Ei vittu. Voi elämä mitä kaikkee viikossa on ehtiny tapahtuu.. Sertralin lääke veti mut ihan hulluks. Masennuslääkkeet ei sovi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalle. Ne vetää ylikierroksille. Olen varmaanki tääl joskus kertonu, et mul annettu eka masennuslääke Seronil veti mut ylikierroksil ja yritin tappaa itteeni ymsyms. No tosiaan kerroin viime merkinnäs, et Turus otin sillo niit lääkkei. Se oli jo alkuu siit kaikest paskast, mitä sit ehti tosiaan tapahtuu vähän liikaakin.. Seuraavaksi juotii keskustas ja vähä polteltii. Sit ylikierrokset sai mut juoksemaan ympäriinsä. N joutus juoksentelee peräs. Mielialat heitteli laidast laitaa, vaikkei iloo siin kyl kauheesti näkyny. Eka rimpuilin ja kulta joutus pitää kii. Sit itkin ja pyysin anteeks. Sit taas puole minuutin päästä rimpuilin. Tää toistus yön aikana monia monia kertoja. Oltii jo menos nukkuu. Juu mä meen tupakal, kysyttii pärjäänks. Juujuu, en mee mihikä. Lähin suoraan juoksee joenrantaan. Siel otin vedest jonku vesikasvin ja aloin puhuu sil, et jos ottaisin sen paikan siel. Sit yritin sellasest portist yli. En päässy. Sit menin puuhu tarkotuksena hypätä jokeen. Kiipesin siel ja mielialat heitteli. Meen. En. Meen. En. Lähen takas. En. Jään tähä nukkuu. Ei. Hyppään. Näin A:n juoksemas ohi, en sanonu mitään. Toisen kerran ko se juoksi, olin siin mielentilas, et tajusin huutaa olevani tääl. Se repis mua jaloist sit lopult ja soitti, et oli löytäny mut. N tuli sielt kyl sellast vauhtia, et pääty iha siihe rantaan huutamaa mulle, etten voi.. Siin vaihees paska olo taas ryöppys, et miks teen niin. Aloin itkee ja sanoin, et pitää soittaa äitil, pitää päästä osastolle. Olin siis tavallaa pitkällä lomalla osastolta. Päädyttii sit siihe, et pärjään yön yli, ku kulta pitää kiinni.. Siel sit viel mielialat heitteli ja välil olin lähös siit taas jonnekki, mut onneks toi yks piti kiinni... Ilman sitä entiä mis olisin.. Kiitos.. Vieläkin.. Aamul käytii jusaril syömäs ja sit tuliki kiire osastol (piti muutenki käydä siel juttelees kahelta). No se vähä venys ja lopulta kulta ja porukat lähti heittää mua takas osastol. Olin sekavas mielentilassa sillonki. Päässä hyrräs ja puhuin puhuin ja puhuin. Sanoin, et lääkkeen vika ihan selvästi. Samanlaine ko viime vuan. Kai mä ny sen tunnistan. Se pelkotila. Yhtäkkinen pelkotila siin, ku olin tullu puusta.. Se oli ihan hirvee. Pelästyin niit ajatuksii.. Olin vaa sekoillu koko loman alkoholin, pilven ja lääkkeitten kans ja nukkunu tosi vähän. Taino yks päivä nukkusin tooosi paljon. Sen torstain jälkee, ko otin vähä niit lääkkei, ni ne väsytti. Mut muuten en kyl nukkunu ja olin iha sekasin. Ekasta päivästä asti, ku pääsin osastolt lomil. Huomasin kyl sen. Siin vaihees Sertralin oli tosiaan 75mg. Heti ko menin osastol lääke tosiaan lopetettiin. Jonku ajan pääst sain paniikkikohtauksen, ku piti keskustella lääkärin kans ja tuli mielee ne yön tapahtumat ja viime vuoden.. Hyperventiloin ja sitku hoitajat sai mut vessast "herää henkiin", koska mun paniikkikohtaukset on sellasii, et eka hyperventiloin ja sit lähtee tavallaan taju ja käsist sekä jaloist tunto. Hengittelin paperipussiin ja sit huoneessa ko lepäsin sain sanottuu, et tartten astmalääket, en saa henkee, ku olin hyperventiloinu nii pahast ja sillee. Sit niil ei ollu sitä. Hermostuin, ku en saanu henkee. Raapisin poskiani ja kirosin. Sitku piti keskustella taas lääkärin kans, menin makaa lattial. Sitku suostuin menee sinne huoneeseen, aloin heittelee tuolei. Hoitajat tuli ja sit potkin niitä ja huusin, kunnes tajusin, et vittu joudun lepareihi. Eivittuuu. Mä huudan erittäin kovaa, ku oikeesti suutun ja myöhemmi yks niist nuorist sano, et pelästy iha kauheest, ku huusin niinku mua ois koitettu tappaa. Sit lepareis alko himmenee. En oikee kunnol muista. Ne anto mul lihaksee rauhottavaa ja sit olinki ihanku kännis. Ne irrotettiin pikkuhiljaa ja sitku pääsin pois ni kaivoin esiin rintsikoistani pari peilin palaa. Kotona olin tosiaa yrittäny ettii mun teriä, mut äiti oli löytäny ne. Ei ollu mitään. Niinpä piti hajottaa puuterin peili ja vaihtaa rintsikat sellasiin mis on sellaset taskut mihi saa toppaukset. Nonijees. Olin siin jo enne vähä jotai naarmuttanu, ei sitä sillee viiltelyks voi sanoo. Muistan vaa et olin sellasest tilas, et halailin kaikkee ja heilus. Sit sen, ku istuttii kolme tyttöö vessas, kaikki naarmuttamas käsii. Hoitajat avas sen vessan oven ja sit mut raahattii huoneesee, tavarat otettii pois ja sit söin vissii iltapalaa ja sit nukahdin sänkyy. Toi on ihan harmaata. Kyl mul kuulemma iltalääkkeet tuotii, mut emmä muista sellast. Öä. Muistan vaa, et halusin sen heiluvan tunteen poies. No seuraavat päivät kulus sit vähä rauhallisemmi. Ulkoiluista ko tultii, ni meijät piti tutkii läpikotasin, vaatteet vekee. Nojuu. Tiesin, et se uloskirjauspäivä pitää, koska ylikierroksil menemine johtu siit lääkkeestä. Nyt lääkäri sano, et tää kyl tarkottaa sitä, et se kakssuuntanen mul on. Tälläst piti sit tollasenki etee kärsii. Yh.
No nyt sit pääsin keskiviikkona poies ja kriisipaikkaoikeus on kyl viel. Mul oli tarvittavan vähä aikaa joku unilääke, mut sit äiti sano, et se koukuttaa ni ei sit kyl. Ketipinor 100mg ja Seroquel 300mg. Ketipinorin pitäis auttaa nukkumisee. Sit lääkäri sano, et ei mitää kilpirauhasen vajaatoimintaa, ko munuaiset pitää tutkii. Ougaaad oikeest. Nomut olin siel ultrassa eikä siel mitää isoo ainakaa silmään kuulemma pistäny. Tarkemmat tulokset maanantain. Jajoo ihansama, tutkin itte sit tota vajaatoimintajuttuu ja puhun omal lääkäril. Koska tosiaan aamulämmön pitäis olla keskimäärin alempi, ko 36. Oon yhen kerra mitannu ja lämpö oli tosiaan 34,9. Et moro. Kyl tää nyt taitaa vähä sitä meinata.
---- ketipinor----
Joojajajaja. kädet on kauheet. Häpeen niit. Ästh. Oma vitun vika. Älkää tehkö sellast, kadutte viel... Raavin tos osastol tollase ihan piene jälje ja nyt siin o mätää fuuuck. Ja sit kouluasiat on perseellää. Piti mennä tostain kouluu. En mee matikan tunnil. Ei. En mee kyl enkunkaa. Liikkatunnil pitää mennä, et saan sen keskeneräsen kurssin suoritettuu. Eii. Ei vittu jaksa. Oon oikeesti niin väsyny kokoajan, ettei millää jaksa mitään. Väsymys täs on kaikkein paskin juttu. Välil tuntuu, et haluisin sen vajaatoiminnan, et tää väsymys menis pois.. Mut ei sitä voi tietää johtuukse lääkkeist.. Seroquel on nii väsyttävä. En siis menny tänäänkää kouluun.. No yritän seuraaval viikol uuestaan. Ja joo. Eiline meni kans ihan pipariks. Tuli sellane yhtäkkine lähtö Turkuu shoppailee, vaik piti men liikkatunnil.. Juu... Sit siel piti mennä ottaa iha yhtäkkii huulikoru. Siel ei tehty sillo. Ja sit vitutti. Muutenki vitutti, ko yks tyyppi vaa mul mainitsi, etten tartteis lääkkei. Ja sit aloinki sanoo lääkkeil ei. Sitku tulin kotii, olin iha ylivirkee ja halusin mennä johonki. Nappasin lonkeron ja katoin vähä jäkispelii. Sit suutuin jostai ja huusin ja raivosin ja äiti sano mua sairaaks ja sit vittu. Lähin sit kaverin kans vähä ajelee, ostin kaljaa ja tupakkaa ja sit hilluin keskustas. Lopult äiti ja iskä tuli hakee. Poltin niitte edes tupakkaa ja kalja oli sii vieres. Lopult mun pitiki oksentaa ja sit matkan kotiin itkin ja itkin ja ryvin itsesäälis. Oli hirvee päivä seki. Tajusin, et menin iha ylikierroksil.. taas. Ja tänään sama juttu. Heräsin ja keräsin luuni sohvalle.. Kävin välil tupakal ja sit söin ja söin ja söin. Yritin mennä koneel, mut ei.. Käännyin takas ja lösähdin sohval. Olin sillo enemmä väsyny ko ny, vaik nyttenki väsyttää nii perkeleest. Sit kävin taas ylikierroksil ja ärsytti ko ukkosti. Äiti toi mul pari tarvittavaa ja aloin pelaa pasianssii. Yks peli pasianssiii silmät sumusina itkusta ja lepäämää. Sit uusiks. Ja se toistus monesti. Itkin ja itkin ja itkin, eikä mikään helpottanu. Olin enemmä ahdistunu ko pitkään aikaan. Jotain niiin ahdistavaa. Nyt iltaa kohden on parempi. Oon rauhottunu vähä ja uskalsin jopa lähtee ulos kävelee. Mul on senverran järkee päässä, et pahimmas ahdistukses en lähde mihinkää tarpomaa. Siit ei seuraa mitään hyvää. Pari kertaa yritin mennnä pöllii lääkkei. Vitutti, ku ei ollu mitään. Lääkkeet on piilotettu, äiti on löytäny mun hyvät terät ja heittäny roskikseen, alkoholiki on varmaa piilotettu, tosin sitä en jaksanu ruvet ees ettimää. Ei tehny mieli. Pystyin pidättäytyy viiltelyst ja sillee ja se on hyvä. Huomaa silti, et vielki oon ylikierroksil, tsiikatkaa tätä tekstimääräää. Pakkoko on selittää kaikki niin yksityiskohtaisesti? - Juuuukato.
Ja yleisesti ottaen. Mul ei oo enää unelmii. Oon hylänny ne. Elämä on sekasin ja seis. En tee mitää elämäni eteen. Pilaan sitä vaan. En enää laula lähes yhtään. Vaikka tänään kyllä lauloin ja haaveilin, että joskus... Mutta ei. Ei. Yksi idea on, mut sitä en vielä teille kerro. Katotaan mitä siitä tulee. En menny niihi kristillisen pääsykokeisiin. Nyt vähä kaduttaa. Mä haluun työskennellä lasten kanssa. Joo ei se oo ainut työ, mut vitun lukio. Emmä lukioo haluu. En pääse noit kursseja läpi. Matikkaa, enkkuu ja äikkää. Ni mitä vitu järkee mun on käydä niil tunneil...? Niimpä. Jote haistakaa vittu. En kyl pääse tota valinnaista liikuntaakaa, mut toivottavast pääsen sen keskeneräsen. Tosiaan pääasiassa ei elämään paljon hyvää kuulu. On ollu tosi kauan tosi huono jakso. Pelkään, et pian oon taas osastolla. Täs joka päivä oon pariin otteeseen kelannu, et pitäiskö sinne palata. En vaa haluais. Siel on nii perseestää. Koht tää muuttuu täydeks angstaamiseks ja mua alkaa ahdistaa, joten heippa kaverukset ja propsit niil, jotka jaksaa lukee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti