Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa

En kestä tätä. Joka päivä kokoajan laulaminen pyörii mun päässä eri muodoissa. Muistoina eniten. Kaikki ne kehut. Kaikki ne kerrat, ku tosissaan oon saanu esiintyä. Ala-asteella laulettiin jo vaikka mitä.. Mua kehuttiin kauheesti jo ihan alusta. Muistan ne kaikki biisit.. Ne bändiharjotukset, mitä aina odotin innolla. Sitä jännitystä ennen, ku esitettiin se naapurikoululle. Ne nauhotukset siel ja kuvaukset.. Katoin äsken niitä videoi sieltä.. 5lk esitettiin Pikkuveli, Sinä Lähdit Pois, Katujen lapset, Hiuksissa hiekkaa.

Kutosluokalla esitettiin Todella Kaunis, Up Around the Bend, Valokuvia.

Ku kattosin niitä.. Tuli ihan hirvee ikävä ala-asteelle.. Kutosluokan noitte esitysten yhteydessä muistin kuitenkin sen kiusaajan.. Sen joka seiskan alussa mua löi..

En haluu ala-asteelle.. En halua. Haluun mun äänen takasin.. Haluan laulaa taas.. Yläasteella nousi kiinnostus laulamiseen huippuunsa. Valinnainen musiikki nousi kymppiin. Lauloin seiskalla bändissä, mutta lopulta erosin siitä. Enkä kadu sitä ollenkaan. Se niitten bändi ei ollu mun paikka. Ne soitti pelkästään sillasta musiikkia, joka mun äänel ei sopinu ollenkaa. Olisin mä niit voinu laulaa. Mutku ärsytti, et kaikki vitun laulut täyty olla sellasii, mis muitten äänet tuli esil. Siis ei mua ois haitannu jos soitettais osittai sillasi biisei, mutku mä lauloin korkeelta. Muut matalemmalt. Mun ääni ei sopinu vaa niihi. Ja sitku ei yhtää mulle sopivaa biisii otettu käytäntöö, ni vitut mä sit halusin siin bändis olla. Yritin mä viel sillo vähä välii siel olla, mutei ollu mun juttu. Ysil soitettii vähä jossai. Ironic. Se laulettiin Juun ja Jaan kans jossaki. Yks päivä piti pidätellä itkuu, ku J alko laulamaan lauluu, joka laulettii kasil jossai..

Ja mieleen pomppii jatkuvast myös ikimuistoisin elämäni hetki.. Kun olin Lucia vuonna 2011. Se oli kyllä varmaan ihanin päivä elämässäni ikinä.. Mutta se oli myös käännekohta kaikelle paskalle.

Ei se mun sairastumista kokonaan laukassu, mutta pahensi. Syksy oli ollut jo vaikeempaa aikaa, mutten sillon ymmärtäny, et nii suurii asioit oli tuleva. Harjottelu siihe lucianpäivää ja sen yhen päivän liika rasitus.. Ihan hirveetä. Ääni lähti menemään kokonaan. Ja joulujuhlatki meni ihan perseelleen. Sit ei ääni enää palautunutkaan. Joskus tammi-helmikuussa löydettii kyhmyt ja sain laulukiellon sekä lääkkeet. Se ajo mua alas ihan täydellisesti. Purin kaiken enne laulamiseen. Olin viillelly jo ennen, mut nyt ittensä polttaminen ja viiltely yleisty. Yritin pois tästä maailmasta, jouduin osastolle. Eli. Siitä tää kaikki alko. Elämäni ihanimmasta päivästä.

Miks te kiusaatte mua.. Ajatukset.. Miksette voi vaan ymmärtää, et.. Mun unelmat on nyt mahdottomia. Mun unelmat on rikottu ja särjetty oikein huolella, etten vaan mitenkään saisi niitä kasaan. Etten vain mitenkään voisi koskaan saavuttaa niitä. MIKS MULLE TEHÄÄN NÄIN? MITÄ MUSTA HALUTAAN? MUT HALUTAAN TAPPAA. ANNETAA KÄRSII NIIN KAUAN, ET TAJUUN, ETTEN OO MITÄÄN. NIIN KAUAN, ET TAJUAN TAPPAA ITTE ITTENI. SAATANA. ETTEKSTE SITÄ KUOLEMAA VOI HETI LYKÄTÄ MUN NENÄN ETEE, KU SEKI PITÄÄ TEHÄ ITE. HELVETTOOOOOOI.

Oon epätoivonen.. Ja väsynyt.. Ja ahdistunut.. Enkä voi tehä muutaku ikävöidä sitä kaikkee mitä mul joskus oli.. Sitä ei tuu olee enää ikinä.. Eikä mikään.. tuu koskaan.. korvaamaan sitä. 

Ahdistaa syöty ruoka ja ahdistaa keho ja ahdistaa, ku on kokoaja nälkä ja ahdistaa, ku meil on aina nii vitusti kaikkee mättöö. Ahdistaa se, etten pysty kontrolloimaa itteeni.. Kuolen kohta tähän läskivituahdistukseen. Sitäpaitsi mitävitun välii enää palaanko oksenteluun. Mä lopetin alvariinsa oksentelemisen, koska halusin äänihuulet kuntoon. Nyt ku niist koskaa ei oo tulos mitää, ni miksen oksentelis? Sit voisinki laihtuu..

- Kaksoissielu