Pienenä olin erittäin sosiaalinen ja naurava persoona, mutta se päättyi lyhyeen. Olin aina vähän ylivilkas ja ihminen, joka rakasti tehdä asioita sekä halusi aina olla tekemisissä kavereiden kanssa. 3-4 luokalla aloin masentua koulukiusaamisen johdosta. Käytin collareita koulussa ja olin erilainen. Nelosluokalla sain silmälasit ja kiusaaminen vain yltyi. Olin kuulemma läski, rillirousku ja ääneltäni heliumi. Kiusaaminen alkoi yhdestä vaivaisesta asiasta, kun kaadoin erään pojan pyörän ojaan, kun hän leikki heittävänsä pyörääni ojaan. Poika suuttui minulle ja alotti kiusaamisen, koska mä olin erilainen. Niin erilainen, kuin muut. Olen ollut sitä koko elämäni. Olin ollut vähän häiriintynytkin kakara. Uhkailin salaisilla lapuilla kavereitan, keksin mustan miehen. Vein metsässä olevaan kuuseen äidin mustan takin ja hatun, sekä saappaat. Otin siitä kuvan ja näyttelin ihmisille. Varastin nintendo ds-pelikonsoleita kavereiltani, vaikka palautinkin ne. On tuo nyt vähän häiriintynyttä.
Masentusin kiusaamisesta pahasti, eikä mikään enää huvittanut. Öisin en millään saanut nukuttua, enkä tietenkään antanut muidenkaan nukkua. Huusin, raivosin ja itkin. Potkin ja löin vanhempiani. He joutuivat pitämään mua paikallaan, toinen käsistä, toinen jaloista. Heittelin tavaroita ja sekoitin huonettani pitkin yötä. Joka yö. Hakkasin seinääni tuolilla ja piirsin siihen huulipunalla, kunnes se oli aivan pilalla. Mulla oli itsemurha-ajatuksia ja olin varma, että koko perheeni vihaa minua. En antanut KENENKÄÄN nukkua ja kaikki olivat väsyneitä sekä stressaantuneita. Tunsin pilanneeni kaiken. Yritin usein lopettaa ja mulle luvattiin tietokone, jos käyttäytyisin kunnolla. Päivät kuluivat ja tietokoneen saanti siirtyi. En osannut hallita käyttäytymistäni. Itkin monesti sitä, kun halusin vaan parantua, vaikken silloin tiennytkään, että sairastin masennusta.
Mut laitettiin psykologille ja siellä kävin pari kertaa. Sitten todettiin, että polikliniikalle täytyy mut laittaa. Sinne sitten, tehtiin psykologiset testit yms ja aloitettiin unettava hormoni, melatonin. Sillä sain paljon paremmin nukuttua ja hoito jatkui polilla. Mulla todettiin keskivaikea masennus. Pikkuhiljaa hoito kuitenkin auttoi, vaikka koulukiusaaminen jatkui vielä moonta vuotta. Lopetin melatoninin vähän ennen yläastetta, silloin lopetin myös muun hoidon.
Yläaste meni paljon paremmin aluksi. Vaikka mua edelleen haukuttiin ja kiusattiin. Sain silti uusia ystäviä ja tunsin itseni tärkeäksi. Riitelin paljon ja aiheutin ystävien keskuudessa draamaa. Kasilla löysin viiltelyn. Aluksi jäljet olivat ihan pieniä, eivätkä syviä, mutta niinkuin tiedetään, haavat kasvaa, kun "oppii". Ysillä alkoi kaikki mennä taas perseelleen. Viiltely pahentui merkittävästi ja menimmekin sitten yksityiselle psykiatrille. Halusin melatoninin takaisin, koska en nukkunut hyvin ja sain kyllä sen.. ja masennuslääkkeen Seronilin. Se olikin sitten virhe. Suuri virhe. Sekosin, aloin saada paniikkikohtauksia ja menin aivan ylikierroksille. Yhtenä päivänä painisin äitin kanssa lattialla pöydän alla, paniikkikohtauksen vallassa ja lähdin sitten sukkasillani juoksemaan helmi-maaliskuisessa säässä vain huppari päällä. Hyppäsin syvään ojaan, mutta joku mussa käski mut nousemaan. Olin litimärkä ja kylmissäni. Menin viiltelemään lasinsiruilla ja lähdin sitten takaisin kotiin. Kuulin minua huudettavan. Menin sisälle ja lopulta pikkuveljeni ja äiti löysi mut. Äiti vei mut saunaan ja sanoi hoitavani mut osastolle. Seuraavaksi, kun menin polille, jouduin ensimmäistä kertaa osastolle. Siellä vaihdettiin lääke Seroqueliin. Kun olin osastolla, poikaystäväni petti minua. Arvasin sen. Sen jälkeen viilsin aika pahasti ja tikattavaksi sitten loppuenlopuksi jouduinkin. Naapuri joutui lähtemään viemään meitä päivystykseen.. Vähän ennenkuin ysiluokka päättyi, pääsin pois osastolta ja olin taas vähän aikaa tosi onnellinen, silti masennuksen varjostamana.
Toinen osa tulee, sittenkun jaksan sen tehdä. Siinä tulen kertomaan loput tapahtumat elämästäni tähän asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti