tä on nii säälittävän kuulosta, ku vaa voi olla, mut nii se vaan on.. Jokane vaihe noist on vaikee.. Puhuminen vierail, meno vieraaseen paikkaan, bussijutskat.. Äää. Sovittu on, joten pakko mennä, mut oon hermoillu jo vähän aikaa siit ja nyt se vaa jatkuu..
Vihaan uusia paikkoja, taloja. Siihenkin on luultavat syynsä.

Ei mulla muuta tänään, väsyttää.

Poljin reilu tunnin ja vartin. Oon iha tyytyväine, mut ne pullat olis voinu jättää taas välist..
Tänään oli vaan ahdistusta ja vitutusta. Itseasiassa koko päivän oli hermo kireellä. Äiti sanos mulle aamulla, et soita sit heti, jos et jaksa olla koulus ni tuun hakee. Ja meinasin jo ensimmäisen tunnin puoltaväliä ennen astella suoraa ovest ulos ja soittaa äitille. Kuitenkin aattelin, et vittu en voi ravatuttaa sitä aina.. Eilenki sil oli vapaa ja sit se vei meijät bussil ja sit vei Akun nypittäväks ja sit haki sen ja sit tuli hakee meijät.. Ni joo. Ja huomennaki se vie mut kouluu nini. Juu. Se sano jo aamul, et voin jäädä kotiin, mut mun perfektionistipää ei anna.. Vaik kui väsyttää.. Niipal, et äitiki on jo huomannu.. Mut toivottavast huomine menee samallaitte kute tänää. Et jaksaisin mennä kouluun. Oon kyl iha semiylpee, et jaksoin tänää mennä kouluu, ku aamu suju nii huonost. Ja kans siit, et olin loppuu asti koulus, vaik flipata meinasinki. En kyl jaksais mennä huome ton, mutku en vaan anna periks.. Oon muutenki jäljes..
Ärsyttävää kuitenki, ku on jumalaton nuha ja vatta on kans vaivannu pari päivää ja mielestäni en mitään kauheen normimaitosta oo syöny/juonu.
Nyt kyl flippaan, jossen pääse nukkumaa. Huomen pitkä aamujes. Öitää!

Mitä vielä teet..

Väsymystä, fysiikkaa, maniaa, ahdistusta, revitty kalenteri, kyyneleitä, ahdistusta, verta. Siitä on mun erittäin huono päivä tehty..

Okei, hm:lt tilatut kolme villapaitaa tuli ja kivat on! Ihanaa ettei tartte jäätyy pystyy tuol.. Muutenki talvi on perseest. Iho kuivuu, huulet rohtuu, JÄÄDYN EDELLEE, VAIK ON VILLAPAITA ja astmaa sairastavana mulla on koko talven päällä nuha ja luultavasti keretään sairastamaan parikin poskiontelontulehdusta ennen kesää.. ja sen jälkeen! 

Nyt on harmittavan outo olo. Plussan kyl, et poljin kyl kuntopyörää kans tänää. Manian aiheuttamat jutut alkaa kivasti haittaamaa koulutyöskentelyy, ku vittuilen opettajil ja ns. hypin seinil tehden ittestäni pellen. Keksittyminen sillon nollas ja keskittyminen manian jälkeen nollassa, koska häpeä ja vitunmoinen ahdistus. En tajua itteeni. Kadun, et viilsin ja kadun, et ees menin kouluun.. Ylipäätään kaduttaa koko lukio enkä vaan pysty.. En pysty ees kertoo, miten paha olo mul taas on.. Tekis mieli ottaa tarvittava, mut sit huomine aamu saattaa olla vaikee ja sit pitää kertoo noil ja sit ne kyselee enkä jaksais, vaiks äitil kyl puhelin niinku teen aina päivän tapahtumist ja siit et ahdisti ja hypin seinil yms.. Petyn kerta toisensa jälkeen itteeni, ku viillän ja.... petän perheen.. Petän kaikki. Vitun paska.

Ja vasta maanantaina poli.. En ehkä jaksa odottaa.. Sanoin äitil ja se käski soittaa, mut vitut mä voi soittaa. Mitä mä siinäki pelkään?

Mitevaa vittu. Toivottavast huome menee paremmi..

Help is on the way?

Olen taas väsynyt. Aina. Hmm. Tänään tuli se lääkärinlausunto. Noi diagnoosit

F31.6 Kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekamuotoinen jakso

F40.1 Sosiaalisten tilantaiden pelko

ja jotai muut raporttii. Vähän kyl hävetti, ku siin luki, ettei osaston jälkee oo ollu viiltelyä. Miks oon niin vitun paska, etten voi kertoo? Teenhän vaan hallaa itelleni, ku jätän kertomatta.. Pelkäänks mä osastoo? Vai mitä tää on? Ei enne ollu kauhee vaikeet kertoo. Mut se saatto johtuu siit, et alust lähtie oli sellane tilanne, et se mun hoitaja ties. Emmä tiiä.. Mut hävettää kuitenki. Vittu oon paska. Syömiset ljslejfe ja ahdistus jdfljf. En osaa sanoa. Tänään kyl ahdisti iha semist.. Mut ei kuitenkaa täysin romahduttavast. Hyväniin. Ärsyttää vaa, ku polikäynti on vast maanantaina.. Täl viikol ei tuu olemaa, ku se on poies.

Nyt nii väsy, et ei voi kyl ny mitää joo moi.

Ja äänii kuuluu takaa taas

Viimepäivinä on mennyt hyvin ja on mennyt huonosti syömisten suhteen. Etenkin viikonloppuna, kun H:lla jouduin syömään mutakakkua. Oi sitä kalorimäärää. Ei sitä nyt voi joutumiseksi sanoa, mutta olis voinu olla olemattakin niillä sitä. Muttajoo mennyt on mennyt ja niistä ahdistuksista on selvitty naarmuitta. Emmä enempää jaksa viikolopusta kertoo, ku elämä vaan on nii yksitoikkosta et sillee.
Muttamutta. En saa jatkettua. Ajatukset katkeilee ja muutenki sekoilee. No kävin tänään vaa'alla ja joo paino jojoielee kivasti. on nyt hyppiny ihavituiks ja nyt se on si siin alimmas taasen.

On ollu perus olo nää pari päivää. On ollu niipal kaikkee, ettei oo taaskaa ehtiny miettii. Nukuin taas iha vituste ja siltikää tunnil keskittyminen meni överiks ja heräilin mielikuvistani pari minuutin välei ja yritin taas seuraa. Näin meni eka tunti sekä alku toisest tunnist, kunnes pukkas mania pääl. Dingding-olo teki kyl päiväst paljo siedettävämmä, vaik muut varmaa kattos vähä oudoksuen. Nojaaaa, vitun sama. Ainaki mul oli hauskaa. Kyl vähä paransi oppimisprosessin etenemist, mut vaan sen yhe tunnin, koska viiminen tunti tosiaa kuvis. Mut tiesin, et tarvittava täytyy ottaa, ko muute ei tuu läksyjenteost yhtikäs mittää. Oisin vaa keskittyny kaikkee muuhu ja lopult saanu turhan raivarin, ku ketää ei jaksa kuunnella mun turhii selityksii.
Menin koulu jälkee talouspörssii  ja kiertelin siel, kunnes löysin päästäni ajatuksen puukot. Hyllykössä olikin runsaasti kivannäkösiä puukkoja. Löysin toisen ajatuksen päästäni ja kävelin työkalujen luo. Lopulta mattoveitsien luo. Siin tsiikailin niit terii ja miettisin kaikenlaista. Ajatukset säntäili. Osta se! Osta se! - Okei ostan. Mut minkä näist? Erilaisii vaihtoehtoi oli vaik kuipal. Otin pari terää ja lähin kävelemään kassalle. Entä jos se myyjä arvaa, et teen näil jotai? Entä jos se kysyy? Ei, emmä kehtaa..
Kävelen silti ne kädessäni hyllyjen välistä.. Kuiskaan ääneen, ettei täs oo järkee. Heitän ne pois ja lähen taas kävelemään. Yritin pitää ajatukset selvinä. Lähin kävelee ja kävelin pikkase lujempaa. Jospa ajatukset selviäis. En sit jaksanukaa miettii mittää.
Kotona odottiki sit kivast läksyi ja niit tehdes tuli mietittyy, et saatana. Haluun takas peruskouluun. Vähemmä stressii, mut etenki sen takii, et siel oli mahollisuus voida huonosti.. Koko koulu ei kaatunu, vaik pohjalla olikin.. En osaa voida lukiossa pahoin. Osaan voida pahoin, mutta laitan itteni taka-alalle koulun kanssa. On raskasta, kun täytyy vaa panostaa ja jaksaa. Argh.

- Kaksoissielu

Ruokahaluttomuutta

Ahdistaa. Ahdistanu ja väsyttäny koko päivän. Tietenki tässä vaiheessa tajuan, että tarvittavatkin on olemassa. Nojaa. En haluaisi nielaista yhtään lääkettä enää. En koskaan. Vaan on pakko. En selviydy ilman. Luultavasti..? Mä haluan parantua, joten mitä turhaan jättämään pois lääkkeitään.
Ja mitäs tänään. No tänään heräsin. En päässy sängystä ylös, ku kaikki paikat oli ihan puuroo. Joka aamu se nykyää nii menee. No sitku olin kieriskelly tarpeeks sain itteni ylös. Oli heti ruoka. Otin sitä liikaa. Söin sitä n. 100g ja sanoin, että enää ei pysty. Tiesin, että se kostautuu. Ja söin suklaata.. kaksi palaa. Kudoin työnalla olevat villasukat loppuun. Nukuin. Tein hissan läksyt. Pesin Akun ja nukahdin se sylissä. Heräsin, kun se pomppas pois. Jatkoin. Sit söin mandariinin. Lähettiin mummil. Söin vähä viinirypäileit ja yhen leivän.. + joulutortunjuu. Menin maate ja nukuin. Lähettiin. Tulin kotiin ja lähdin lenkille. Olin lenkillä tunnin, tosin kävely oli välillä aika hidasta, kun purin päätäni parille kaverille puhelimessa. Tuli siinä kuitenkin reippailtuakin. Olin kotona seittemältä ja tein äikän läksyt. Sit pakkasin huomiset tavarat ja tarkistin näytösajat sun muut. Oon sellanen et tarkistan ne miljoonaan kertaan... En luota itseeni. Sit poljin kuntopyörää ja katoin ensin linnanjuhlia, kunnes tylsästyin ja jatkoin simpsonien parissa. Join vissyä, koska se oli ihanan kylmääää. Toisin ku hanasta tuleva vesi meillä.. Sitä tunnin ja si venyttelin ja jumppasin. Sit viel päälle hypin haarahyppyjä ja punnersin. Olin väsynyt. Olen väsynyt. Edelleen. Menin saunaan ja otin terän mukaan. Mulla on huono terä, en nähnyt mitään ja olin niin väsynyt etten saanut viillettyä yhtäkään kaunista viiltoa. En yhtäkään tarpeeksi syvää. Hah. Säälittävää. Olen säälittävä. Ahdisti niiin. Eikä tietenkään noilla vitun naarmutuksilla mitään ahdistusta pois saanut. EN OSAA SITÄKÄÄN. Huonohuono huono. Ja niin läskiläksi läski, ettei edes ruokaa saa alas. Mulla ei ikinä oo ollu ruuan suhtee niin kovaa ahdistusta, ettei yksinkertaisesti tee mieli mitään. Ei mitään. Kuvottaa vaan ihan kaikki. Se on hyvä, mutta huomenna sitten syödää taas nii, ettei laihduta ees jumalattomal rääkkiliikunnal viides vuodes.

Joo. Huomenna leffaan parin kaverin kanssa. Kiva nähä se painajainen merellä leffa ja kiva viettää aikaa kavereitte kans, mut mässääminen ei oo niin kivaa. Tai onha se ensi, mut sen jälkee... Ah.
No sitteh meenki H:lle yöks. Oli siinäki vitun vaikee tehtävä. Nimittäin päättää meneekö kaverille yöksi vai ei.. Haluisin vaa olla yksin. Käpertyy yksin peiton al ja itkee ittensä unee. Mut mä haluan sielullani olla mun kavereitten kans. Siks mä sit loppue lopuksi lupauduin.
Nomutta. Otin lääkkee reilu puol kymmenelt ja pitäis kaheksalt ottaa, et pääsee uneen joskus kahe tunnin pääst. Ei siitä unensaamisesta niin huoli oo, ku melatonin, mut herääminen on ikävän vaikeeta, ku lääke vaikuttaa nii vahvast viel aamul. Onneks huomen kymmenen aamu ja iskä vie mut. Jes, ees joku asia kerranki putkeen. Okei, noo nyt lopettelen, koska pitäis viel pakkaa kaikki kamat.. Joo mul on yhekski yöks vitust tavaraa, koska oon perfektionisti luonne. Mutjoojee. Öit vaa!

- Kaksoissielu

Kun mikään ei kevennä mieltä..

En oikeen tiedä mitä ajatella. Olen pikkasen sekaisin. Ehken ihan vähääkään. Olen väsynyt ja haluan äkkiä nukkumaan. Pois kaikki kamalat ajatukset..

Aamu oli vielä normaali. Palautuksetki oli. Todistus meni jotenki näii: enkku 7, ruotsi 6.., äikkä 8, psykologia 9, matikka 10. Hmm. Ihajees paitti toi ruotti.
Sit söin ja lähin sinne ehkäsyneuvolaan tai sinne mist haetaa e-pillerien reseptit ja kysellään kaikkee. No se hoitaja sit ekaks vaa kysys, et oonks soittanu niist papa-näytteen tuloksista. Äiti oli mul sanonu, et ne tulokset tulee postis, ku olin kyselly. Vastasin sit vaa nopee mitään miettimät, et eii en. Sit sielt tuli, et jooo mul on kohdunkaulassa solumuutoksia. Puolen vuoden pääst otetaa uus papa-näyte. Ömm? Hetkeks kaikki hävis ja pää hoki et "mitä.....". Kyllä mulle on opetettu, mitä meinaa, kun solussa tapahtuu muutos..
Äitiki oli ihmeissää ja sanos, ettei ois voinu kuvitellakkaa, et tän ikäsel ois jotai muutoksii..
Sehän ei nyt tarkota suoraan mitää niinku.. tiäkste? Ja mietin sitä vaa kokoajan, koska en saa mistää mitään tietoa.. En tiiä mitä tää tarkkaanottaen tarkottaa. En tiä mitä täl tilanteel saattaa tapahtuu tulevaisuudessa. En tiä..

Entiiä muuta... Entiiä. Ei vittu... En vaan tiiä.....

No sen tiän, et syömisten osalta meni sillee, et muuten söin hyvin lukuunottamat parii suklaakarkkii ja yhtä tikkaria. Sekä karkkeja, jotka loppuenlopuks yritin oksentaa ulos. Ei siitäkää mitää tullu. Nestettä vaa. Ja pyh. Oon ihan paska siinäki. Piti polkea kuntopyörää. Lyhistyin vain sohvalle. En jaksanut. Olen ihan poikki.

Väsyttää. Haluan pois. Kyllä mä tuurini tunnen. Vittu.

Hoitoneuvottelu ja samaa vanhaa paskaa

Hoitoneuvottelu oli tapansa mukaan raskas.. Itkin vuolaita kyyneleitä, kun kerroin suhteestani, jota haluan jaksaa kantaa ja pitää pystyssä, mutten tahdo jaksaa kävellä edes omin jaloin. Kukaan siellä ei tuntunut ymmärtävän. Ainiin kyse onkin aikuisista, joten ei ihmekään. Heillä on jostakin kumman syystä huono asennoituminen tämän ikäisten suhteista. "Ei nuoret voi rakastaa." "Nuorten suhteet on ja menee." - Joo ehkä joidenkin, mut vittu mitä ne tietää meijän tunteista.

Lisäksi ne vaan jauhavat kuinka paljon olen kehittynyt ja päläpälä ja niin olenkin varmasti kehittynyt valehtelussa. En ole kertonut vieläkään nykyisistä viiltelyistäni. Edes äiti ei niistä sanonut, vaikka tiesi puheeni valheeksi. Toivoin, että se olisi sanonut jotain.. Kertonut. En itse pysty.. Olin kuivilla viiltelystä lähes koko kesän. Ja ne luulee, etten ole viillellyt pitkään aikaan. Juu. Niihä se menee. Mä meinasin alkaa huutaa, et lakatkaa toi kehuminen, koska mikään ei ole hyvin. Uskottelen vaan niin. Yritin sanoa takapakista. Tai sanoinkin. Kaikki ne vaan tuijoitti. Ei ne ottanu tosissaa. Ne vaan aina palaa perfektionismiin. Ja mielialanvaihteluihin. Ja että pitäisi opolle mennä puhumaan. Ja että kouluani kevennettäisi. Koulukoulukoulu. "Ehkä se vaan johtuu siitä, että viime vuonna meni tähän aikaan huonosti, niin pelkäät sitä!" - Joo siis todellakin. Ja joo. Pelkään mä. Myönnän. Mut ei mulla viime vuonna ollu tällästä. Ei lähellekkään. Ei ainakaan näin pahana. Vähä joo. Mut sillon sentää joku kiinnosti ja jostai sai mielihyvää. Nyt ei kiinnosta seksi, ei kaverit, ei edes oma poikaystävä.. Ei laulata eikä innosta järin tää bloggaaminenkaan. Ei innosta ede noi joululahjat.. Siis niiden paketointi. Olen aina rakastanut lahjojen antamista. Nyt vaan aiheuttaa ahdistusta kuluttaa rahaa lahjoihi.. Ennen oli halvempaa.. Tai en tiiä.. Ehkä luulen vaa. Rakastan kaverei, rakastan kaikkee, nyt vaan ei tunnu siltä .. Ei tunnu miltään.

Olen aika hukassa. On hassua se, että aina olen halunnut olla ihmisten seurassa enkä yksin. Ja nyt se on muuttunut päinvastoin.. Haluan olla yksin. Haluaisin olla yksin. Haluaisin viettää yksin öitä, jolloin vain itkisin ja viiltäisin. Joku musta haluaa sitä. En pysty olemaan okei ja hymyilemään. Pystyn vain itkemään..

Lääkäri käski tosiaan mennä puhumaan opolle ja nyt laitoin sille viestin. Pitäs jostain keventämisest keskustella, koska en tuu selviimään. Muuta hoitoneuvottelussa ei pahemmin puhuttu. Ei mitään uutta. Lääkkeet edelleen samat, koska taaksepäin menon takia ei voitu toista lääkettä laittaa alemmas, vaikka piti tai pitäisi. Seroquel prolong 300mg ja lamictal 100mg. Okei mitenvaan. Ja sitten lääkäri sano, että saa lausunnon postiin huomenna. Sitten pitäisi varata sossutoimistoon aika, jossa katotaan joku opiskelusuunnitelma. Joku nuoren kuntoutustuki juttu edellyttää ne. Mutjoo.. Ei täs mitään muuta. Yritän päästä nukkumaan ja yli vaatekriisistä. Huomenna siis joku itsenäisyyspäivän juhla. Noh.. Meen ehkä perushepenissä, ku mikään muu ei sovi mun päälle.. Meinasin laittaa hameen mikä lähtee vähä ylempää valkosen pitkähihasen kaa, mut vitut. Läskit vaan pursuu ja tursuuu. Ahnam. Vihaan itteeni.

Kun mikään ei tunnu miltään..

.. Eikä mikään tai kukaan korvaa ystävää.
Paska fiilis ja turha olo. Päivä menny ohi vaa vilahduksessa. Kylmä on. Mitäs tässä. Voi kun tietäisinkin. En vaan ymmärrä mikä mun on. Koulussa en kykene keskittymään yhtään ja se alkaa ahdistamaan. Pidättelen kyyneleitä ahdistuspäissäni yrittäen ymmärtää opettajan puheita. En ymmärrä. Päivät kuluu samalla kaavalla kuin unessa lipuen. Tänään olin väsynyt vaikken ollutkaan väsynyt. Nukuttua tuli reilut 11 tuntia ja silti. Silti mikään ei kiinnostanut. Ei poikaystävän seura, ei kavereiden seura. Ei yksinäisyys. Ei mikään. Rakastan kultaani ja rakastan kavereitani. Mut oikeesti.. Ei vaan jaksa innostaa.. Koulusta kun kotiin pääsin aloin sitten läksyjä tekemään. Niitä tein sitten lähes seittemään.. En pysty keskittymään tunneilla, joten kotiin jää iso homma. Fysiikan läksyjä tein vähäsen kyllä, mutta lopulta luovutin.
En saa olostani irti mitään muuta kuin sen, ettei mikään kiinnosta eikä mistään saa mielihyvää. Yleensä saan kiinni edes jotenkin syistä.. Mutta nyt en keksi kuin koulun ja stressin. Mikä olisi vinossa. Kaikkihan on hyvin. Eiks olekin? Joulu tulee. Ei oo kokeita enää tänä vuonna. Torstai on vapaa. Joululomakin lähestyy.
Mikä on vikana, mikä on huonosti?

Painoani en kyllä saa putoamaan, kun ei kiinnosta liikkuakaan. Tänään poljin kyllä, mutta polkeminen oli hidasta ja lopetinkin kesken ja menin syömään. Olen syönyt liikaa, mutta mua ei jaksa kiinnostaa. Mua ei kiinnosta. Mä en välitä enkä jaksa. Ei laihtuminen mun sairautta eikä masentuneisuutta eikä ahdistusta eikä huonoa oloa eikä väsymystä eikä sosiaalisten tilanteiden pelkoa vie pois! Ei se saa mua onnelliseksi..
Mua ei kiinnosta enkä jaksa välittää.. Ei se laihduttaminen eikä edes ne onnistumisen tunteet mulle tuo mielihyvää.. Tai voisha ne tuodaki, mut emmä jaksa yrittää.. Pakko jaksaa ja toivon, et jaksanki viel pitää yllä tätä prosessii, koska en halu olla tälläne. Mut kaikkist eniten tahtoisin parantuu.. Tai oppii elää näitten kanssa.. Tai jotai.. Pärjää lukios.. En tiiä pärjäänks tällee. En jaksa, enkä ehi joka päivä opetella koton jokasen tuntien asioita..
Nyt vaan haluisin jotai vitu järkee tähä.. Koska mä en jaksa kävellä silmät ummes joka päivä. En jaksa sitä ettei mikää innosta eikä jaksa innostaa.
Okei. Nyt mä meen ylös vähä syömää ja sit nukkuu jes. Tuntuu ku ois suos koko päivän rämpiny.

- Kaksoissielu

Vaikeeta on kantaa edes itseään

Mulle taitaa nuha iskeä. Nojoo, oltiin tänään poikaystäväni kanssa mummilla kolaamassa piha. Ensin kolasin ja sit otin lapion ja aloin pistäää sitä lunta syrjään. Sen jälkeen olinkin ihan puhki enkä sitte saanukkaa kunnolla henkeä. Astma, i love you. Nomut äiti tuli melkee heti ja otin tota tarvittaes otettavaa lääket ni olo parantuki sit pia. Siit se si varmaa lähti. Siis nuhanen olo. Hmm.No mut olin ylpee, ku jaksoin jottaa tehä. En oo vähään aikaan jaksanu pal mittää. Väsyttää vaaaan. Ja kun olen väsynyt, olen vitullinen. Riideltiin ja riideltiin vaan.. Oon ihan epäonnistunu tyttöystävänä. En halua liioitella, emmä kai ihan kokonaan.. Mut siltä tuntu, ku taas olin epäreilu ja aloin taas purkaa kaikkee sen päälle. Ei se ansaitsis ja silti puhuin sil vaa et pitäs lopettaa tupakointi ja yrittää unohtaa menneet eikä aina alistuu.. Olin vaa nii väsyny.. Oon vaa nii väsyny, et tuntuu älyttömän vaikeelta pitää suhdetta pystyssä.. Ja tuntuu pahalta.. Sen jälkee vaa tekee mieli tappaa ittensä, ko on nii älyttömän paska. ÄÄÄ. Silti vaan muistan sen sanat.. "Jos en polttais, mul ois paljon vaikeempaa." Ok. Entiiä sillee kyl. Mut silti alko itkettää. Kivaku jollai auttaa joku .. Toisil ku ei tunnu auttavan mikää.. Joo oonha mä vähä aikaa polttanu ja kännissä. Välil vitutuksee. Mut se ei auta.. Ei vaan auta. Ei se helpota mun oloo yhtää. Eikä mikää muukaan. Silloku yks päivä täl viikol ahdistus oli järjetön.. Poltin tosiaa. Ei mitää.. Yritin puhuu parhaalle ystävälle.. Tai ainaki entiselle.. Mut ei. Se ei sanonu mitää. Kerto vaa omat kriisinsä jätkänsä kans. Kyl mä ymmärrän.. Mut miksei se voinu lohduttaa, kysyy lisää.. yms. JOTAIN. Tekis jotain.. Yrittäis ees. Muutenki kaikki kaverit on vaa häviimäs. Tunnen itteni vitun orvoks koulus, jos T ei oo siel. Oikeestaa ketää muut ei edes kiinnosta olla munkans. Joo, on mul kaverei. Mut et.. Koulus meen porukast toiseen. Voin olla tonkans. Ja ton. Tos porukas. Mut kukaa ei tuu mun luo ja oo munkans useinkaan.. Ja en vaa kauheest jaksa lykkäytyy jonnekki porukkaa ja esittää, et "on kiva, et ootte mun kaverei ja kiva et haluutte olla munkans". Oikeesti. Mieluummi oon yksin. Ja sillee nykyää usein teenki.. Jos ei mua kaivata, ni ihan vitun sama. Onneks nyt tänää pia tulee A meil! Kerranki hyvää seuraa ja vanhoja muistoi seuraten otetaan parit iha sivistyneesti, vaik niis muistois se ei välttämät menny nii. ;) Mutjoo, ihanaa viettää jonkun ihanan kamulin kans iltaa! Ties mitä kaikkee tulee taas kuultuu ja kerrottuu.  Ehkä mun pitää hyväksyy tää, et joitai ehkä kiinnostaa, joitai ei. Kyl mä yksin voin olla. Tai noitten parin valitun.
Painosta en taaskaa puhu kyl mittäään. Tänää ku taas tulee sitä alkoholii otettuu ni .. Mut kyl pari ny voi ottaa. Ei se meit pahaks muuta!
Tuli vähä parempi mieli, ku tajus, et tänää vois tullakki iha kivvoo! Mut samal kirjottaes tajusin, et T ei oo vieläkää vastannu, ku kysyin facebookis, et miksei se ollu perjantaina koulus. Ei se oo ollu facebookis.. Huoli vaan.. Alkuviikostaki meinasin jo alkaa pelkää jotai, mut äääh. Kaikki on okei, ihan varmasti on!

- Kaksoissielu

Taistelen itseni kanssa kokoajan käsirysy päällä

Tää päivä on menny ihan siedettäväst. Sillee, et jaksoin päivän suhtkoht hyvin. Ok. Fysiikka. Se on jotain nii hirveet, etten edes pysty siin tunnin aikan muutaku panikoimaan. Ahdistaa ja ahdistaa ja ahdistaa. En ymmärrä miten joku opettaja voi olla niin vammanen enkä ymmärrä miksen osaa edes vittu näit ekoi juttuui.. Paniikki. Ahdistus. Ja tosiaa on varmaa ollu kolme fysiika tuntii.. Aaah. Vittuilen vaa sil opettajal ja pahint pelkään, et tää huonontunu olo tekee tän. Alan taas vittuilee opettajil. Tein sitä myös kemian tunnilla.. Aaah. On kiva olla perseest ihmisii kohtaa, jotka ei sitä ansaitse. Mutku ärsyttäää. Ärsyttää todelllla! Ja jos tää liittyy tähän olojuttuun, ni hemmetti se pahenee vaa kokoaja. Ysil enku opettajan kiusaamine johti tekemisii ton muka-niin-ammattimaisen kuraattorin kans. Nou tänks.

Muttajoo. Mitäs muuta.. Syömisetjoo. Mielestäni menee kohtuu hyvi tai en tiä. On vaa taas nii helvetist muit ongelmii, ni helpost tulee muit tavottei työnnettyy syrjään.. Ensinnäkäää toi takkapaska.. Joo oli kiva kuulla, et takas oli vika ja et takka oli tehty vääri ymsyms. Mut siin o se toinenki puoli. Vakuutus ei korvaa sitä siin tapaukses. Lisäks se muurattiin kuitittomast. JOTEN. Haistakaa vittu koko vitun vakuutusyhtiö paska. Huome sielt tulee kuitenki joku arvioimaa. Ainii yks huono puoli viel. Sit koko takka pitää pistää uusiks. Nice. Ainii ne syömiset. Taaskaa en oo syöny mittää kunnoruokaa. Koulus porkkanaraastet ja näkkärin. Mut kannattais ehkä alkaa syömää sitä kunno ruokaa meinaa koulun jälkee vetäsin naamaan viis leipää .. 

Okei, mut pyöräilin tunnin kuntopyörää ja jumppasin. Lisäks vähä aikaa sit kävin puntaril ja oon semityytyväine, et paino on pysyny kohtuurajois, vaik viimeviikollaki mässättii niii et. Itseasias se on laskenu. Mut ilmottelen myöhemmi lisssäää! Nyt ois tavoitteen päästä nukkumaa, ku huome täytyis taas nousta normist varttivail seittemä, vaik on kymmenen aamu.. No siel mä sit istun koulus täysin turhaa. Mut ei se nii välii, koska on kuitenki perjantai ja thank god saa nukkua!! Oon kyl miettiny, et muuttasin blogin nimen vähä paremmaks. Taisiis. Et olis enemmä sen kuulone, et yritän nousta ylös täält enkä tottuu elämään roukkuen jossai heikos oksas vartoen millon putoo lisää. Oon kuitenki viimeaikoin ajatellu, et ehkä toi blogin otsikko alkaa pikkuhiljaa taas kuvata mun elämää. Alunperinhä tein tän blogin vaa siks, et purkaisin huonoi ja henkilökohtasempii asioi tääl ja sillasii normaalintapasii toisessa blogissani. Siksi tuollainen nimi. Mut entiiä enää.. Viimevuonnaki muistan nää ajat.. ja viel paremmin viimevuoden loppuvuoden tapahtumat.. Okok, ei mennä niipitkäl muistelee.. Tulee muuten itku. Hmm. Mitäs täs muuta. 

- Kaksoissielu

Kylmä suihku ei piristäny..

En kirjoita kauheasti. Päivitän vaan. Huono päivä. Erittäin huono päivä ihan aamusta alkaen. En jaksaisi kommunikoida, en kuunnella, en tehdä mitään. Haluaisin olla yksin, yksin, YKSIN. Tai sitten puhua jollekkin olostani.. Mutten normaaleista asioista. Koko päivän kävelin sumussa varpaillani. En muista paljoa mitään. Ei kiinnosta. Päivä strarttasi jumalattomalla ahdistuksella, väsymyksellä ja epätoivolla. Ja sitä sitten yritin itsekseni kestää. Välillä vessassa itkien. Välillä miettien, soittaisinko äitille, etten pysty koulussa olemaan. Kestin silti.. Kun ahdistus laantui, voimat olivatkin ihan loppu.. Heikko ruumis, heikko mieli.
Koulun jälkee polille ja siel selitin tätä. Kun menin sinne ahdistus ei järin kovaa ollut enää, mutta puhuessa se taas tuli.. Senkin vedin läpi ja myllyyn pitiki sit mennä. Siel si joululahjoi sunmuuta. Subissa käytiin syömässä, mutta kokopäivänä en mitään "oikeata" ruokaa ole syönyt. Joten syömiset on alkanut mennä hyvin. Tultiin myllystä vasta niin myöhään, että en ehtinyt liikkumaan vaan aika meni läksyihin.
Nyt ajattelin mennä syömään viel jotaa pient ja sitte nukkumaaaan.

- Kaksoissielu

Alkoholia, itkua sekä ahdistusta ja rikkinäinen takka; vittujee

Voi helvetti sanonpa taas. Oli tosiaa ....... pippalot.
Mut viikonloppu alko kivast ja porukat kävi naapuris saunomas. Mentii sit myöhää kullan kans koiran kans kävelee ja juteltii kaikenmaailman epäkohdat yms. Lauantainaki päivä alko hyvi ja valmistautumine sujus ilman stresssii. Porukat sit tosiaa lähti ja käskivät pitää talon kunnos. Eka oli vaa pari tyyppii, mut lopuks sitä sit ilmestys pikkuhiljaa ja jokune uus tuttavuuskin. Ilta lähti käyntii hyvi, mut äkkiäkös siel jo puhuttiinki asioist, jotka alko ahistamaa nii saatanaks. Esimerkiks uusvuos. Viime uusvuos ja tänä uusvuos ja edellinen.. Vessaaa sit vaa juoksin yrittämää itkuu väkertää. Miettimää terän esilleottoo, mut onneks ystäväiseni tuli ja siinä sitte puhuttii. Tuli pare olo sit siin. Sit vaa pileet jatkus ja juotavaa men. Ja tupakkaa men.. Ei kans oo maailman mahtavia aineita kummatkaan. Sietäis lopettaa simmone. Jossaa vaihees sit alko ahdistamaa sipsit ja paskat ja ryntäsin sit alas ja oksentamaa. Sitäkää tosiaa ei ollu järkevää tehä. Siel sit olin taas ahdistuspäissäni ja meinasin jo yrittää jottai tehä. Mietin polisairaanhoitajan sanoi, et siedä ahdistusta, se menee ohi.. Onneks illasta selvittiin ilma mitää itsensä vahingoittamista. Mut ette kyl vittu usko mitä oikeesti tapahtu.. Kahen aikaa yöl mun kulta sit jostaa syyst päätti pyrkii meijän takan päälle. Otti sielt ylhäält kii ja PUM. Joo. Meijän takka tosiaa sortu. Kulta siel tiiliskivie al makaamas ja muut täysin shokissa vieres. Alettii sit pahimma shokin laannuttuuu kantamaa niitä tiiliskiviä ja muit ulos. Siel meni pari iittalakoristepaskaa ja muuta, mut pahint on se.. Et laminaatti.. Siin on mukavan näköset lommot. Se koko takka saatetaa joutuu uusimaa. Helpoimmal päästää jos se saadaa pinnotettuu tai jotai tommost. Mutjoo.. Se lattia. Se koko helvetin yläkerran lattia joudutaa purkaa ja laittaa uusiksi..
Olin koko yön itkune enkä pystyny nukkuu. Ahdisti ajatus, et aamul joudun soittaa porukoil "Meijä takka sortus.." Lopult otin tarvittavaa viel aamullaki. Itkin ja itkin, enkä millää päässy siit yli, et taas petin mun perhee.. Taas teen lisää harmii. Mä saan VAIN pahaa aikaan, en vittu mitään muuta. En vaan osaa.. Olis se pitäny arvata.. Mut olipa helvetin ennalta-arvattavaa. Et vittu takka sortuu ku joku ottaa siitä tukea.. Ei oo kauhee normaalii hei. Olis nyt vähä jotai .. muuta tapahtunu. Tosiaa, vaik rakas sinne alle jäiki, ni selvittii paril mustelmal ja haaverilla. Siin ois voinu käydä jollekki äärettömän pahasti, jos ois siin alla ollu.. Oon ihan vitun väsyny. Mun maha on sattunu pitkin päivää ja on heikottanu ja ollu paha olo. Sitä se viina tekee.. Vaik join puoliks kaljaa ja si kans smirree ja lonkkuu. Ja sit kans mitäsattuu. Mutjuu. En ottanu iltalääket, ni vältyin varmaa sentakii jumalattomalta oksentamiselta. Oon vaa silti maannu koko päivän. Vähän nukkunu, vähän kattonu teeveet. Porukat suhtautu tähän kyl tosi hyvin. Sanos vaa, et turha sitä nyt enää murehtii. Tapahtunu mikä tapahtunu. Kesäl vissii sit uudistetaa. Ei sitä nyt oikee vaa pysty.
Nomut krapulaisel taas kelpaa , mikä vaa ja äiti lähti sit pizzaa hakee. Ihansama. Oon nii väsyny, eikä mun tarvii tehä mitää. Nyt rentoudutaa ja pia otetaa taas niskasta kiinni. Tosiaa meil ei vähäään aikaan bileitä tuu olemaan ja hyvä niin. Vältyn turhilta kaloreilta ja ahdistuksilta. Joskus sit taas. Mut ei nyt. Ei tosiaa.
Nyt on vaa aika, ku meen syömää jotain pientä iltapalaa ja sit nukkumaan. Aah. Vihdoinkin. Rättipoikki.
Onneks huomenna pitkä aamu. Alkaa siis uus jakso ja uudet aineet. Oon paineis hissast, kemiast ja fysiikast, sekä siitä miten ikinä tiiän millo alkaa mikäki tunti ja millo pitää syömää mennä, ku noi järjestelmät on vitun perseestä. Mut nyt on ainaki enemmä vaparei. Kolme pitkää aamuu ja kaks lyhyttä päivä ja sit viel jossaa välis hyppyi. Jooomutjooo. Vihdoin koeviikko ohi. Voi vihdoin hengittää. Seuraaval viikol alkaa siis taas panostus! Mut nytte vittu oikeesti. Heihei ja hyväää yötä iltaa mitä vain !

- Kaksoissielu

Mietin asioita aivan liikaa. Pitäisi vain olla ajattelematta. En ole liikkunut taaskaan. En jaksa. Olen väsynyt henkisesti ja fyysisesti. En halua olla. Viillot pahenee kerta toisensa jälkeen.. Noikin on jo tulehtuneet.. Jotenkin ärsyttää.. En halua.. Haluun vaan normaalin elämän. Muttei se onnistu.. Juuri tänään tuli eläkelaitokselta kirje, jossa kerrottiin, et koska olikse 700e katto on alle vuodessa rikkoutunut, niin vuoden loppuun kaikki lääkkeet mitkä reseptillä ostan on 1,50e. No. Eipä kauheesti helpota, ku reseptit on kaikki just haettu. Tuskin auttaa. Tarvittavista vois kyl pyytää reseptin ni sais halval, vaik niit ny on vähä viel. Ja ainiii noi e-pillerit kans. Mutjuu.. Kiva saldo mulla. Mut nii.. Enite on mietityttäny, et mihin tää sit voikaa taas johtaa.. Muistan, ku aloin voimaa pahoin viimeks. Samoihin aikoihin ku nyt.. Ja sit se aina vaan pahentu. Ja sama ko ny. Kukaan ei oikeen ymmärrä. Eiks pitäis vähä ennakoida..?  Nomutjaa.. Oon yrittäny itekki vähä säädellä oloja ja kestäää ahdistusta. Ja siihe se sit jääki.. Äiti painotti, et mun pitäs kertoo huomen polilla tekemisistäni, mut.. Emmä tiä. En haluais joutuu kiusallisee tilanteesee. En jaksais hävetä..
Mut nyt en sit pariin päivään kirjota, ku huome Nikke meil ja lauantain pailataan. Tosin pienel porukal, mut kumminki !

Heippa vaa..

En jaksais tätä uudestaan

Ääääh. Mun tekis mieli huutaa. Mul on huomenna ruotsin koe. Jossain vaiheessa, kun taas olin puol kahest vähä reilu kolmee yksin koto. Ni alko ahdistaa suunnattomast kaikki. Menin peilin eteen ja pää hoki, miten häviäjä mä oon. Ja niin mä olenkin. Vittu häviäjä. Luuseri. Oon liian läski. Nii läski, etten jaksa enää tehä mitää ja vaan syön. Koeviikol en oo pystyny polkee kertaakaa. Voi helvetti. Ja syön. Syön. Karkkii ja kanakori ja karkkii ja leipää ja ruokaa kaikkee mahollistaaa. Miten oon näin huono. Alkaa aina ahdistaa ja sit tekee mieli syödä. Ja suruunki. Aina syön. Ja lauantaina taas alkoholia.. ARGH. Miten oikeesti vaa voiki olla näi paskapaskapaska. On nii paha olo, et tekis taas mieli mennä syömää. Leipää. Leipää. EIVITTUUU.

Ja sit vaa yritin itkee, mutten pystyny. Ei tullu kyyneleet, vaik naama oli epätoivosen rutussa, valmis itkemään. Ja ensi aattelin, et EI, sä et viillä. Sit luin taas. Vitun läski paska, joka ei osaa ee lukee kokeisiin. Yritin itkee taas, mut en vaaan pystynyt.. En pystyny.. Kaivoin terän esille ja menin vessaan nojaamaan lavuaariin. Ja mä viilsin. Rakastan sitä kipua. Yritin itkee taas.. Ei.. Ei.. Viilsin lisää. Halusin lisää ja syvemmälle.. Veri valuu ja olo helpottuu. Sit alkaa paniikki ja et miks tein näin ja eivittu taas.. Yhel haavas iho vähän levis, mut juoksin sit hakee sidetarpeit ja löysin perhosteippii, jol saa haavan kiinni sillee. Päätin laittaa sellasen, et saisin mahollisimman pienen arven... Sit sidoin käden ja jatkoin lukemista. Nyt se oli helpompaa. Oli helpompaa keskittyy, ku sai vähän ahdistusta purettuu.. Mutvittu.. Täst tää taas lähtee. Hemmetti. En halu et se menee näin, en halu.. Ahdistaaa.

Vittujenvittu.

Vittujoo. Ei oo taas yhtää miettiny syömist tai liikkumist, koska psykan koe huomenna.. Pakko pärjää. Stressi on vaa niin kovaa. Oon vaa ärtyilly kaikil, koska en vaan pysty elämään stressin kanssa normaalisti. Hävettää olla näin persläpi, mutku en vaan osaaaa. Enosaaenosaaenosaaaa. Lisäks oon puhunu erään kaverini kanssa ny täs vähä aikaa vähä enemmän ja voi jestas mikä huoli siitäki.. En oikeest  ymmärrä miksen vaa pysty auttamaan ihmisiä. Olen vaan idiootti, en muuta. Ihanaa olla muutenki tälläne valittava paska. Mutku ois vaa parempi vetää ranteet auki, ni helpottuis jotenki elämä. Ei tietenkää kauaks aikaa, mut sentää ees vähä.. Ei. Ei oo millään tasolla järkevää... Mutku missää ei mitenkään oo mitää järkeä. Sain liikunna opettajaltaki just viestin, et pitäs se liikunnan kurssi suorittaa loppuu.. Hittoku. Joo. Kakkos kurssi on siis nelosjaksossa ja arvaa kenel lukujärjestys sillon, on aivan täysi. Ettäjee. Jouluki tulee. Suklaat tulee. Lihotaa taas lissää jee. Ja lahjoiki täytyis hommaa.. En tiä mitä kellekki ja sit en tiiä mitää. On taas ylitsepääsemätön olo ja halu viiltäävittuviiltää. Mut en voi. En vaan voi. Koska äiti ja koska iskä ja koska KUITENKI JÄISIN TAAS KIIINNI. Ja nii. Äiti sano, et kertoo polille näist viiltelyist. Miksi. Ei niitte tartte tietää. Perkeeeele. 

Ok mo.