Olen aika pahasti taas hukassa. Olen taas oikein urakalla käynyt stalkkaamassa viillettyjä käsivarsia. Mieli on vaellellut ihan kauheasti viiltelemisessä. Kokoajan. Tekisi vaan niin kauheesti mieli.. Aina mietin, että tänään. Sitten yritän purkaa jotenki muuten. Se mulle on opetettu. Poljen kuntopyörää. En lopeta ennenku oon ihan poikki. Taino riippuu tietenki mite ehtii.. Jotenki silti tuntuu, ettei saa tarpeeks sitä fyysist tuskaa, jonka tartteisin siihen et saisin peitottuu ahdistuksen, jota todellaki saan siit helveti sosiaalisten tilanteiden pelosta. Se on nyt erittäi pinnalla täs, ku yritän pärjää tääl lukios, mut kuitenki tajuan, ettei oo mitää järkee olla siel, koska en tartte sitä perkele mihinkään. Se johtaa siihen, et mietin muualle lähtemistä. Sit kohtaan taas sen faktan, et oh shit, en uskalla. On ihanaa olla tämmäne. Ei, ei ole.
Olin tänään polilla ja se sai mut taas itkemään, ku aina pitää puhuu siit herkimmäst pelosta.. "Nyt alamme harjoittelemaan!" ja "Aina kun tulet tänne vilkaiset minua silmiin ja aina kun lähdet teet samoin." ..
Ei se vilkaisu niin paha oo, mut jos oikeesti pitäis yrittää keskustella jonkun muunmaalaisen kanssa, ni se pitäs mua kyl erittäin epäkohteliaana, kun en pysty oikeesti kattomaan silmiin muutaku vilkaisten..
Huah. Muutenki alan saamaa tarpeeksee täst, ku selitetää, et sul on se ja se ja se ja yhtäkkiä ei tiietäkkää mikä on. Lääkkeihi kyl hukutetaa, mut muute ei mittä. Täl hetkel tosiaa Lamictal 100mg ja Prolongi alasajo siin vaihees, et sitä on 350mg. Sitä ei kuulemma ny sit ajetakkaa ihan alas. Sitä jätetää joku määrä. Kukaan ei vaan tiiä mikä määrä sopii. Koska Prolongista tulee sydämentykytystä ja väsymystä, mut ilman sitä en nuku.. Nyt yritetää siis saada se jollekki järkeväl tasol. Epäilyttää. Mitä tästäki tulee.
Voiku elämä ois niinku sillon.. Sai vaan mielimäärin viillellä. Purkaa. Nyt kaikki on toisin. Mulla ei oo lupaa voida huonosti. Mun pitää voida hyvin, mun pitää pärjää lukios, mun pitää osaa elää kute normaalit ihmiset.
Vooielämä. Veikkaan kanssa, että paino on noussut. Sen verran on taas mässätty. Muttakun ei ole jaksanut panostaa... On ollut niiin... olo. En tiedä millainen. Sellainen, kun ei mitään jaksa. Sellainen, kun kaikki surettaa. Sellainen, että voisi vain luovuttaa.. Luovuttaa siitä, että yrittää tehdä itsestään jotain. Ei musta tule mitään, ei tule.
- Kaksoissielu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti