Mä oon palanut loppuun. Haluisin jaksaa, rakkaiden takia, mutta totuus on, etten vaan jaksa! Kirjotan taas tänki tunneryöpyn pohjalta niinkuin kaksi edellistäkin. Tää olo ei mee ohi ja ahdistus vaan säilyy. Joku vois kertoo mitä tehdä.. Mä en ihan totta TIEDÄ! Tää tuntuu niin väärältä noita kohtaan. Tänään olin sossuilla enkä meinannut jaksaa edes istua siinä tuolissa. Tehtiin siis jotain opinto-/kuntoutussuunnitelmaa ja puhuttiin tulevaisuudesta, tulevaisuudesta ja tulevaisuudesta. Lisäksi mulle alettiin etsiä tukihenkilöä, joka kävisi luonani silloin tällöin ja auttaisi koulujutuissa yms. Vitun tyhmää, et joku lukion ekaluokkalainen tarvii apua LÄKSYISSÄ. Vammanen paska. Sen aikana jo päätin, etten kouluun sen jälkeen menisi. Kävin hakemassa ruotsin kokeen, petyin ja lähdin. Tiesin sen olevan tyhmää, koska englanti on mulle helvetin vaikeeta ja siihen pitäs keskittyy.. Ja liikunta. Suoritan täs samalla keskeneräsen ensimmäisen liikuntakurssin ja valinnaisen. Tiedän, että päätös tulee olemaan vaikea. Jotain täytyy silti tehdä. En kestä tätä vointiani enään. En vain kestä. Oon tehnyt tänään siirtoja. Oon miettiny. Läksyihin pitäis koskee. Testasin vähän, katotaa mitä tulee. En jaksa koskee niihi läksyihi. Nyt ei pelätä. Se ei pelaa, joka pelkää. Kaikki tai ei mitään. Itsetuhoajatukset eivät jätä mua rauhaan.
Väsymys. Katkeruus. Viha. Pelko. Masennus. Olen väsynyt pelkäämään aina. Ei, ei enää. Epätoivo.
Musta tulee vielä surullinen. Ehkä jo tänään. Viimeistään huomenna varttia yli yhdeksän. Mutta johonkin suuntaan on pakko mennä. Ei auta mikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti