Yritän kirjottaa. Ei oo kirjoitettavaa, vaikka hetki sitten oli. Kaikki on outoa. Käyttäydyn oudosti. Tuhlaan rahaa kuin mikäkin. Otan lääkkeet, en ota lääkkeitä, otan, en. En tarvitse. Tarvitsen. En saa nukuttua ketipinoreilla. En edes halua mennä nukkumaan. En halua ottaa abilifyta ja olen kyllästynyt tähän niinsanottuun maniaan. Haluaisin lopettaa kokonaan lääkkeet. Tahtoisin masennuksen takaisin. Mania ei ole kiva. Mä vaan pyörin ympäri taloa, puhun kaikesta rumin sanoin, raivoan, huudan ja itken. Puhun nopeasti ja paljon. Yöllä pyörin sängyssä kauan ennenkuin nukahdan. Tuntuu, että kuolen tähän. Mä vihaan tätä. Kun ei ole mitään syytä miksi purkaisin raivoa. Ei syytä raivota. Ei mitään. Välillä olen tosi ahdistunut siitä, että kiirehdin. Menetän hermot pienestä ja ei. En oikeastii kykene hillitsemään itseäni.
Tänään olen jaksanut kävellä 8km. Jaksanut tarkkailla syömisiä. Olen ollut polttamatta tupakkaa. Juuri niin kuin pitääkin. Olen vain väsynyt siihen ainaiseen menemiseen, silti on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti