Heipsan vain. En ole jaksanut postailla pariin päivään. Nytkin pyrin nopeasti selittämään tilanteen. Olo on ollu nämä viimeiset koulu päivät melko huono ja ahdistunut. Itsemurha on pyörinyt enemmän ja enemmän päässä. En ollut edes yksi päivä varma jaksanko pinnistellä viiltelemättä ja ottamatta yliannostusta ennen seuraavaa päämäärää. Päämääränä seuraavana yönä tapahtuva Lontooseen lähtö.
Musiikin tunnit ovat ahdistavia. Opettaja tuntuu nälvivän ja huomauttelevan minulle kaikesta. Ne tuntuvat turhilta tunneilta. Kaikki musiikkiin liittyvä muistuttaa kaikesta paskasta. Mun pää ei kestä. Pari viime päivää ollut levoton ja hysteerinen. Jännitän kai matkaa.. Mutta suurimpana minua vainoaa ikävä.. Kulta jää tänne ja mä meen Lontooseen. Eilen itkin useasti. Tänään olen itkenyt pari kertaa, mutta monesti olen meinannut itkuun purskahtaa. Tänään oli siis mua vuoden vanhempien vanhojentanssit, siellä oli myös kultani. En voinut mitenkään olla muistelematta viime vuoden vanhoja ja hiihtolomaa.. Silloinkin pääsin tanssimaan, muka ihanimman pojan kanssa ikinä. Hiihtoloma vietettiin erillään ja myöhemmin kuulin pettämisestä. Niin. Ja se kenen kanssa se petti, oli kanssa vanhoissa silloin. En voi lakata ajattelemasta, mitä vanhojen jatkoilla voisi tapahtua. Huom. Voisi. Tiiän, ettei N tekis sitä. Mutku se viime vuotinen raastaa mun aivoja enkä tunnu pysyväni siinä asiassa järjissäni.. Siksi epäilen, itken ja pelkään. Haluisin vaan pitää siitä sen turvallisesta kädestä kiinni ikuisuudet.. En tiennyt, et oikee ikävä sattuu näin kauheesti.. Tai siis oikee ja oikee. Ei viime vuonna, kun vietin hiihtoloman erillään poikaystävästäni, sattunut.. Jo nyt sattuu.. Mutta ei se kauaa kestä kun nähdään! Ei!
 |
| Kesällä Hangosta. |
"Vain yhden sydämen
meitä kahta varten,
teki taivas aikoinaan."
Joudun menemään just koht nukkumaan, kun ylös on kahden maissa yöllä päästävä. Siitä matka kohti Helsinkiä lentokentälle ja sieltä kohti Lontoota! Odotan innolla, että saan unohdettua ikävän ja pääsen shoppailemaan ja kiertelemään museoita ja muita. On vaan hirveä olo, kun vaatteet mikään ei sovi ylle ja kaikissa näytän läskiltä ja plääplääplää. Vittu miksen vois olla sellane, jolle ees vaatteet sopis kunnolla. No ei voi mitään.. Ahdistaa vaan vietävästi. Stressaa myös kaikki ne vaikeudet, joita tulen huomisen päivän aikana kokemaan. Ensin täynnä ihmisiä oleva Helsingin lentokenttä, sitten ahdas lentokone, sitten Lontoon lentokenttä ja kokonaan uusi maailma.. Haluan kuitenkin mennä ehdottomasti. Täytyy vaan voittaa pelot. Mut onneks ei oo mun pahin pelko. Siis ahtaus ja ihmistenpaljous. Eniten pelkään sitä itseni nolaamista yksin. Häpeä on kauhea tunne. Mutta nyt taidankin ruveta lähtemään, hyvää yötä, en kirjota vähään aikaan. Tullaan keskiviikko yöllä takasin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti