Tuskastunut

En tiedä mistä alottaisin. Kaikkea on ehtinyt tapahtua ja sattua ja paljon olisi kerrottavaa. Ongelmat lisääntyy lisääntymistään, eikä loppua näy. No. Joulu meni. Sain jees lahjat, mutta joulun aikoihin olin erittäin ärsyyntynyt ja herkillä. Johtui siitä, kun olin tossa ryyppäämässä toisessa kaupungissa ja siellä tuli sitten valvottua aamuseitsemään. Unirytmi meni kai sitten ihan vitun sekaisin, koska lopetin ennen joulua sen yhden saman lääkken, kun joskus ennenkin keskittymiskyvyn parantamiseksi ja se lääke sai mut paljon virkeämmäksi. Nyt ilman lääkettä unirytmi ei saisi mennä sekaisin tämän kaiken mylläkän keskellä, koska sitten musta tulee ärsyyntynyt ja helvetin herkkäpintanen. Joulun aikoihin piti herätä aikaisin ja kun ei väsyttänyt, menin myöhään nukkumaan. Nukuin liian vähän ja siitä tuo kaikki johtui. Koko joululoman nukuin iltapäivään asti ainaku voin. Vähän ennen uuttavuotta oli erittäin lähellä, etten ottanut yliannostusta. Olin ihan varma siitä, että sillon mä lähden. Onneksi kulta pelasti.. Sitten tuli uusivuosi ja sillonkin meni aika pitkäksi. Ajeltiin edestakas kaikkialla ja tultiin joskus kuudelta kotiin. Sittenkun päästiin nukkumaan, nukuttiinkin sitten puol kuuteen illalla. Jes. Seuraavana päivänä kouluun ihan vitun pirtsakkana. Oli vaikeaa ja on edelleen. Aamulla, kun herään, kyyneleet tulee silmille ja kaikki ongelmat hyppii hartioilla, jotta varmasti murtuisin. Ennen aamut ovat olleet helpompia kuin illat. Nyt vaikeita ovat sekä aamut sekä illat. Masennun illalla, kun tajuan, että huomenna on koulua ja joudun stressaamaan sitäkin. Aamulla, kun avaan silmäni, kaikki tuntuu musertuvan ja hoen kokoajan itselleni, etten jaksa, en jaksa, en jaksa. Yritän rauhoitella itseäni koulussa puhumalla itselleni järkeä. Ei oo mitään hätää, ei ole. Kaikki on hyvin, mutta mitä se auttaa kun tiedän, ettei mikään ole hyvin. Keskellä päivää olevat vapaatunnit ärsyttää, koska tiedän mitä silloin teen.. nukun. Nukun vapaa-ajantilassa ja toivon, että väsymys kaikkoaisi edes hetkeksi. Tunneilla rukoilen, että olo paranisi, niin ettei tarvittisi purra huulta itkun estämiseksi. Siinä tulee se pahin ahdistus. Se, jota mulla ei pitkäään pitkään aikaan ole ollut kunnolla. Nyt on. Koska ongelmat kasaantuu niin nopeasti, etten ehdi hoitaa yhtäkään niistä pois alta. Koeviikko lähestyy ja mä pelkään matikan koetta. Oon ollu koulusta taas yhä enemmän ja enemmän pois. Oon jäljessä, enkä äikästä myöskään ymmärrä yhtään mitään. Ainut koe, mikä ei pelota on ruotsi. Sitä olen lukenut mahdollisimman ahkerasti, koska mun mielestä se on helpoin aine tässä jaksossa ja haluan olla edes yhdestä numerosta ylpeä.. kerrankin. Teen äikkääkin itsenäisesti poissa luokasta keksittymisvaikeuden takia ja siksi en tiedä yhtään, mikä on tärkeä juttu ja mikä ei. Kirjallisuuden historia ei ole mun vahvin kiinnostuksen kohde, oikeestaan ei kiinnosta vittuakaan. Lisäksi on vanhojentanssit ja niissä sitten pitäis laulaa Bond-teemaamme sopiva Skyfall. Se on pirun vaikea biisi varsinkin sellaselle, joka ei oo koskaan ennen kuullu muutaku kertosäkeistön. Haluisin kerrankin näyttää osaavani jotain, mutten tiedä miten se tulee onnistumaan. Vaikka juuri oli loma, tarvitsen sitä lisää, NYT. Haluan matkustaa johonkin kauas pois ja unohtaa murheet edes hetkeksi. Yhteishaku lähestyy, pitäisi olla voimaa siihenkin. Tulokset jännittää. Jos en pääsekään sinne? Mitä sitten.. Ei ole muuta tehtävissä, kuin lähteä pois.. kokonaan.

Kullan kanssa ei enää ole taukoa ja tauko teki tehtävänsä. Sillon sitä tajuaa kui paljon ihmistä oikeesti rakastaa. Tuntuu ihan siltä, kun ois vastarakastunut. Joka päivä oon heränny kullan vierestä ja nukahtanut kullan viereen. Joka aamu mieleen tulee heti se, että saako nukkua seuraavankin yön toisen vieressä. Tänäänkin aamulla meinasi itku tulla kaiken sen keskellä, kun tajusi, että tänään on tehtävä paljon ja huomenna on koulua, mutta kaikkista pahimpana.. Entä jos joudunkin nukkumaan yksin seuraavan yön.. Ollaan vietetty niin monta yötä vierekkäin perätysten, että yksin nukkuminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.. Jos nähdään aamulla ja vähän koulussa, illalla viiden kuuden maissa alkaa ikävä voimistua tuntuvasti. Joka päivä se silti on ajanut illalla tänne mun viereen nukkumaan.. Tänäänkin se lähti joskus kahden maissa kotiin ja silti nyt alkaa jo pikkuhiljaa se kaipuun tunne hiipiä tonne jonnekkin sisimpään. Mutta sieltä se tänäänkin tulee.. Rakastan sua.. ♥

Yksi asia elämässä hymyilee ja pitää pystyssä, mutta tuntuu taas, että liian monta huonoa asiaa kumoaa hyvätkin asiat.. Ei ne ongelmat tähän loppuneet. Lihominen. Yksi hirveimmistä asioista mitä joululoma sai aikaan. Lihosin kaksi kiloa, koska hesemättö, suklaa, sipsit, karkit, alkoholi, kaikki. En voi tajuta miten voin olla antanut itseni ajautua tähän. Lopetin ruokahalua vähentävän lääkkeen ja nyt syön kokoajan!! En pysty hallitsemaan tätä yhtään, en yhtään. Tunnen itseni kokoajan paskaksi. Lihavaksi paskaksi. Vihaan mennä kouluun, koska näytän niin läskiltä ja rumalta. Oikeestaan pelkään sitä.. Pelkään mitä muut aattelevat, "kato toi on lihonnu ihan vitusti, heheh". Kireät vaatteet voisi heittää samantien roskiin. Mä olin niin ylpeä, kun laihduin.. Siksi mietin vakavasti ottavani lääkkeen takaisin. Siinä on kaksi hyvää puolta: Se poistaa väsymyksen ja laihduttaa. Yksi huono puoli, keskittymiskyvyn heikkous.. Entiedä mitä teen. Tää on niin monimutkasta ja vaikeeta. Tää ihan kaikki. Mä en tiiä miten tulen kestämään. Ainakin sain purettua kaikkea. Ja sinne papa-testiinkin pitäisi mennä ja varata aika soittamalla ITSE. Vihaan soittaa jopa omalle poikaystävälle, pelkään puhua puhelimessa. Pelkään myös papan vastauksia, koska mulla on kuitenkin ollu siellä solumuutoksia, eikä pysty olemaan ajattelematta, jos ne kuitenkin ovat lisääntyneet... Tarvitsen oikeasti apua tässä kaikessa. En vain kestä.