Nimetön helvetin postaus.

No viime postauksen jälkeen lähdinkin sitten takaisin osastolle. Viiltoja ja vitunmoista ahdistusta. Pääsin sieltä edellispäivänä. Päätin jo heti, etten jää pidemmäksi aikaa. Nukuin huonosti hoitoneuvottelua edeltävän yön ja olinkin sitten melko kärttyisä siellä. Eivät meinanneet päästää kotiin, koska vaikutin niin ahdistuneelta. En edes sillei ollut. Olin vaan helvetin väsynyt enkä siksi jaksanut keskittyä ja puhua vaikeista asioista. Heti samana iltana kun pääsin kotiin, lääkkeet alkoivat houkuttaa, kun ahdistus jyräsi. Etin lääkkeitäni hädissäni, mutta kaikki on piilotettu. Paitsi yksi kappale jokaista... No viskoin kurkkuuni sitten allergialääkkeitä. Mikä järki taas. En tiedä. Ajoin skootterilla yhdelle metsätielle, istuin kalliolle ja polttelin tupakkaa musiikin tahdissa. Välillä potkin kiviä ja kuuntelin huutomusiikkia. Välillä itkin ja välillä unelmoin laulamisesta. Sitten taas itkua ja surua.

Seuraava yö meni taas huonosti. Heräilin aamuyöllä ja aamusta miljoona kertaa. Kymmeneltä oli herätys. Olin luvannut mennä mummille leipomaan. Nousin hatarasti ja tajusin huimauksen seuraavan. Sain otettua lääkkeet, puettua ja vietyä koiran.. juuri ja juuri. Taikinaa alustaessa luulin pyörtyväni. Kuumuus ei auttanut yhtään. Sitten poli. Puhuin vähän ja ärtyneesti. Sitten menin I:n kanssa shoppailemaan. Oli kyllä hauskaa, täytyy myöntää. Kotona odotti kulta ja iskä. Korjasivat autoa. Huomasin siinäkin olevani ärtynyt ja väsynyt. Piilari temppuili ja pää painoi. Mentiin lopulta semimyöhään nukkumaan ja herääminen olikin vaikeaa. Aluksi oli kamalaa, sitten helpotti ja sitten se iski vielä kovempaa. Huimaus, huono olo ja väsymys. Autossakin oli vaikea istua. Saatika sitten seistä juhlasalissa lakituksen harjoituksissa. Taisiis ei me kokoajan seisottu, mutta sitku piti laulaa... Argh. Meinasin pyörtyä jo istuessa. Ruokailu helpotti ihan hiukan, mutta väsymys ei laantunut hetkeksikään. Mentiin sitten N:lle ja silmät eivät millään pysyneet auki, kun makasin sängyssä. Kotona ei ole ollut mitenkään helpompaa tapella väsymyksen kanssa.. Porukat häiritsee kokoajan ja tuntuu, että huudan jo ihan pienestäkin ärsytyksestä. Miksei ne vittu ymmärrä, ettei mulla ole mikään, olen vain väsynyt. Saatanan saatana.

Asioihin, jotka ärsyttäää... Toi mun uus puhelin. Mä en osaa käyttää sitä ja tuntuu, et se on maailman huonoin puhelin. Tekniikan ihmeitä  taas. Miksei vois olla VÄHÄN yksinkertasempaa tälläsel normil ihmiselle.. Mul oli kiva puhelin, mut sit se tosiaa alko lagii.. Haluun vanhan takasi. Ja sit ärsyttää, ku oon aina ollu tälläne epäsuosittu. Ei. Ei se ärsytä, et oon. Mut sit ärsyttää, ku läheiset ihmiset kuuluu niihi piireihi, jotka ei ota tälläsii epäsuosittui tosissaa messiin. Mä en tunne tulevani koskaan hyväksytyks. Kullan kans joo.. Mut muittenkans. En oo varma haluuks ne olla mun kans ja sit ärsyttää mennä porukan mukan, ku kuitenkaa ei kuulu mihinkään mitenkään. Ja sitku toi mun läheisin ihminen, on tosiaan aina kaikis porukois ja sit mä en uskalla mennä muutaku massan mukana. Ootan, et joku yksittäinen tuttu tulee vastaan ja alan jutskaa senkans. Yritän nauraa ja olla mukan, ettei kukaa näkis, et tajuan olevani ulkona porukasta. Kätken hymyni ja nauruni alle paljon ahdistusta siinä kohtaan. Patoutan ne ja siitä saattaa syntyä itsetuhosii yllykkeitä. Se on vaan niin kurja tunne, ku oot pippaloissa, etkä tunne kuuluvas sinne. Tää meijän "porukka", joka on juhlinu kauan saman katon alla aina välillä, alkaa käydä mulle ahdistavaksi. Vähä välii kuulee vitsauksii mun huonost huumorista ja muuta. Tulee väkisinki paska olo. Emmä osaa heittää läppää, enkä osaa puhuu oikeist asioist enkä tiedä mitää hienoi asioi enkä sivistyssanoi ja muut. Tuntuu oikeesti niin ulkopuoliselta, ku muut tanssii ja halailee ja mä oon ku ilmaa. Niin se meni viimeksi. Joo mulla särkee pää. Siks mä istuin sohvan nurkassa ja itkin. Vaan vähän. Hitaita ja tuskasia kyyneleitä. Kun mä en kuulu sinne. En tiedä mistään mitään enkä osaa olla niin. En osaa. Joka kerta niissä bileissä joku menee pieleen. On saatu paniikkikohtauksia, pyörtyilty, poltettu itseä ja vedetty lääkkeitä. Oikeesti ihan oikeesti, miks näin. Miksen kuulu mihinkään.. Tai tunne kuuluvani. Väärä musiikki ja väärät sanat ja väärät vitsit ja väärät teot ja kokonaan väärä ihminen.

Oonks mä näin vääränlainen ihminen?

Koulu loppuuu. Huomenna. Katon, ku mun pettäjäeksä pääsee ylioppilaaks. Jes. No emmä sitä oikeestaan noin ees aattele, tuli vaan mieleen. Mul on ihansama mitä se tekee ja mihi se menee ja mitä se saa. Onha se iha jees, et ihmiset pääsee ylioppilaaks. Ketään läheist ei kyl ny pääse. Juutoi, ei oo vissii koskaan päässykkäään.... Meijän suvus ei kauheesti lukioi olla käyty. Muttajoo. Kolmen vuoden päästä sitte... JOS sittenkään. Ainakin pääsee bilettämäään, vaik nyt ei kyl millää jaksais. Haluisin vaa nukkuu ja nukkuu ja nukkuuuuuu! Sit pliis dysforia vittuun ja euforia tilalle. 

Kiitos väsymys ja kiitos sosiaalisten tilanteiden pelko. En edes uskalla mennä hakemaan naapurista korkokenkiä.. <3333333333333333333333333333333333333333333333