Päivät ne vain tulee

Hohhoijaa. Olen tässä ehtinyt käydä jo koiranäyttelyissä, olla kipeänä ja ottaa rennosti. Kulta tuli kipeäksi yllättäen ja minä sitten samalla. Eilen oli kuumetta pitkästä aikaa, jopa 38,2 astetta. Se on mulla hyvin paljon. Tänään on ollut parempi olo, burana auttaa.

Eilen oltiin koiramme ekoissa virallisissa näyttelyissä ja saihan se arvosanaksi erittäin hyvän. Tosin se hävisi toiselle koiralle. Ei se mitään, koska kansainväliset näyttelyt ja norjalainen tuomari. Se on hyvä suoritus ensimmäisissä kisoissa. Se myös oksensi kehään.. Ei se mitään.

Millainen vointi on? Hyvä kysymys. Henkisesti olen aikast väsynyt lukion suhteen ja mieleni tekisi luovuttaa. Kuntoutusraha on hyvä tsemppi. Nyt en vain jaksa. En jaksa tehdä läksyjä. En jaksa käydä koulua. En jaksa välittää. Laihdutus on paljon mukavampaa. Olen päässyt jo alle 53 pysyvästi ja syömisten vähentäminen onnistuu hyvin. Onneksi uusi lääke ei vaikuta painoon.

Vatsa on kipeä, enkä yhtään tiedä mikä siinä on. Oksensin tuossa yksi päivä ja sillatti, mutta kuitenkin. Tulipas könkkö teksti.. Ei mulle mitään ihmeellistä kuulu. Arkea, arkea.

Kun mikään ei tunnu miltään, eikä kipukaan korvaa ystävää

Entiedä mitä kirjoittaisin. Pinnalla on ystäväasiat. Kun tuntuu, ettei ketään oikeasti kiinnosta olla munkanssa. Vapaa-ajalla. Taino muutenkaan. Koulussa vaan ängen johonkin porukkaan ja väitän, et on kivaa. Okei. On kivaa, mut sitku lähet yksin koulust eikä kukaan odota sua. Ketään ei muista sua. Pitää vaan änkee porukkaan tai huutaa perään.

Ilman masennusta ja ahdistusta mikään ei tunnu miltään. Kullan kanssa kyllä. Se haluaa olla mun kanssa. Muuten olen yksin. Yksin. Yksin. Yksin. Kurjaa. Suruttaa. Kauheasti. Kukaan hädintuskin edes kysy miten mulla menee. Sitten kun mulla on pippalot. Kaikki haluaa tulla. Mutta vain, koska on paikka, jossa ryypätä. Jes. Onhan se kiva, että kavereita tulee, mutta ne puolitutut. Tai en tiiä. Onhan se kivaa.

Ääh.. Onneksi kaveri tulee käymään kahvilla. Ei tarvitte olla yksin. Yksin on paha olla.

Masennun masentumistani

Mua ahistaa ja pelottaa, että se jättää kertomatta mulle.

Että se ajattelee vain: "ei se kuitenkaan saa tietää."

And I hate how much I love you. Because..

Tää on niille joil on paha olla

Hei taas. Kirjoitteleminen on jäänyt, kun ei ole ollut kirjoitettavaa. Pari päivää ahdisti tosi paljon ja nyt eilisestä lähtien on ahdistanut vähemmän. Koeviikko meni kokonaan päin vittua ja kutosia pukkasi. Matikka laskee paljon, koska kympistä kutoseen. Psyka laski kasista kutoseen. Muita kokeita en ole saanut vielä, mutta just kohta palautukset. Äikästä saan suoritukseen ainakin seiskan, sen sain kuulla. Psykastakin saan seiskan. Jes. Vaikken ole edes viitannut tunnilla, mutta se kai säälii mua, koska tää tyhmä sairaus. Enkä haluu mitään säälipisteitä. Ihan vammaista. Haluun numerot oman osaamiseni mukaan. En säälin mukaan.

Sain ruotsin luetunymmärtämisestä nelosen. Vittu. Pääsin silti läpi, onneksi. Äikästä tuli kasi, mutta kirjallisuusesseetä en ollut kuulemma tajunnut ollenkaan. Matikan kutonen masensi. Kaikki laskee kokoajan. Keskittyminen on vaikeaa ja vittu.. On koululääkäri justpiankoht ja joudun varmaan ottamaan paidan pois. Se näkee mun arvet. Helvetti. En tykkäää. Mitä se multa kyselee, kun mulla on jo kaikki tuet ja muut. Nään vaan painoni. Hyi. En voi käydä ennen syömässä, siksi ostin nektariinin ja pari pilttiä. Voin syödä myöhemmin ne. Tai ainakin nektariinin. Se on kyllä hyväää.

Fysioterapeutti jauhaa kokoajan lihaksista. Olen jo ymmärtänyt, että lihakset täytyy saada vahvistumaan, ei tartte sanoo joka kerta kymmentä kertaa.

---------

Eilen oli tosiaan lääkäri ja luulin kokoajan, että se on ihan pieni vamma. Mut ei sitten pakosta. Joku eturistisiteiden liittymäkohdan murtuma. Se on ja on kuulemma liian löysä vieläkin. Siksi pitää mennä polviin erikoistuneelle lääkärille katsomaan tarvitseeko sille tehdä jotain. Vähän huolestuttaa, kun se menee kokoajan pahemmaksi. 29. päivä lääkäri. Toivottavasti on jo silloin parantunut. 

Syysloma tosiaan alkoi ja taksvärkkinä en tehnyt mittään. Vielä. Menen mummille keskiviikkona leipomaan. Olen kovin väsynyt ollut. Entiedä mikä siinä oikein on, mutta väsynyt olen kuitenkin. Alkoholia, kun pikkusenkin ottaa, nukuttaa hemmetisti.

Nyt lähden tästä pikkuhiljaa kaverille kuvailemaan, heipsan !

Kun pelkää kaikkea

Huhhuh. Eilisestä selvitty. Oli ilmeisesti migreeni ja samalla kaverin synttärit. Voitte kuvitella millaista se oli. Jossain vaiheessa vissiinkin pyörryin, jossain vaiheessa oksensin, jossain vaiheessa nukuin ja jossain vaiheessa olin kauhean päänsäryn kourissa. Järkyttävää. Olihan siellä muuten kivaa! Eilen oltiin myös koulun kanssa kirjamessuilla ja huhhuh, et jalka jomotti. Nyt sain onneksi polvituen, niin voin sillä kävellä pitkiä matkoja.

Mua ahdistaa kauheasti kaikki. Siis ihan kaikki. Eniten se järkyttävä onnettomuuskammo. Isot traumat sain, koska nykyään autossa olen kokoajan valppaana ja skootterilla ajamista vältän. Hirveää. Ihan jäätävää. Miksi minä.. En olisi tarvinnut enempää pelkotiloja. Lisäksi ahdistaa huumeet, haukkumasanat, mun hyväntahtoisuus. Kaikki. Kaikki asiat ahdistaa. Kun joku sanoo "pää sekaisin", "pilvi", "jumitus", mitävaan siihen liittyvää, että tiedän sen liittyvän jotenkin aineisiin, jäätävä ahdistus hiipii takaraivooni. En tiedä mikä siinä niin ahdistaa.. Onneksi tänään saan puhua tästä ystävälleni. En meinaan jaksa kokoajan kultaa rasittaa tälläisillä turhanpäiväisellä ahdistuspelkotiloilla. Voi kumpa voisin suhtautua näihin kaikkiin rennosti.....

Väsyttää ja niskat ovat ihan jumissa. Nyt teen jotain muutakun istun koneella.