It's heavy on my heart

Puhuttiin tossa kaverin kanssa paljon asioista. Rupesin miettimään, että kannattaisiko mun lähteä lukiosta. Muuttaa vieraalle paikkakunnalle asumaan. Saada uudet kaverit ja jättää tän vitun tuppukylän paskanjauhanta taakse. Kaikkee juttuu sitä kuulee ja voi hevonhelvetti sentään. Luulotauti on täällä tietämystauti. Sitten saa turhaan paskaa niskaan. Törmää ihmisiin, jotka suutelee varattua väkisin. Siitä on kauan aikaa, mutta silti. Tai täytyy kyllä sanoa varattuJA tämän päiväisen jälkeen. En pysty lukioon. Se on liian raskasta ja tunnit kuluu etanavauhtia. En opi mitään ja opiskelen kaiken kotona.. Se on raskasta.

Vaik tää elämä tuntuu nyt pysähtyneeltä ja hauraalta, mä alan seuraa elämänlankaa. Olen kadottanut itteni. Tunteeni. Elämä on taitekohdassa pysähtyneenä. On vähän niin ja näin miten jaksan "uutta" elämääni. Keskityn antamaan kavereille aikaa, aloitan ehkä taas äänihuuliharjoitukset, keskityn koulun musikaalin tekemiseen ja suunnitteluun, annan itteni olla pelkkä paska mun ajatusmaailmassa, kuhan ihmiset tykkää. Lähden viikonlopuksi pikkuserkulle näkemään sitä ja muita kavereita. Oon innoissani ja ootan kovin jo perjantaita, kun pääsen sinne. Teen parille ystävykselle geelit ja haluan muistella menneitä! Sen tahdon tehdä. Siellä saan rauhassa polttaa tupakkaakin. Se on jees, ettei tartte pelätä haisevansa tai jäävänsä kiinni. Saan rauhottua ja puhuttua ja saan ehkä siellä henkeäkin. Kepit tosin ärsyttääää. Jalka ei ota parantuakseen ja alan olla erittäin kyllästynyt. Se on kipeytynyt enemmän ja tunnoton vähän väliä. Kolme viimistä varvasta ei liiku. Turhautunut fiilis. Lauloin pitkästä aikaa. Olen unohtanut sen. Ei se oo sama. Mielenkiinto kaikkeen tuntuu menneen ja yritän täyttää aukkoa sisälläni, vaikka se on vaikeaa. Nyt kaikki maailman asiat pyörimään ja mä aion ottaa suuren askeleen. Ja tiedän, et siit tulee "niksat", vaikkei tupakasta kysymys ookkaan. Tää alkaa ny tästä ja mä meen nukkumaan, koska on väsy ja huomenna pitkä päivä.

Öitä maailmankaikkeus ja paskat ihmiset!