Tää ystäväasia todellakin kaivertaa mua. Miksi vitussa mut aina feidataan? Ai mitenniin. No sitenniin, että taas eräs, jota jo olin pitänyt hyvänä ystäväehdokkaana, ilmotti olevansa menos muualle, vaikka oltiin sovittu. Olin suunnitellut kaikki valmiiksi, tilasin kynsitipit juuri sitä henkilöä varten ja olin jopa viemässä ruusua. Ei se olis ees ilmottanu siitä, jos en ois kysyny. Kiva. Erittäin kiva. Mua alkaa pikkuhiljaa ärsyttää tälläset ihmiset. Oikeastaan vittu kaikki ihmiset kohta. En jaksa tälläistä kohtelua, kun mielestäni yritän ystäväsuhteissa aivan kaikkeni. Ehken ole siinäkään tarpeeksi hyvä..
Mitä mun pitää tehdä, että saisin oikean ystävän..? Mihin mun pitää mennä. Mitävittua nyt. On taas mennyt hetken tosi hyvin, mutta taas tuntuu, että alamäki on alkamassa. Koulu menee metsään ja samoin nuo hemmetin ystäväsuhteet. Ei multa kavereita puutu, ei. Mutta se ei ole homman nimi. Homman nimi on se, että tarvitsen jonkun joka kysyy mitä mulle kuuluu, auttaa ja tukee.. Kaverit vaan leijuu ympärillä. Joskus puhutaan, joskus vaan kävellään ohi. Ollaan parhaita ystäviä, mutta vain silloin, kun ketään muuta ei ole lähettyvillä.
Mä olen se, joka lyöttäytyy porukkaan. Mä olen se, joka usein kävelee yksin. Mä olen se, joka lähtee luokasta yksin. Kukaan ei odota. Kukaan ei välitä. Paitsi yksi. Kulta. Olen siitä onnellinen, erittäin onnellinen, mutta hei. Poikaystävä on eri asia kuin ystävä. Ystäviäkin tarvitaan. Kumpa mulla olisi sellainen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti