Tää ei oo itsemurhakirje, tai en oo varma

Tää on tätä, ku kukaa ei usko muhun. Ku oma usko itteeni on täysin nollassa. Mun piti tänään tsempata. Piti oikeesti. Tehä jotain. TEHÄ JOTAIN. Mut mitä oon tehny, kuunnellu musiikkia. Paskaa musiikkia. Mun pitäis osata olla puhumatta, kun ahdistaa. Ihmisii alkaa itteäänki varmaa ahdistaa, ku puhun kuolemantoiveistani suoraan. Aattelin, et vois tehä täst blogista salaisen ja antaa ihmisten sit vaa ite miettii miten mul menee. Tuntuu vaa, ettei enää yhtää jaksais tätä paskaa. En voi vihata enemmän itteeni, ku oon vaan kokonaan väärä. Teen kaikein väärin. Enkä osaa mitään. Huono itsetunto saa mut putoamaan kerta toisensa jälkeen. Fantasioin siitä, et kuolisin ihan muutenvaan. Siis ei muutenvaan, vaan, ettei ite joutuisi tekemään mitään. Fantasioin, että ajaisin skootterilla tolppaan, ihan puhtaasti vahingossa. Mut mä oon liian varovainen. Mä pelkään ihan vitusti onnettomuuksia. Fantasioin, et joku tulis raiskaamaan mut ja seuraavaks puukottais mut. Sitäki pelkään. Vanhoja, isoja miehiä. No vittu, kumpa menisin uimaan ja hukkuisin. Ihan vaan vahingossa. Se olisi täydellistä. Sitten mietin läheisten kasvoja ja sitten mua sattuu enemmän. Mä voin vaan kuvitella, et kaikki ryyppää suruunsa mun tähden. En tahdo olla kenellekkään este elää. Mutku mun onnellisuus ei tunnu merkkaavan kellekkään mitään. Mä mietin aina, et kaikki ois onnellisia, mutku vittu mä en jaksa. Kirosanat lentelee ja kyyneleet valuu. Terotin on vieressä, valmiina purettavaksi. Maha olisi hyvä paikka. Voisin vaikka samantien ottaa sakset ja leikata mun läskit pois.

Meri houkuttaa, lääkkeet houkuttaa.

Ne yhdessä, sais mut kuolemaan.

Pitäis saada elämä luistamaan. Tehä jotain ja saada jotain aikaan. Silti mä en osaa muutakun pilata oman ja ennenkaikkea muiden elämän. Pitäis vaa oikeesti tehä kaikkee.. Siivota ja varmuuskopioida kuvat. Poistaa turhat kuvat ja opetella tekeen ruokaa. Pitäis yrittää saada syömiset sujumaan ja pitäis mennä liikkumaan, lenkille. Mutku yskittää. Vittu. En koskaan saa elämääni kuntoon. Pitäis lopettaa tupakointi ja pitäis tilata uus puhelin. Vanha on idiootti, ku kokoajan joutuu käynnistaa uusiks. Viestit ei lähe ja soittaminen ei onnistu. Vittuku noist pitää tehä niin huonoja. Puolen vuoden välein joutuu ostaa uuden..

Kumpa joku osais samaistuu muhunki välillä. Mut ei. Toiset kattoo ikäväst viiltoja ja toiset käskee lopettaa lääkkeet. Jotkut käskee opetella elämään ja jotkut kertoo, et mul on tulevaisuus, vaikkei kukaa sitä mun puolesta voi rakentaa. Menneisyys saavuttaa ja tulevaisuus pelottaa. Pitäis tehä jotain, ettei rakentais päähän kauhukuvia. Pitäis tehä jotai, et ees hetkeks unohtais kui paljon haluaa kuolla. 

Tää huono jakso on kestäny ihan liian kauan. Pakko tehä parin viikon päästä olevassa hoitoneuvottelussa lääkemuutoksia. Ei voi mennä näin pitkään, näin huonosti. Vitun sairaus ja vitun lääkkeet. Vaik on inhottavaa syödä lääkkeit, ni oon toiveikas niitte suhteen, koska usein kakssuuntanen kuulemma saadaan jotenkin kuriin lääkkeiden kanssa. Masennus on eri homma. Masennuslääkkeet on mielestäni aika turhia ja avuttomia. En ilmeisesti tiedä ketään, joka olisi saanut apua masennuslääkkeistä.

Purin taas terottimen. Kumpa joku vaa auttais...